Danganronpa 2: Goodbye Despair

Danganronpa 2: Goodbye Despair

Arvosteltu: PS Vita

Spike Chunsoft / NIS America

Versio: Myynti

Ikäraja: 16

Danganropa (2)

Maailman kaamein luokkaretki

Rantalomalla kenen tahansa hermot kiristyvät, ja kas, siinäpä aihe japanilaiselle murhamysteerille. Tämä häiritsevän outo ja sadistinen rantaloma tosin kiristää herkemmän pelaajan hermot.

Hope’s Peak Academyssä uurastanut Hajime Hinata on viettänyt tyypillisen opiskelijavapun. Hän herää tuntemattomien oppilaiden seurasta, eikä muista yhtään miten on joutunut trooppiselle saarelle.

Olotilaa ei juuri helpota vaaleanpunainen karhu, joka kutsuu itseänsä Usamiksi. Taikasauvaa heiluttava Usami toivoo, että saarella asuvat oppilaat tulisivat toistensa kanssa hyvin toimeen. Harmonista yhteiseloa kestää muutaman minuutin, sitten mustavalkoinen Monokuma-karhu alistaa Usamin käyttämään vaippoja.

Psykopaattinen minikarhu kertoo järkyttyneille oppilaille luokkaretken todellisen tarkoituksen: jos yksikään oppilaista haluaa päästä saarelta pois, hänen täytyy tappaa toinen oppilas jäämättä kiinni.

Danganronpa 2 on jatko-osa kesällä Euroopassa ilmestyneelle seikkailupelille, jossa Hope’s Peak Academyn oppilaat murhasivat toisiaan koulunsa tiloissa. Peli oli uusioversio alun perin PSP-käsikonsolille julkaistusta pelistä.

Vaikka Japanissa Danganropat julkaistiin samassa paketissa, NIS America julkaisee ne erikseen. Juonen toki ymmärtää pelaamatta ensimmäistä peliä, mutta jos mahdollista, siitä kannattaa aloittaa.

 

Pyhä genrehybridi, Batman!

Danganropa 2 jakautuu karkeasti ottaen kahteen osioon, jossa ensimmäisessä keskustellaan muiden vangittujen oppilaiden kanssa ja selvitellään saaren mysteerejä. Tekijät ovat selvästi Lost-sarjansa katsoneet, sillä pelin läpäistyänikään en täysin ymmärtänyt kaikkien omituisten tapahtumien ja hylättyjen rakennusten tarkoitusta. Jossakin vaiheessa yksi saaren asukkaista murhaa toisen oppilaan, jonka jälkeen pelaajan tehtävänä on kerätä johtolankoja tulevaa oikeudenkäyntiä varten. Osio muistuttaa japanilaisia visual novel -seikkailupelejä, joissa tutkitaan staattisia ympäristöjä.

Kun kaikki johtolangat on kerätty, Monokuma kutsuu saaren asukkaat oikeudenkäyntiin. Jos muut oppilaat eivät keksi oikeaa murhaajaa, hän pääsee vapaaksi, ja kaikki muut oppilaat surmataan.

Ace Attorneysta poiketen tämä oikeudenkäynti on toiminnallista naputtelua, jossa argumentteja ja vasta-argumentteja ammutaan totuusluodeilla. Tärkeintä on hyvä havainnointikyky ja kokonaisuuksien hahmottaminen. Koska minulta puuttuvat molemmat, turvauduin välillä jopa läpipeluuohjeeseen. Oikeudenkäynnin karseimpia puolia ovat siihen liittyvät alipelit, joissa ei ole järkeä eikä hauskuutta. Kelvoton virtuaalisurffaus ja turhauttava sanajahti eivät olisi kelvanneet Hammurabillekaan.

Juoni kiinnostaa, mutta pelin vetonaula ovat sen hahmot. Bipolaarinen Monokuma on pelin tähti, jonka viattoman väkivaltaista paatosta on ilo seurata ja lukea. Monokuman kiusaamisen kohteena oleva Usami on rasittava rääpäle, jonka kuritusta seuraa mielellään. Tietyllä tapaa pelaajalle tarjotaan pelissä tirkistelevän sadistin näkökulma.

Myös muilla saaren asukkailla tuntuu olevan jonkinlaisia mielenterveysongelmia. Perverssi kokki, hysteerisesti itkevä sairaanhoitaja, hamstereille jutteleva supersankari ja hajamielinen pelinarkomaani edustavat hahmokaartin mielenkiintoisinta osiota. Kaikilla Hope’s Peak Academyyn valituilla opiskelijoilla on jokin ominaisuus, jossa he ovat maailman parhaita. Pelin yksi mysteereistä onkin, että Hajime ei muista omaa ultimaattista ominaisuuttaan.

Danganropa (4)

Ei mikään Lanzarote

Pirteä ja värikäs graafinen ilme asettaa kontrastin synkeälle sisällölle. Murhaajan löytyessä Monokuma teloittaa hänet välivideoissa, joista herkemmille voi tulla paha mieli. Pelin kyyninen sanoma mukailee lama-ajan maailmankuvaa, jossa ihmiset voivat vaipua toisten ihmisten hyväksikäyttöön, vaikka eivät sitä oikeasti haluaisi tehdä.

Toisaalta pelissä tätä sanomaa vesitetään toivon ja epätoivon taisteluun kiteytyneillä teeseillä, jotka latistavat pelin teemojen mahdollisuuksia. Yksinkertaistamisen sijaan joskus toivoisi, että pelintekijät ottaisivat vaikutteita klassisesta filosofiasta. Mallina voisi käydä esimerkiksi HBO:n True Detective, jossa onnistuneesti lainattiin murhamysteeriin Schopenhauerin ja Nietzschen ajatuksia.

Pelin suurin ongelma on se, että Danganronpa 2 ei tee mitään edeltäjäänsä paremmin. Rakenne on samanlainen ja kaikki elementit tulivat hyvinkin tutuiksi ensimmäisen osan parinkymmenen pelitunnin aikana. Myös materiaalin kierrätys häiritsee. Elektroninen soundtrack kuulostaa hyvältä, mutta suurin osa kappaleista peräisin ykkösosasta. Uutena innovaationa on sentään kakkaavan virtuaalilemmikin kasvatus. Tamagotchi ei kyllä ole ensimmäinen peli, jonka ottaisin mukaan autiolle saarelle.

Danganronpa 2 on ristiriitainen pelikokemus. Siinä on paljon hyvää, mutta se on samaa hyvää kuin ensimmäisessä osassa. Itsenäisinä peleinä ja genrehybrideinä kummatkin ovat tosin ainutlaatuisia.

Lievästi sanottuna.

 

Marko Heikkinen

 

80

Sadistisen seikkailupelin jatko-osa tarjoaa lisää sitä samaa.

80