Blackguards
PC
ilmestyy tammikuussa 2014
Vanha kaarti nousee
Jos vielä kerran muistelet vanhoja roolipelejä, annan sinulle mustan silmän.
Alkaako jatkuva Baldurin porttien uudelleen aukominen (en katso sinua, uunituore Baldur’s Gate 2 Enchanced Edition) tuntua jo vähän nähdyltä? Mutta ei niitä Diabloa matkivia näennäisroolipelejäkään jaksa veivata.
Apu on lähellä. Eschalon Book 3 tulee noin helmikuussa, ja sopivasti sitä ennen ehtii Blackguards, mukavan ysäriltä tuntuva roolipeli Europan tunnetuimmassa roolipelimaailmassa.
Alkuasetelma on osittain hyvin tuttu. Prinsessa kuolee. Sankari saa sekä syyn että kidutusta ja joutuu pakenemaan vankilasta, ei sentään viemäreiden kautta. Maine pitää palauttaa ja iso uhka torjua.
Herr Doktor Auge Schwarz
Dishonoredin kanssa Blackguardsilla ei ole mitään tekemistä. Peli sijoittuu tunnettuun ja rakastettuun Mustan silmän maailmaan. Tunnettuun siis jos olet saksalainen.
Das Schwarze Auge on Saksan vastaus Dungeons & Dragonsille. Vuonna 1984 julkaistu roolipelimaailma toimi näyttämönä esimerkiksi Realms of Arkania -trilogialle, jonka moni suomalainenkin varmaan muistaa. Se oli raskaan sarjan ropettamista, jossa kengätkin kuluivat.
Saksalaiset pelifirmat ovat jonkin verrankin iskeneet mustaa silmää pelimuotoon. Toistaiseksi tuorein on Daedalicin julkaisema Dark Eye-seikkailupelitrilogia. Nyt Daedalic suuntaa puhtaasti roolipelin suuntaan.
Oi Aventuria!
Blackguards sijoittuu Etelä-Aventuriaan, ja matkalla kohti maineen palautusta seurue hengailee tämän fantasiamaan joka kolkassa. Maisemia ei nähdä, koska matkustus sujuu karttanäkymässä ja asutuskeskukset ovat staattisia ruutuja.
Fantasiana Blackguards tuntuu perinteiseltä, joskin hahmojen taustoista tulee kivaa kontrastia. On tuhopoltosta tuomittua kääpiötä ja itserakas maagi, jolla ei tietysti tulipallo sytytä, jos päällä on rautaa. Mukana menossa on myös huumeriippuvuuden kanssa tappeleva puolihaltianeito.
Hahmojen dialogi kulkee enimmäkseen mukavasti, eikä pelissä ole mitään ”neito kulkee rautabikineissä pakkasessa”-tason kauheuksia. Osa ääninäyttelijöistä voisi kyllä ottaa selvää, mitä on ylinäyttely ja onko se hyvä asia.
Tekijät lupailevat yllättäviä juonenkäänteitä ja moraalisia valintoja, joista osa vaikuttaa suoraan ryhmään tai jopa maailmaan. Juoni haarautuu ja loppuratkaisuja on useampia, mikä on aina hyvä juttu.
Roolipelaaminen rajoittuu dialogivalintoihin ja hahmon virittelyyn. Ei ole yllätys, että hahmoruudussa on paaaljon mahdollisuuksia jakaa kokem... seikkailupisteitä. Tutumpien mahdollisuuksien seassa on jotain uuttakin. Kun aseissa kasvattaa tarpeeksi taitoa, voi asetta painottaa enemmän hyökkäykseen tai puolustukseen.
Noppa puhuu
Pelin pääosassa on taistelu, eikä se ole yhtään hassumpaa. Mättö on vuoropohjaista ja vaikka onkin melko perusmallia, toimii hyvin. Pidin siitä, että hahmoille saa määriteltyä kolme erilaista ase- ja varustesettiä. Käyttöliittymä on muutenkin toimiva, ja pisteinä u:n päälle käskyvalikoimasta on helppo poimia omat suosikkitaiat, kyvyt, esineet ja iskut pikavalikkoon.
Luvassa on vajaat parisataa taistelua, joista jokaiselle on oma käsintehty areena. Näissä kentissä on jopa lievästi puzzlemaista sisältöä, esimerkiksi interaktiivisia elementtejä, kuten kattokruunu, jonka voi tiputtaa vartijoiden niskaan, tai lätäkköjä, joissa kömpelömpi voi liukastua. Tiellä olevat laatikot tai tynnyrit voi joko siirtää pois tieltä tai tien tukkeeksi.
Hyvikset ja pahikset lyövät ja liikkuvat aloitekykynsä mukaan. Uuden XCOMin mallin mukaan vuorossa voi taas liikkua pitkälle tai sitten liikkua vähemmän mutta lyödä enemmän. Das Schwarze Augen systeemiin kuuluvia monimutkaisempia juttuja ei ole mukana, paitsi pelimekanismin uumenissa. Tärkeintä on, että taistelu tuntui hyvältä ja siinä sai välillä miettiä melkein tosissaan, mitä kannattaa tehdä.
Mitään en odottanut, mutta Blackguards oli mukava yllätys. Vanhan kaartin roolipelejä ei kiusaksi asti julkaista, ja tämä on vieläpä kivan näköinen.
Ennakkotilaajille tippuu ainakin kolme chapteria ennen julkaisua, joka on tammikuun lopulla.
Nnirvi
