Ruudun Korkeajännitys
Sota ei ole hauskaa, mutta siitä saa hyviä pelejä. Espanjalaisen Pyron kauan ja hartaasti tekemä Commandos 2 siirtää peliksi Korkeajännityksistä tutun toisen maailmansodan.
Commandos 2 on tosiaikainen peli, jossa yhdeksän kommandon (joista yksi on nainen ja yksi on koira) ryhmästä poimitut tiimit sabotoivat niin Saksan kuin Japanin suunnitelmia toisen maailmansodan aikana. Tyylilaji on puhdas korkkaripeli: sankarit ovat elämää suurempia ja tappavat umpityhmiä, pahvitaulun sielunelämällä varustettuja vihollisia kuin hevosenhampaat kauraa. Tarkan simuloinnin asemasta tehtävät ovat, Pelkosen plikan termiä lainatakseni, pasleja. Jos peliä haluaa luonnehtia lyhyesti, nerokas mestariteos on aika OK.
Historia opetti
Commandos: Behind Enemy Lines (1988) oli outo lintu ja hämäsi useaa pikavilkaisumetodia harrastavaa peliarvostelijaa. Peli vaikutti täysin epärealistiselta ja pieleen menneeltä tosiaikaiselta sotapeliltä. Oikeasti peli oli The Lost Vikingsin kaltainen puzzlepeli, jossa kentän oikea ratkaisu vaati kuuden kommandon naurettavan tiukasti rajattujen taitojen käyttöä millisekunnin virhemarginaalilla.
Vaikeustaso tuntui ensin itkettävän korkealta. Sitten tuli lisälevy Beyond Call of Duty, joka opetti millainen oikeasti vaikea peli on. Masokismi oli pop ja peleistä piti minun lisäkseni hittiin oikeuttava määrä muitakin ihmisiä.
Kakkososa riisuu Dominatrix-vaatteensa ja syleilee tavallista pelaajaa. Ruoskan saa pyynnöstä esiin, sillä vaikeustasoja on kolme: normaali, vaikea ja tosivaikea. Jos Commandos on tuttu, normaalitaso on liian helppo, minkä liian myöhään harmikseni huomasin. Vaikeammilla tasoilla vihollisten määrä kasvaa, reaktioaika lyhenee ja aseiden kantama ja teho paranevat.
Mitä muuhun peliin tulee, Pyro on korjannut kaiken mistä Commandos-arvostelussa narisin, ja vielä kohentanut peliä niin älyttömästi, että minun on pakko nostaa tämä hyvin lyhyelle Vuoden peli -listalleni.
Jos aivot pettää, veitsi ei
Commandos 2:lta on edelleenkään turha odottaa realismia, edes Jagged Alliance 2 -tasoista. Pelissä jokainen kahdesta harjoituskentästä ja kymmenestä tehtäväkentästä on puzzle. Tehtävä voi alkaa yksinkertaisena, mutta yleensä laajenee pitkin tehtävää kuin hiivariippuvainen pullataikina. Puzzlen esteet ovat viholliset, jotka Commandos-maailmassa ovat liki sokeita ja kuuroja. Kommandot taas ovat kaikennäkeviä yliolentoja, jotka tietävät, minne kentän toisella puolella oleva vartija katsoo.
Kommandoja on yhdeksän hengen valikoima, joista vaihteleva määrä on käytössä. Jokaiselle on edelleen oma roolinsa: on vihreä barettia, räjähde-eksperttiä, tarkkampujaa, kuskia ja uutuuksina varas, viettelijätär ja koira. Jokaisella on edelleen yksinoikeustaitonsa, mutta tietyt perustaidot hallitsevat kaikki. Lähes jokainen osaa ajaa autoa, uida tai pukeutua saksalaiseen univormuun ja tepastella kuin hunni Arjalan kunnailla. Jonkin verran riippuu kommandosta mitä se suostuu tekemään, räjähde-ekspertti esimerkiksi ei suostu uimaan etteivät räjähteet kastu.
Mikä tärkeintä, lähes jokainen osaa kumauttaa saksalaista nyrkillä, sitoa sen ja kantaa joko elossa tai ruumiina piiloon. Ei siis ole pakko tappaa jokaista, päinvastoin peli palkitsee tappamatta jättämisestä. Syytäkin, sillä aikaisemmin vain pistoolilla ja kyvyttömyydellä puolustautua varustetut kommandot ovat tässä pelissä täysiä tappokoneita.
Kun vihollinen näkee kommandon, yleensä seuraus on täyshälytys ja kaikki ryntäävät raukan kimppuun. Niinpä vihollisen vaivihkainen nitistely on yksi pelin selkärankoja. Ruumiilta voi vihdoinkin putsata aseen selästä ja vaatteet päältä.
Kivääri ja konepistooli nostavat kommandojen tulivoiman käytettäviin lukemiin, ja kun ne saa itsepuolustustilaan, jossa ampumasektoriin tulevat viholliset ammutaan heti, on tuhoisa väijytys erittäin helppo rakentaa. Seurauksena normaalivaikeudella väkivalta on liian helppo ratkaisu: mitä sitä miettimään turhia kuvioita, senkun tappaa jokaisen ja sitten keskittyy puzzleihin.
Kommandot pääsevät sisään joka rakennukseen, joka telttaan, sukellusveneeseen, lentokoneeseen, puuvajaan, mihin tahansa. Ovesta voi ensin kurkistaa sisään ennen kuin menee, ja vasta kun vartijan selkä on ovea kohti, livahtaa sisään ja viiltää kurkun poikki.
Kommandojen lisäksi pelissä voi rajoitetusti käskeä bonusjoukkoja, niin kuin muita liittoutuneiden sotilaita tai gurkhia.
Keltaiset pirut ja kirotut krautit
Vihollisia Commandos 2 käsittelee viileän tasapuolisesti: pelissä tapetaan sekä natsisikoja että japsinperkeleitä. Kunnon vihollisen tavoin nämä ovat tyhmiä kuin preussilainen sotilassaapas. Kun pistää maahan karhunraudat ja syötiksi tupakkiaskin, niin se on naps ja aaargh.
Viholliset vartioivat alueitaan joko kävellen tai paikoillaan jöpöttäen. Varjoilla on sekä silmät että korvat, joskin normaali-ihmiseen verrattuna helvetin huonot. Vartijan putkinäön saa ruudulle näkyviin ja se on jaettu kahteen alueeseen: sisemmällä sektorilla vihollinen näkee kaiken (paitsi esimerkiksi karhunrautoja), uloimmalla ryömivä kommando jää käsittämättä. Houkuttelevat tupakkiaskit ja viinipullot kyllä näkyvät. Mitä korviin tulee, niin kiväärinlaukaus kuuluu heikommin kuin juoksuaskeleet. Myös äänien kantoalueen saa halutessaan näkyviin.
Kannattaa katsoa mitä kaikkea Pyro on pistänyt viholliset tekemään: ne ottavat suihkuja, punnertavat, torkkuvat ja puuhastelevat vaikka mitä. Näin hyvin animoituja pienmiehiä en muista nähneeni missään pelissä aikaisemmin.
Espanjan pojat ovat aika grafiikkavelhoja, sillä vanhan Commandosin grafiikan ei tarvitsisi vieläkään hävetä. Paitsi Commandos 2:n edessä: Pyro taivuttaa ruudun näyttämään näkyjä jotka ovat kuin maisemapostikortteja. Ja nämä postikortit on lähetetty klassisista sotaelokuvista. Tunnistettavissa ovat esimerkiksi Navaronen tykit (tosin Kaukoidässä Savo-saarella), sotamies Ryanin loppu, vankileiri Colditz sekä Kwai-joen silta. Peli lainehtii Euroopasta pohjoisnavan kautta viidakkoon ja päättyy Pariisiin. Kentät ovat parhaimmillaan (tai pahimmillaan) suorastaan masentavan isoja, ja ihan mausteeksi välissä olisi voinut olla opetustasojen kokoisia pikkutasoja.
Maisemaa saa kieputettua 90 asteen kulmissa ja sisätiloja portaattomasti. Vain suora ylänäkymä puuttuu. Kenttiä saa zoomattua, joskin lopputulos on legoinen kuin lastenhuone lauantaisin. Ainakin voi ihailla upeaa animointia lähempää. Ruudun saa myös jaettua parhaimmillaan kuuteen palaan, jos tarvitsee tietää monen paikan tapahtumat samaan aikaan.
Sodan viehätys
Pelasin Commandosia urakkatyönä niin että deadline istui niskassani ja hakkasi vauhtia päähän. Mutta puu maistui vain silloin, kun silmiä tukevat tulitikut menivät aamuyöllä alaluomen läpi ja tippuivat kielen päälle.
Minun pelimakuuni Commandos todella iski kuin miljoona volttia. Huolimatta Commandos-maailman epärealistisuudesta se kuitenkin tuntuu oikealta. Illuusio syntyy juuri siitä pikkutarkkuudesta, jolla peli on tehty, pelin kannalta täysin turhia kadulla leikkivä lapsia tai noppaa pelaavia sotilaita myöten.
Porkkanoista isoin ja oranssein on kuitenkin sama kuin täysin erilaisessa Thiefissä: vaivihkainen hiiviskely ja piilottelu ryyditettynä nopealla ja tehokkaalla väkivallalla. Kermavaahtona kakun päällä on hyvin taipuisa käyttöliittymä, joka tuntuu mahdollistavan kaiken mitä mieleen tulee, aina kranaattien nakkelua viereiseen huoneeseen myöten. Commandos 2 antaa vain maalin, pelaajalla on täysi vapaus keksiä millä taktiikalla sinne haluaa mennä. Kun yhtälössä muuttujina ovat vapaus ja pikkutarkkuus, tulos on mahtava immersio, siellä olemisen tuntu.
Vapaudella on hintansa, ja näppäimiä peli käyttää enemmän kuin Keytronicin kokoonpanolinja. Jotakuinkin joka näppäimelle on alistettu milloin mitäkin, ja vielä shiftin kanssa lisää. Itse asiassa systeemi on kuitenkin hyvin looginen, esimerkiksi shiftin kanssa vaikutetaan ympäristöön. Toki suurin osa toiminnoista hoituu hiirellä(kin), mutta kun nopeus ratkaisee, ei rotalla raksita kuvakkeita.
Commandos 2:sta on tulossa myös PS2-versio, jossa kontrolliongelma on ratkaistu ohjaamalla kommandoa suoraan. Mielenkiintoista nähdä, toimiiko systeemi käytännössä, ja kuinka paljon se vaatii pelin löysentämistä.
Commandos 2 on niitä pelejä, joissa ohjekirja on pakko lukea. Onneksi sen suomiversio on ihan hyvä, eikä sisällä loitonnuksen vaihtosarkainnäppäimiä.
Negatiivisia viboja Commandos 2 herättää hyvin vähän. Sen enempää heittokoukku kuin nuoratikkaat eivät toimi niin monipuolisesti kuten mainostettu, NPC:t eivät välillä suostu yhteistyöhön ja lisäksi peli kaatuilee. Kokonaisuuden suuressa puntarissa viat eivät paljon paina.
Commandos 2 on raikas tuulahdus ajoilta, jolloin pelit tehtiin rakkaudella, ei laskutikulla.
92
