Vaikka keskiajalle sijoitettuja strategiapelejä on tehty kiljoona, yksikään niistä ei ole onnistunut luomaan kunnollisia linnoja. Tuntematon saksalainen Related Designs yrittää korjata asian.

Tarinassa seurataan kolmen eri kansakunnan, Saksan, Ranskan ja Englannin kohtaloa satavuotisessa sodassa. Vapaampi temmellys onnistuu yksittäisissä tehtävissä ja moninpelissä. Kampanjassa mukana on turhan monta ärsyttävää puzzle-keikkaa, joissa pienellä joukolla pitää selvitä läpi ylivoimaisen vihollisen ja pahimmillaan soluttaudutaan vihollisen linnaan yhdellä sankarilla kuin Thiefissä ikään.

Tärkeintä on sotiminen

Käyttöliittymä on hyvä. Sivuseikat hoituvat selkeistä ruuduista nopeasti taistelun tuoksinassakin. Maajussit osaavat kerätä resursseja itsenäisesti, kunhan niille kerrotaan yksinkertaisista liukusäätimistä, minkä verran rakennellaan ja minkä verran kerätään raaka-aineita. Myös yksiköiden ja rakennusten tuottaminen luonnistuu ilman että kutakin rakennusta pitää käydä naksuttelemassa erikseen. Helppoa ja nopeaa.

Sitten kultainen sääntö on unohtunut, sillä vaikka erilaisia yksiköitä ja rakennuksia on kiitettävän vähän, niitä parantelevia keksintöjä on aivan järjetön määrä. Kivahan se on, että kirveet voi korvata tapparoilla ja nahkapaidan haarniskalla, mutta miksi ihmeessä keksinnöt on levitetty kymmenien ikoneiden taakse?

Oma linna suunnitellaan fiksusti tekemällä ensin pohjapiirustukset. Kun suunnitelma on valmis, se toteutetaan nappia painamalla. Tanner tytisee kun muurit ja tornit nousevat maasta kuin taian iskusta. Kaikkia muita rakennuksia pykätään pieni ikuisuus, mutta linna nousee harjaan parissa sekunnissa.

Linnaa voi parannella periaatteessa mielin määrin leventämällä muureja, rakentamalla aukkoja kiehuvaa öljyä varten ja pulttaamalla torneihin ballistoja, katapultteja ja tykkejä. Tai voisi, ellei peli rajoittaisi ärsyttävästi linnan rakentamisen ennalta määrätylle, aivan liian pienelle tontille. En tiennytkään, että keskiajalla kaavoitus oli näin tiukkaa. Märkänä rättinä naamalle yksinpelissä vastustajalla on todella komeita linnoja, jollaisia itse ei koskaan pääse hallitsemaan.

Linnojen piirityksissä tavalliset jalkamiehet eivät pysty edes kiveä irrottamaan muurista. Sitä varten tarvitaan valtaustorneja, tikkaita, muurinmurtajia ja pitkän matkan aseistusta, jota on kiitettävästi yksinkertaisista ballistoista aina moniputkisiin kanuunoihin ja mörssäreihin. Sotakoneille määrätään erikseen miehistö, jonka voi myös tappaa ja vallata hienot vehkeet itselle.

Kaikkea ei voi rakentaa muurien suojaan, vaan tavallinen kansa on täysin suojatonta kylissä, jotka on pakko rakentaa linnan ulkopuolelle. Ajatus sopii aikaan, mutta peliin se luo ikävästi epätasapainoa. Kylät ja koko tuotantokoneisto on helppo rampauttaa, koska niitä ei saa millään suojattua tarpeeksi. Sen jälkeen linnan piiritys käy helposti väsytystaisteluna, kun puolustajalla ei ole pian mitään millä rakentaa lisää joukkoja puolustukseen.

Amatöörien puuhastelua

Ikävästi Castle Striken tekijöillä ei ole riittänyt rohkeus oikeaan taktiseen taisteluun. Taas tyydytään perunaksutteluiden sekahärdellinä etenevään taisteluun. Kartoissa on hienosti mäkiä ja kukkuloita, mutta niille ei saa mennä. Korkeuseroilla ei muutenkaan ole merkitystä, ja kaikkien ampuma-aseiden kantama on naurettavan lyhyt.

Taistelu on älytöntä sähläämistä, jossa muodostelmista tai taktiikoista ei ole tietoakaan. Se voittaa, jolla on resursseja syöttää hässäkkään enemmän joukkoja. Tämä jos mikä peli olisi kaivannut vaikkapa Medievalista tai edes Warrior Kingsistä tuttua rauhallisempaa taistelua, jossa olisi tilaa ja aikaa taktikoida. Tekoälykään ei osaa juuri muuta kuin tuoda joukkojaan tipoittain. Moninpelissä rajallisuus turhauttaa siinä määrin, että parin matsin jälkeen on nähnyt kaiken mitä pelillä on tarjota.

Periaatteessa hyvät ideat kunnollisista linnoista hukkuvat liian moneen rajoitukseen, sähläykseksi sortuvaan taisteluun ja pelin huonoon tasapainoon. Kaikki näyttää paperilla hienolta, eikä pelaaminenkaan suoranaisesti kidutusta ole, mutta jatkuvasti turhautuu siihen, miten vain pienillä muutoksilla peli voisi olla loistava. Teknisestikin jälki on strategiapeliksi näyttävää, kunhan ei erehdy zoomaamaan liian lähelle hieman amatöörimäisen näköisiin sotureihin. Kaunis musiikki herättää huomattavasti eeppisempää tunnelmaa yksinään.

Kun peli tulee tuntemattomalta tekijältä, piskuiselta julkaisijalta ja myydään halpiksena, mitään kummoisia muutoksia on turha odottaa. Halpiksenakaan tätä ei voi suositella ilman että kokeilee demolla ensin.