Colin McRae Rally 2.0 (PC) – Sorateiden taikaa

Vehreät koivumetsät ja syrjäiset kinttupolut ovat perinteistä suomalaista maastoa. Niiden käyttäminen hurjaan kaahaamiseen on sekin osa perintöämme.

Reilu pari vuotta sitten ilmestynyt Colin McRae Rally kolahti kerralla kaikkien autopeleistä pitävien sydämiin. Se yhdisti menestyksellä loistavan ajotuntuman ja riittävän realismin, mistä seurasi kokonaisvaltaisen loistelias elämys. Jatko-osalla onkin kovat paineet menestyä. Se, että mukana on myös Suomessa kisaamista, on ainakin erinomainen lähtökohta.

Suomesta Keniaan

Colin McRae Rally 2.0:ssa on useita erilaisia kisatyyppejä, joskin mestaruuden jahtaaminen nousee selvästi vallitsevaksi lajiksi. Yksittäisten kisojen ja erikoiskokeiden sekä kelloa vastaan ajamisen lisäksi kisaamaan pääsee myös Challenge-kilpailuissa. Challengessa ajetaan turnausmuodossa mies miestä vastaan -kilpailuja niitä varta vasten suunnitelluilla radoilla. Vaikka sinänsä hauskaa onkin, yksinpelinä Challenge ei jaksa kovinkaan kauan kiinnostaa.

Saman kohtalon kokevat myös Arcade-kisat. Arcadessa radalla on maksimissaan kuusi autoa samanaikaisesti ja tarkoitus on yksinkertaisesti olla mahdollisimman kärjessä lopputuloksissa. Kilpaileminen menee kuitenkin turhauttavaksi tönimiseksi ja kiilailuksi, joka ei innosta kuin hetkisen verran.

Mestaruuden tavoitteleminen sen sijaan on tavattoman hauskaa. Kahdeksassa eri maassa ajetaan vaikeustasosta riippuen neljästä kymmeneen erikoiskoetta. Eri maiden radat ovat upean erilaisia ja tuntuvat yksilöllisiltä. Ranskan ja Italian asvalttiradoilla riittää pitoa, mutta tiet ovat kapeita ja täynnä mutkia. Kreikassa ja Keniassa kaasutellaan puolestaan pääasiassa kuivalla hiekalla, kun taas Suomessa ja Australiassa kisat käydään soran päällä. Iso-Britanniassa alusta vaihtelee mudasta asvalttiin ja Ruotsissa kilpaillaan lumella ja jäällä.

Erikoiskokeet ajetaan yksinään kuten oikeastikin, ja aika ratkaisee. Omituisena piirteenä rallissa on päästävä aina pisteille, jos mielii edetä seuraavaan kilpailuun. Seitsemäs sija tai huonompi tarkoittaa rallin aloittamista alusta, mikä on varsin rasittavaa, etenkin siinä vaiheessa, kun kisataan vaikeammilla vaikeustasoilla.

Autoaan pääsee huoltamaan ja virittelemään kahden erikoiskokeen välein. Aikaa on käytössä aina tasan tunti ja kaikki toimenpiteet ottavat oman aikansa. Esimerkiksi renkaiden vaihtaminen kestää pari minuuttia, kun taas lievästi rikkoutuneen moottorin korjaaminen kestää kuusitoista arvokasta minuuttia. Pitkissä ralleissa aika on yleensä kortilla, eikä kaikkia korjauksia ehdi millään tehdä. Niinpä kilpailuihin tulee myös ylimääräinen jännityselementti, kun autoaan yrittää varoa, vaikka samalla ajaa mahdollisimman lujaa.

Aitojen kuskien ajohaalareihin ei pääse hyppäämään, vaikka autot aidonmerkkisiä ja -näköisiä ovatkin. Oikeista kuskeista on mukana ainoastaan itse Colin McRae, muut ovat mielikuvituksen tuotetta. Nimieditoreja on jo tehty.

Lasit murskaksi

Ensimmäisen Colinin suurin pulma näinä päivinä on ajan armoton hammas, joka saa pelin näyttämään vanhentuneelta. Colin McRae Rally 2.0 paikkaa tämän ongelman loistavasti. Grafiikka on parhaimmillaan niin häkellyttävän hienoa ja yksityiskohtaista, että kisaaminen menee upean ympäristön pällistelyksi. Erilaiset valaistusefektit ja varjostukset luovat tunnelmaa ja saavat kilpailut tuntumaan aidoilta. Ratojen reunojen puut tosin ovat läheltä ja hitaassa vauhdissa katsottuna rumia lattanoita.

Autot ovat viimeistä piirtoa myöten pikkutarkasti tehtyjä ja ne hajoavat ja kolhiintuvat varsin nätisti. Jos erehtyy kolaroimaan liikaa, ovat pian ikkunat rikki, konepelti repsottaa ja takasiiveke puoliksi irti. Mutaisilla teillä lika tarttuu autoon, mikä tekee touhusta harvinaisen hienon näköistä.

Eri vuorokaudenajat ja säätilat on toteutettu loistavasti, ja kun ne vielä saattavat vaihtua kesken erikoiskokeen, ajofiilistä riittää joka lähtöön. Omaksi suosikikseni nousi aamunkoitossa ajaminen, jolloin lähdön aikaan on vielä täysin pimeää, mutta matkan edistyessä aurinko nousee pikkuhiljaa.

Loistolla on hintansa ja pelin minimi- ja suosituskokoonpanot kannattaa ottaa tosissaan. Omalla koneellani pystyi pelaamaan pienimmällä resoluutiolla ja ilman liikoja hienouksia ihan sujuvasti suurimman osan aikaa, joskin muutaman kerran tuli melkoisia nykimiskohtauksia, jotka haittasivat ajamista.

Kaahaamaan pääsee varsin tyypillisistä kuvakulmista: auton takaa ylhäältä, puskurin tasolta, konepellin päältä tai sisätiloista. Ohjaamot ovat sinänsä hienon näköisiä, mutta tuulilasi on sävytetty lievästi siniharmaaksi, mikä saa maaston yleensä näyttämään hieman sumealta. Vaikka efekti sinänsä onkin ihan hieno, en oppinut pitämään siitä, ja kisasin auton ulkopuolelta. Ainoastaan pimeässä ajetut pätkät olivat selvästi parempia ajaa ratin takaa. Tuulilasin värityksen pitäisi olla valittavissa.

Autojen moottorin äänet ovat ihan päteviä ja vaihtelevat mukavasti ajokuvakulman mukaan, eli sisällä moottorin hurina kuulostaa erilaiselta kuin ulkokulmasta. Muuten ääniä ei voi ylistää. Kolarin vakiokilinä sopii kuvioihin niin kauan kuin kolarointi tapahtuu vauhdilla, mutta kun osuu pikkukiveen kävelyvauhdilla, kilahdus tuntuu liioitellulta.

Kartanlukija Nicky Gristin ääni kuulostaa autenttiselta ja luo hienosti tunnelmaa. Fiiliksen luomisen lisäksi nuotit vielä toimivat erinomaisen hyvin.

Kädet hellinä

Pelaajat raportoivat vakavista rattiongelmista. Minulla niitä ei ollut, sekä force feedback että ohjaaminen sujui mukavasti heti alusta asti. Force feedback oli varsin vankkaa, joskin tuntui unohtelevan joitain kolauksia ja oli selvästi välillä liiankin räväkkää. Jo puolivälin asetuksilla rytinä oli sitä luokkaa, että ikkunat tärisivät ja naapurit valittivat. Tehoprosenttien lisääminen ei tuntunut kovinkaan selvästi, vaan tärinä oli maksimisäädöilläkin jotakuinkin samanlaista.

Ensimmäisen Colinin mehukas ajettavuus on säilytetty uskollisesti, joten ajaminen tuntuu heti alusta asti tutulta ja turvalliselta. Auton käyttäytyminen on vauhdikkaan lennokasta, ja tiellä pysyminen pienen totuttelun jälkeen helppoa. Kurvit ajetaan pitkälti kylki edellä paria nopeinta kurvityyppiä lukuun ottamatta, joten auton luistattamisen osaaminen on erityisen tärkeää.

Kaarrosten oikeaoppinen ajaminen on tärkeää myös siksi, että ratojen reunat ovat varsin anteeksiantamattomia. Jo pienet koivuvitsat ja liikennemerkit pysäyttävät menon kuin seinään puhumattakaan sitten puista ja erilaisista kylteistä ja reunuksista. Pienet puskat sentään päästävät lävitseen ilman ikkunoiden helinää.

Jokaiselle jotain

Kaahaaminen onnistuu kaikentasoisilta kuskeilta. Novice-tasolla voitto heltiää vaikka kävisikin vähän väliä luontovisiitillä puiden keskellä ja tekisi muutenkin rutkasti ajovirheitä. Intermediatella ei enää törmäilyjä ja suuria virheitä sallita, vaan voittoon vaaditaan tiellä pysymistä ja vakaan rauhallista ajoa. Expert-tasolla joutuukin sitten jo ajamaan ihan tosissaan. Puskissa rymyäminen tietää yleensä sitä, että edes kuuden parhaan sakkiin on tosi hankala ennättää.

Radan reunojen nuohoaminen ei tosin kaikilla radoilla ole se suurin pulma. Etenkin Kreikassa ja Keniassa – ja miksei Suomessakin – radoilla tuntuu riittävän leveyttä vaikka minkälaisiin sompailuihin. Kurvien ajaminen ei silloin nouse erityisen haastavaksi, vaan autonsa voi huoletta heittää poikittain.

Vuoristoiset kisat käydään yleensä varsin kapeilla ja syheröisillä radoilla, joissa on vähän pidettävä ajolinjoistaan huolta. Myös Australiassa on reunakasvillisuus varsin lähellä rataa, jolloin kolaroimisen vaara on ihan oikeasti olemassa.

Realismia hakevien on turha kääntyä Colin McRae Rally 2.0:n puoleen. Leveiden ratojen lisäksi peli muistuttaa muutenkin enemmän arcade-kaahaamista kuin vakavasti otettavaa simulaatiota. Ajamisen keveydestä ei sinänsä ole mitään haittaa, kunhan siihen osaa asennoitua oikein.

Samanlainen uudistaja Colin 2.0 ei ole kuin edeltäjänsä, mutta tarjoaa siitä huolimatta paljon erinomaista viihdettä. Kova vauhti yhdistettynä mainioon ajettavuuteen ja kauniiseen ympäristöön on paketti, josta ei voi kieltäytyä.