Atomicin vanha jermu palaa taistelukentälle harrastajavoimin täydennettynä. Sekä Wehrmacht että puna-armeija on pantu uuteen uskoon ja länsirintamalta kuuluu jotain todella uutta.
Alkuperäinen Close Combat 3 kävi kunnianhimoisesti läpi koko toisen maailmansodan itärintaman sekä neuvostoarmeijan että saksalaisten riveissä. Mittakaava oli kenties turhankin hulppea, mutta puutteineenkin se oli ja on edelleen kaikkien aikojen parhaita tosiaikastrategioita ja realistisessa sarjassa yhdessä sarjan muiden pelien kanssa kiistaton ykkönen.
Sittemmin CC3 on osoittautunut, kenties juuri laajan mittakaavansa ansiosta, varsin joustavaksi rungoksi, jonka päälle voi näemmä rakentaa melkein mitä tahansa kuluneen vuosisadan sotaa mallintavan pelin. Itärintamalle on ilmestynyt uusia karttoja ja skenaarioita ynnä muuta tavaraa ja tarjolla on myös täyskonversioita, jotka vääntävät pelin Ranskaan, Italiaan, Tyynellemerelle tai vaikka ensimmäiseen maailmansotaan tai Vietnamiin. (Koskahan pääsemme kokeilemaan Taipaleessa tai Ihantalassa, montako ulkomaalaista se yksi suomalainen taas vastaakaan?) Monet näistä ovat tosin vielä melko raakileita, joten muita odoteltaessa luokaamme silmäys kahteen melko valmiiseen tuotteeseen. Real Red ja Western Front, olkaa hyvät!
"Vorwärts nach Osten, du stürmend' Heer!"
Close Combatin realismista ei keskivertopelaaja helposti löydä valittamisen aihetta, mutta kovan linjan soturit ovat koonneet kilometrien pituisen listan ja vieläpä ryhtyneet sanoista tekoihin ja toteuttaneet haluamansa muutokset. Tuloksena on Real Red.
Yksikkövalikoimasta on poistettu kalustoa ja joukkotyyppejä, joita ei todellisuudessa käytetty itärintamalla tai jotka eivät oikeasti mahtuisi pelin mittakaavaan. Kenties merkittävimpänä muutoksena jokaisen saksalaissotilaan paras kaveri Wurframen on saanut kenkää. Tämän vastapainoksi mukaan on tullut muikeat määrät uusia yksiköitä, muun muassa saksalaisille Brumbär- ja Wespe-telatykit ja venäläisille runsaasti länsiliittotuneiden lahjoittamaa kalustoa, Matildoista White-puolitelavaunuihin. Lähes kaikkia yksiköitä on viilattu enemmän tai vähemmän, lisätty tai vähennetty miehiä ja muuteltu aseistusta ja sen tehoa.
Kaikkia Close Combatin ongelmia ei Real Redkään korjaa. Pelaaja voi edelleen muodostaa osastonsa mielivaltaisesti armeijan, Waffen-SS:n ja Luftwaffen joukoista ja hankkia kalustokseen mitä miellyttää. Todellisuudessahan esimerkiksi yhdellä panssaripataljoonalla oli vain yhden tyyppisiä vaunuja. Tämä järjestelmähän muutettiin Close Combat 4:ssä, joka lisäsi peliin myös varsin mukavasti toimivan tykistö- ja ilmatuen. Vielä ei nelososa ole kuitenkaan poikinut yhtä paljon lisäherkkuja kuin edeltäjänsä, vaan saapa nähdä.
Real Red kieltämättä puhaltaa uutta henkeä Close Combat 3:een. Raskaan sarjan pelaat nauttinevat parantuneesta realismista ja sunnuntaistrategistitkin saavat kymmeniä uusia leluja. Kartat ja kampanjat tosin pysyvät tietysti ennallaan (paitsi, että tehtävät täytyy päivittää vastaamaan uusia yksikkötietoja), joten jos aroja on veivattu edes sun takaisin lukemattomia kertoja, ei kannata toivoa, että peli täysin uudenveroiseksi virkoaisi. Mikäli peli sinänsä kuitenkin vielä kiinnostaa, ei Real Rediä ole mitään syytä jättää väliin.
"Toinen rintama nyt!"
Real Rediä mullistavampi muunnos on Western Front, joka vaihtaa puna-armeijan tilalle länsiliittoutuneet (etupäässä jenkit, mutta brittejäkin näkee). Western Frontin ajankohta on Normandian maihinnousun jälkeen, mutta myös vuoden 1940 taisteluja käsittevä modi on olemassa, ikävä kyllä sille on toistaiseksi karttoja ja skenaarioita niukanlaisesti.
Western Front oli tätä kirjoitettaessa vielä jokseenkin alfavaiheessa, minkä vuoksi jo pelkästään tarvittavien pakettien löytäminen netistä oli melkoinen operaatio, niiden asentamisesta puhumattakaan. Kun sen lopulta sai jotensakin pyörimään, se osoittautui kyllä vakuuttavaksi teokseksi. Kaikki yksityiskohdat musiikkia ja menugrafiikoita myöten on muutettu ja pelatessa tuli heti mieleen vanhat hyvät ajat Arnhemin pensaikoissa CC2:n parissa. Ihmekös tuo, sillä puheet ja yksikköspritet näyttäisivät paljolti olevan peräisin juuri A Bridge Too Farista.
Kartat ovat yhtä häkellyttävän hienoja kuin Atomicinkin tekemät, ja Normandian kuuluisat pensasaidat ja metsiköt tekevät taisteluista hektistä piiloleikkiä. Nämä skenaariot myös sopivat paremmin Close Combatin alkuperäiseen henkeen kuin Venäjän aukeat arot ja massiiviset panssarimuodostelmat.
Real Redin tapaan yksikkötietoja on pantu rankalla kädellä uuteen uskoon. Liittoutuneet on tietysti pantu kokonaan uusiksi, mutta myös saksalaisia on viritelty. Valitettavasti realismi ei tunnu olevan aivan yhtä huippuluokkaa kuin Real Redissä, puutteellisen dokumentoinnin vuoksi on tosin vaikea mennä sanomaan mitään varmaa.
Täytyy sanoa, että Western Front vaikuttaa hykerryttävän lupaavalta. Sillä on kaikki mahdollisuudet yhdistää kaikkien Close Combat -sarjan pelien parhaat puolet, joten kunhan se lopullisesti valmistuu, voi edessä olla hilpeät ajat. Paljon riippuu karttojen ja kampanjojen suunnittelusta, Western Front on joka tapauksessa luonut vankan pohjan, jolle niitä rakentaa.
84
