Kulttimainetta nauttiva Bitmap Brothers on elänyt vuoden hiljaiseloa, mutta siihen on mitä parhain syy. Jos nimittäin Chaos Engine ei säily allekirjoittaneiden Top 5 Amiga -pelilistalla niin kauan kuin käsite tietokonepeli tunnetaan, lupaamme syödä monitorimme päällä istuvan lentoliskon.
Skenaario on selvästi saanut vaikutteita scifin alalajista nimeltä steampunk. Viime vuosisadan lopulla tiede kehittyi uusien keksintöjen myötä. Tuolloin näkivät päivänvalon muun muassa kirjoituskone, elokuvan edeltäjä cinematografi, puhelin ja kaaoksen kone. Ai että mikä kaaoksen kone? Niin, sitähän ei enää ole olemassa, sillä kaksi seikkailijaa tuhosivat sen. Tämä lontoolaisen paroni Fortesquen keksimä höyrytietokone riistäytyi luojansa käsistä tuhoisin seurauksin. Lähitienoolla alkoi esiintyä outoja ilmiöitä ja olentoja, joista oudoin ei suinkaan ollut rotkon pohjalta löytynyt robottidinosaurus. Pian pelättiin, että koko maailma joutuisi koneen vaikutuksen alaiseksi.
Onneksi oli kuusi uskalikkoa, jotka olivat tarpeeksi hulluja ottaakseen tehtäväkseen tuhota laitteen. He olivat ovela herrasmies, jonka harrastuksiin kuuluivat suuret pyssyt, järkensä valon menettänyt palkkasoturi ja uhkarohkea maantierosvo. Vähäjärkinen mutta mammuttimainen ryökäle ja voimakas ratatyöläinen olivat kuin veljeksiä. Likaisen puolitusinan täydensi kiero saarnaaja, joka julisti jumalan sanaa sädepistooli kourassa. Kukaan ei muista, ketkä kaksi lopulta onnistuivat tehtävässä. Siitä päättävät pelaajat ja jos ei ole kaveria apuna, tietokone hoitaa kumppanin roolin.
Kaaosteoria
The Chaos Engine on nopeatempoinen räiskintäpeli, jossa kaksi miehen roikaletta vilistävät pitkin joka suuntaan vieriviä tasoja kuin arcade-klassikossa Gauntlet ikään. Peli on jaettu neljään päätasoon, jotka koostuvat neljästä alatasosta. Tasoilla on aktivoitava "nodeja", messinkipylväitä, jotta ovi seuraavaan kenttään aukeaa. Tasot on kansoitettu kaaoksen koneen uhreilla, jotka tuhoutuessaan pudottavat rahaa. Avaimet avaavat salateitä ja portaita.
Pelin kulku riippuu hahmojen ominaisuuksista. Saarnaaja on nopea, mutta hintelä, kun taas ryökäle on hidas ja vahva. Aseistuksen lisäksi sankareilla on erikoisesineitä, kuten herrasmiehen kartta ja palkkamurhaajan pommit.
Rahavarat kulutetaan aina kahden alatason jälkeen kykyjen ja tulivoiman parantamiseen. Lisäksi voi ostaa uusia erikoisesineitä hahmon sallimissa rajoissa (eihän tyhmä ryökäle osaa karttaa lukea). Partnerin kuolema ei ole mikään este, rahalla saa henkiinherätyksen _ kuolleen kukkarosta tietenkin.
Vai pelkkää räiskintää?
Pohjimmiltaan Chaos Engine on siis yksinkertaista ammuskelua, mutta se olisi liian suppea ja harhaanjohtava analyysi. Yli vuoden suunnittelun ja ohjelmoinnin tuloksena ei voi olla perinteinen pelityyppinsä edustaja. Siitä ei ole pelkoakaan.
The Chaos Engine huokuu tekijöidensä jäljittelemätöntä kädenjälkeä (hehheh). Pelissä ei ole missään suhteessa tyydytty tavanomaisten kaavojen jäljittelemiseen. "Jos vanhat mallit eivät ole tarpeeksi hyviä, muutetaan niitä."
Tasot eivät muutu vain ulkonäöltään. Metsä, josta seikkailu alkaa, on leppoisaa toimintaa ja totuttelua peliin, mutta jo tason viimeisellä etapilla täytyy olla varpaillaan. Toisella päätasolla vaikeusaste kohoaa roimasti ja alitasojen keskinäinen vaihtelu on yhä ilmeisempää. Chaos Engine ei kärsi useimpien toimintapelien kaavamaisista vihollisista. Liskomiehet ja sammakot eivät ole vain erinäköisiä spritejä. Siinä missä edellinen tepastelee vikkelästi, sammakko mönkii vaivalloisesti räpylöillään, kunnes loikkaakin odottamatta pelaajaa kohti.
Luonnollisesti kaksinpeli on kilpailua pisteistä ja bonuksista, mutta oman edun nimissä parterin elämä on turvattava. Tietokonekaveri ei ole enää yliaktiivinen tappokone, kuten eräässä varhaisessa demossa, vaan antaa pelaajalle tilaa. Hahmon älykkyydestä riippuu, kuinka tietokonekumppani toimii.
Toteutuksen kehumisessa menemme jopa niin pitkälle, että väitämme Chaos Enginen olevan koristellun parhaimmalla grafiikalla, mitä Amiga-peleissä on ikinä nähty. Artisti Dan Malone on punninnut jokaisen värisävyn ja pikselin sijainnin niin huolellisesti, että vastaavaan ei kukaan muu ole pystynyt. Välikuvat ja hahmot ovat piirretty esimerkillisen erinomaisesti.
Peligrafiikka ei jää huonommaksi. Malone näyttää, miksi peleihin riittää hyvin 16 väriä. Taustat ovat täynnä yksityiskohtia ja tunnelmaa perinteisillä piirroksellisilla keinoilla, ei millään teknisillä gimmickeillä. Superlatiivit eivät tahdo riittää, kun spritejäkin täytyisi erikseen kehua. Musiikista ja äänistä vastaa Richard Joseph, mikä riittääkin kertomaan kaiken äänitaustan tasosta. Kiihkeästi jyskyttävä musiikki ja kristallinkirkkaat samplet kohottavat kuumeisen toiminnan uusiin sfääreihin.
Chaos Enginen kaltaisia pelejä varten kotimikrot kehitettiin. Nykyään graafinen toteutus näyttää tuntuvan tärkeämmältä kuin pelattavuus, mutta Bitmap Brothers on onnistunut yhdistämään molemmat uhraamatta tippaa kummastakaan. Tuloksena on yksi pelattavimmista ja nautittavimmista Amiga-peleistä. Jos Chaos Engine olisi maailman viimeinen tietokonepeli, me emme valittaisi.
95
