Aikojen saatossa voi kuolokin laata, mutta kauhukirjailija H. P. Lovecraftin töistä ammentavat viihdeteokset lisääntyvät.
”Kun luet tätä, olen todennäköisesti jo tavoittamattomissa tai, jos luoja vain suo, vaipunut kuoleman syleilyyn. Ennen sitä minun on kuitenkin pakko jakaa löytöni jonkun kanssa. Se koskee hirvittävää ylipappi Mi’kgro’sothia ja hänen Xzz’bokks-peililaitettaan, johon ylipappi on vanginnut erinäisiä olentoja. Tutkimusteni kautta minulle on selvinnyt, että pelätty Ssshtëam on onnistunut vapauttamaan Xzz’bokksiin vangitun Suuren Muinaisen...”
En ole koskaan ymmärtänyt miksi Microsoftin Xbox Live Indie Games -palvelu ei ole tarjolla Suomessa. Luulisi halpojen pikkupelien olevan iisiä bisnestä, etenkin jos edes osa niistä on yhtä hyviä kuin äskettäin PC:lle käännetty Cthulhu Saves The World. R’lyehin pimeän asukkaan lisäksi se herättää eloon jotain vielä muinaisempaa: 16-bittisen sukupolven japsiropet. Ja kaikki vaivaisen kahden euron hintaan. Iä! Iä!
Ainakin PC:llä peli saa ansaitsemansa huomion: se myi viikossa Steamissa enemmän kuin 18 kuukauuden aikana Xboxilla.
Vanhemmat jumalat
Humoristisessa juonikuviossa Cthulhu palaa vainoamaan ihmiskuntaa, mutta menettää heti alkumetreillä voimansa tuntemattomalle hyökkääjälle. Paradoksaalisesti ainoa keino, jolla Cthulhu voi palautua entiseen loistoonsa ja tuhota ihmiskunnan on… ryhtyä sankariksi ja tehdä hyviä tekoja. Cthulhusta leivotaan heti siis varsinainen Cthulhu-Avatar.
Kolmihenkisen Zeboyd Gamesin luomus on tuttua huttua jokaiselle, joka on koskaan kahlannut läpi vanhoja Final Fantasy-, Phantasy Star- tai Dragon Quest -sarjan pelejä. Ensin haahuillaan avaralla maailmankartalla kohti lähintä kylää, sitten heitetään huulta asukkaiden kanssa ja seurataan ohjeita seuraavaan luolastoon, jossa käydään mittavat turpakäräjät. Peli on sataprosenttisen ehtaa tavaraa aina aikakauden tyyliä prikulleen matkivaa ulkokuorta myöten.
Genrelle ominaisesti taistelua on pirusti. Se käydään vuoropohjaisesti valitsemalla haluttu hyökkäys listalta. Itse en ole ikinä perustanut japsiropellusten tuhansista satunnaistaisteluista, joten olin ilahtunut siitä, että joka alueella on vain tietty määrä kohtaamisia. Sen jälkeen turpasauna lämpiää vain käskystä, mistä plussa kehittäjätiimille. Ja mikä tärkeintä, tallentaa voi koska vain. Aivan kivikaudelle ei siis ole jääty.
Pääviehätys piilee hilpeässä tunnelmassa. Simppeli tarina toimi vain tekosyynä irtovitsien tykitykselle, mikä kuulostaa katastrofaaliselta, mutta toimii yllättävän hyvin. Cthulhun sankari/anti-sankari -asetelmasta revitään huumoria joka käänteessä ja lajityypin konventioille muistetaan nauraa. Esimerkiksi heti alussa iso-C saa vastaansa seikkailijaporukan, joka muistuttaa kummasti tyypillisen ärpeegeen ällöhyvistelevää päähenkilöjoukkoa. Pikkunäppärät vitsit eivät räjäytä tajuntaa vaan etäisesti huvittavat.
Vähemmän yllättäen CStW pursuaa Lovecraft-viittauksia. Jos et tiedä mitä Innsmouthin majatalossa tapahtui tai mitä erikoista on Ultharin kissoissa, parhaat hetket saattavat mennä aivan ohi. Bonuksena Shoggothin ja Nyarlathotepin kaltaisissa pahiksissa on noin miljoona kertaa enemmän munaa kuin japsiropejen perusvihuissa.
Virhe, josta ei opita
Iso osa Cthulhu-ropen charmista on siinä, miten tarkkaan se matkii esikuviaan. Pelatessa on jatkuvasti päällä huvittuneen nostalginen olo. Tällaisia konsoliroolipelit olivat silloin joskus yksinkertaisempana aikana! Mutta yksi Suuri Muinainen varjo häälyy pelinautinnon yllä: umpitylsät sokkelot.
Pyhien perinteiden mukaisesti luolastot ovat kekseliästä zombiepisodia lukuun ottamatta ankeita labyrinttejä, joissa loputtomien taisteluiden luomaa monotoniaa rikkovat vain satunnaiset aarrearkut. Toisaalta se kuuluu tunnelmaan, toisaalta se on laiskaa suunnittelua. Pääosassa on sentään Cthulhu eikä Pac-Man! Tekijät ovat itsekin myöntäneet, että paria viimeistä luolastoa voisi lyhentää. Onneksi ainakaan normaalilla vaikeustasolla grindaamista ei ole pakko harrastaa ollenkaan, perustaisteluista kerätty kokemus riittää.
Jos taisteluväsymys unohdetaan, Cthulhu Saves the World sai minut paremmalle tuulelle kuin mikään peli hetkeen. Kun lähdemateriaali ja vitsit ovat kunnossa, peli on rakkaudella kasattu tribuutti eilispäivän klassikoille, Cthulhun maailmanvalloitukseen uppoavaa 6-8 tuntia ei tarvitse sen kummemmin miettiä.
Koko huvista joutuu maksamaan mitättömät kaksi majavannahkaa. Mukana tulee vielä Zeboydin edellinen roolipeliviritelmä Breath of Death VII, joka ei ole ihan samaa kaliiberia kuin Cthulhu, mutta kokeilun arvoinen sekin.
82
