CD Projekt Red julkaisi Cyberpunk 2077 -roolipelistä pelikuvaa esittelevän videon. Video on tehty samasta demosta, jota lehdistölle näyttetiin E3- ja Gamescom-messuilla kesällä.
Roolipeli sijoittuu maailmaan, jossa valta ja raha ovat ajautuneet harvojen käsiin, kansallisvaltiot korvattu megakorporaatioilla ja väestö pakkautunut valtaviin suurkaupunkeihin. Tarina sijoittuu kalifornialaiseen Night Cityyn, ja päähenkilönä on V. Pääjuonesta ei ole kerrottu vielä mitään, mutta kyberpunkissa kaikki ovat jonkin sortin rikollisia ja tarinan luvataan olevan pienimuotoisen henkilökohtainen. Tavoitteena ei ole pelastaa maailmaa tai muuttaa yhteiskuntajärjestystä.
Cyberpunk 2077 -roolipelillä ei ole vielä virallista ilmestymispäivää eikä konealustoja. Kehitystiimin mukaan pelistä on saatu juuri valmiiksi ensimmäinen täysin pelattava versio, jossa on sisältö kokonaisuudessaan valmiina. Urakka on silti pahasti kesken. Esimerkiksi käyttöliittymä ja varsinkin hahmojen ominaisuudet ja kyvyt muuttuvat vielä moneen kertaan ennen pelin ilmestymistä.