Kansantaruista kullanhohtoisin on varmasti tarina kuningas Arthurista ja hänen pyöreän pöydän ritareistaan. Psygnosiksen Chronicles of the Swordia ei valitettavasti pysty Graalin maljallakaan parantamaan.
Hieman odottamattomasti Chronicles of the Swordin tarinan sankarina on pyöreän pöydän ritari Gawain. Koska Gawain on saanut aatelisarvonsa vasta hiljattain, pidetään häntä ritareiden keskuudessa märkäkorvana. Niinpä uran alkupuoli onkin lähinnä muutaman turhanpäiväisen tehtävän hoitamista hovimaagi Merlinille. Tehtävien myötä kuitenkin paljastuu, että Arthurin sukulainen Morgana havittelee kalifiksi kalifin paikalle.
Gawain lähetetään uransa ensimmäiselle ja luultavasti myös viimeiselle matkalle: hänen pitää matkata Englannin halki Morganan linnaan ja tuhota tämä lopullisesti. Ongelmana on se, että Morgana on jotakuinkin Merlin-luokan noita, ja hänen vihollisekseen joutuminen ei kuulosta kovin hyvältä ajatukselta. Mutta ritarin on tehtävä mitä ritarin on tehtävä.
Renderoidun pöydän ritarit
Seikkailun alku renderoidussa Camelotissa vaikuttaa lupaavalta, sillä pelimaailmassa liikutaan ja toimitaan normaaliin seikkailupelityyliin, eli ruudulla olevaa pikkumiestä ohjaillaan ympäri maisemia hiiren avustuksella. Muutaman peliminuutin jälkeen iskeekin miekka kiveen, kun systeemin vajaavaisuudet paljastuvat.
Pelissä ei ole minkäänlaisia toimintaikoneita, vaan kursori vaihtaa väriä, kun jotain voi tehdä. Siitä, mitä se sitten on, ei yleensä ole harmainta aavistusta. Erikoisen ärsyttäviä ovat kohdat, joissa voi rauhassa klikkailla toimintakohtia, mutta mitään ei tapahdu. Aina ei voi edes olla varma, täytyykö paikalla käyttää jotain esinettä, vai osoittaako kursori väärään paikkaan.
Esineitä voi käyttää toisiinsa, mutta minkäänlaista kirjallista tai sanallista kuvausta niistä ei saa. Kieppuvatpa kuitenkin hienosti animoituina.
Mukaan on ängetty myös pari toimintapätkää. Ensimmäisessä nuijinnassa kuolin ainakin kymmenen kertaa, ennen kuin tajusin, että kyseessä onkin taistelu eikä kuolinanimaatio. Pätkän ideana on hakata kursorinäppäimiä epämääräiseen tahtiin ja toivoa, että ruudulla oleva hahmo tekisi jotain.
Paljon melua tyhjästä
Tuttua monivalintakeskustelua on mukana melko paljon, valitettavasti puheet on poikkeuksetta ylinäytelty niin suurella hyperaktiivisuudella, että en olisi moista uskonut olevan edes olemassakaan. Etenkin sankari ja Merlin ovat hirvittäviä. Kammottavan puheen luomaa tunnelmaa ei yhtään auta pelin järkyttävän pimputtava musiikin irvikuva, jonka kääntää mieluusti pois päältä.
Graafisesti peli ei ole paljon äänimaailmaa tyylikkäämpi. Maailma on tylsän monotonisesti renderoitu ja hahmot ovat lähes naurettavan huonoja. Kaikilla ukoilla nuorta (alle 15-vuotiasta) tallirenkiä myöten on ladonoven levyiset hartiat. Muutama onnistuneempikin välianimaatio onnistutaan tuhoamaan ruutuun ilmestyvällä "loading"-tekstillä.
Etsi pikseli, etsi toinenkin
Lopullinen niitti Chroniclesin arkkuun ovat pelin epäonnistuneet ongelmat. Peli on aivan täynnä ärsyttäviä pikselinetsintäongelmia, joissa eteneminen on ainoastaan yhden hyvin piilotetun pisteen löytämisen varassa. Bugeja pelissä ei sentään tunnu suuremmin olevan, mutta moinen ei paljon lohduta.
Chronicles of the Sword on yksi huonoimmista vähään aikaan pelaamistani peleistä. Lähes kaikki on onnistuttu mokaamaan, eikä edes Arthurin legendaa ole osattu käyttää hyödyksi. Peliä voisi käyttää varoittavana esimerkkinä siitä, millainen peli ei missään nimessä saisi olla.
25
