Sanotaan, että aidan toisella puolella Sherman on aina oliivinvihreämpää.
Close Combat todistaa, että kun asiat tekee hyvin, sillä pärjää melkein 20 vuotta.
Vuonna 1996 sotamiehet ja tankit vielä siirtyilivät kuusikulmaisella ruudukolla siististi vuorotellen. Sitten ilmestyi Atomic Gamesin tosiaikainen Close Combat. Päinvastoin kuin muut ajan tosiaikapelit a la Command & Conquer, se pyöritti sotaa tosissaan ja vieläpä hyvin. Niin hyvin, että sarja on jatkunut aina näihin päiviin.
Strategiapelejä, myös Close Combatia, kustantava Matrix on vihdoinkin, vihdoinkin uskaltautunut Höyrykylpyyn. Yksi sen digitaalijakelua testaavista tiedustelijoista on tämä uusin Close Combat: Gateway to Caen, jossa liittoutuneet ja Saksa pörräävät Ranskan maaseudulla pensasaitojen lomassa.
Close Combat uskoo edelleen horjumattomasti ilmakuvakulmaan ja kaksiulotteiseen spritegrafiikkaan. Grafiikkaa on ehkä hieman paranneltu, ja nätit räjähdysefektit luovat elävyyttä muuten staattiseen ilmeeseen.Vanhahtavan ulkoasun vastapainoksi se tarjoaa tarkkaa, yksityiskohtaista ja taktista sotasimulaatiota. Close Combat houkuttelee myös dynaamisesti etenevillä kampanjoillaan, jotka toimivat jopa yksinpelinä. Tosin vasta kaksinpelinä pelimekaniikka pääsee todella loistoonsa.
Varo puskanatseja, anteeksi, pensassaksalaisia
Gateway to Caenissa britit etenevät Odonin laaksossa, Caenista hieman länteen. Vastassa on Saksa, ja pelissä on mukana on 65 ajoneuvoa, 36 erilaista joukkotyyppiä plus 77 asetta.
Kontrolleiltaan Closis on vanhahtavan sekava. Joustava pelaaminen vaatii että opettelee ulkoa muutamia tärkeimpiä pikanäppäimiä, jotka löytyvät vain pelin digitaalisesta manuaalista. Tai sitten tappelee pelin graafisen käyttöliittymän kanssa, samaan aikaan kun omat joukot niitetään vihollistulessa. Käskyt saa näppärästi ketjutettua shiftin kanssa.
No, kankeisiin kontrolleihin tottuu nopeasti, ja lopulta häiritsemään jäävätkin vain reitinhakuongelmat. Combatit taitavat olla sukulaisia, sillä uusien Combat Missionien tapaan myös Close Combatin jalkaväellä on outo taipumus edetä outoa siksakkia. Se päättyy helposti kyyneliin, kun pitäisi mennä rakennukseen suojaan, mutta sinne steppaillaankin talon vierustan kautta eikä lähimmästä ovesta. Ranskan maaseudulle ominaiset pensasaidat ovat myös tekoälylle vaikeita. Välillä kierretään, joskus yritetään mennä suoraan läpi. Se ei ole hyvä idea ajoneuvoilla, jotka jumittuvat tähän maastoon helposti.
Ranskalainen pensasaitaympäristö sopii täydellisesti panssarisotaan, koska pusikoissa on kiva piileksiä ja väijyttää. Melko pienet kartat tuovat raskaimmille vaunuille lisäetua, kun niiden taakse ei välttämättä pääsekään kiertämään. Kartat ovat aidonoloisia peltoineen, taloineen, pensaineen, omenapuutarhoineen ja kraatereineen sekä rauniotaloineen. Maasto myös vaikuttaa aidosti joukkojen suojautumiseen ja etenemiseen. Pellot suojaavat jalkaväkeä, sateella mudassa rämpiminen väsyttää ja vaunut saattavat juuttua maastoon.
Kampanjat ja operaatiot käydään sektoreihin jaetulla strategiakartalla, jossa komppanian (tai jopa usean pataljoonan) kokoisia taisteluryhmiä liikutetaan sektori per vuoro. Ryhmää tukemaan voi asettaa ilmatukea, tykistöä ja kranaatinheittimiä. Osassa sektoreita kalustoaan voi huoltaa, muuten meno on suoraviivaista vääntöä sektoreiden herruudesta. Vääntö kestää usein vuorokaupalla, kun taistelut hiljenevät tulitaukoon.
Pelimekaniikalla on ongelmia karttojen reunoilla. Puolustustaisteluissa hyökkääjä saapuu pieneltä alueelta, ja puolustaja voi sijoittaa sen viereen omat yksikkönsä. Taisteluosio saattaa siis alkaa tyhjästä
ilmestyvillä joukoilla tai hyökkäyksen välittömällä blokkauksella.
Grillattua pantteria
Close Combatissa ei joukkoja niputeta hiirellä zerg-rushiin, vaan yksiköille sopivia taktiikoita pitää opetella. Jalkaväkeä on peruskiväärimiehistä automaattikiväärimiehiin, panssarintorjuntaan ja liekinheitinmiehiin, tarkk’ampujiin ja pieniin tarkkailijatiimeihin, kaikilla oma osansa. Yksiköiden tehokkuuteen vaikuttaa vahvasti loukkaantuminen, väsymys, moraali, johtoyksiköiden läheisyys, kokemus, (mahdolliset) aiemmat taistelut sekä maaston tarjoama suoja. Tulituksen kohteena olevat yksiköt suojautuvat, räjähdysten alla vielä pitemmäksi aikaa. Paineen alla yksiköt saattavat paeta tai yllätettynä antautua.
Kalustossa riittää kranaatinheittimiä, konekivääreitä, tykkejä eri tarkoituksiin, miehistönkuljetusvaunuja, eri kategorian taisteluvaunuja kuten tankintuhoajia ja rynnäkkötykkejä. Länsirintamalla lähes voittamattomia Tiikereitä ja Panttereita pääsee metsästämään Shermaneilla, Churchilleilla, Cromwellilla ja luojan kiitos myös Firefly-taisteluvaunuilla. Erikoisimpina mainittakoon tulta syöksevä Crocodil ja kranaatinheittimellä varustettu puolitelavaunu.
Tekoäly taistelee melko hyvin. Se ei sokeasti vyörytä vaunujaan väijytyksiin, vaan haravoi maastoa jalkaväellä. Ilmassa onkin jännitystä, kun pidän joukkoni ambush-käskyllä piileskelemässä, toivoen että pensasaidan toisella puolella käppäilevät vihut jatkavat matkaansa ja pääsen yllättämään niiden perässä vyöryvän tankin.
Kampanjan saa teoriassa pelattuna moninpelinä. Peliseuraa oli vaikea löytää, ja kun löytyi, peli kaatui. Foorumin hevosmiesten mukaan se on yleistä, korjausta on tietysti luvattu.
Close Combat Gateway to Caen säväyttää hyvin, ainakin ajoittain, mutta teknisesti rajoittunut pelimoottori on kyllä tiensä päässä. Seuraava Close Combat, The Bloody First, pyöriikin Unity-pelimoottorilla. Se lupaa lisätä kolmannen ulottuvuuden mutta säilyttää tutun kuvakulman. Toivottavasti ei käy Combat Missionit, eli uudistuksessa omat vahvuudet katoavat ja peli vesittyy.
Jos vanhat pelimekaniikat eivät pelota, portti Caeniin on auki ja Ranskan maaseutu odottaa.
Close Combat: Gateway to Caen
Arvosteltu
PC
Slitherine Ltd.
Versio: 1.0
Minimi: Windows XP SP2+/Vista/7/8, 800Mhz prosessori, 1Gb muistia, 256MB 3d-kortti, DX9, 3Gb kovalevytilaa, vähintään 1024x768 kuvaresoluuttio
Moninpeli: 2
Testattu: Intel i7 2600k (3,4 GHz), 8 Gt, GeForce GTX780, Windows 7 64bit, SSD-asema
Ikäraja: Ei tiedossa
Ikä alkaa näkyä mutta Close Combat jaksaa vielä potkia. Tarjolla tosiaikaista sotimista realismista tinkimättä.
83
