Ranskalaiset tekevät outoja pelejä, jotka joko menevät metsään niin että rytisee, tai sitten tulos on hyvä ja erilainen. Dark Earth sijoittuu jälkimmäiseen kastiin ja on gallialaisen linjakas tieteisseikkailu.
Kun ydinaseet uuden vuosituhannen alussa muuttivat maapallon synkäksi autiomaaksi, romahti sivilisaatio. Henkiinjääneet kerääntyivät pieniksi heimoiksi, joista osa päätti lähteä etsimään taivaan yli kaartuvan pölypilven taakse jäänyttä aurinkoa. Pitkän patikkaretken jälkeen kultapallo löytyikin, ja matkalaiset rakensivat sen valossa kylpevälle kukkulalle Sparta-nimisen kaupungin.
Uudessa keskiaikaisessa yhteiskunnassa ihmiset palvovat aurinkoa jumalanaan, ja yhteiskuntaa johtavat auringon ylipapit. Turvallisuudesta pitävät huolen tulen vartijat, rakentamisesta rakentajat, elintarvikkeiden tuotanto on jätetty ylläpitäjien huoleksi ja kaikki ylijäävät hommat kuuluvat kerääjille.
Sankari, tulen vartija Arkhan, komennetaan vartioimaan aurinkopappien tapaamista. Yllättäen paikalle hyökkää joukko ulkopuolista pimeää maailmaa kannattavia väärämielisiä. Arkhan onnistuu pelastamaan pääpapin hengen, mutta saa silmilleen radioaktiivista pölyä, joka alkaa hitaasti muuttaa häntä pimeyden otukseksi.
Parantajat eivät anna toivoa paranemisesta, joten Arkhanin täytyy itse keksiä keino pelastua. Etsiessään hän törmää juoneen, joka uhkaa suistaa koko Spartan takaisin pimeyteen. Niinpä Arkhanin täytyy pelastaa sekä Sparta että itsensä.
Sisäinen peto tahtoo esiin
Dark Earth on Alone in the Darkin tyyliin tehty kolmiulotteinen toimintaseikkailu, jossa polygonihahmot liikkuvat renderoiduissa taustoissa. Käsikirjoitus on mukaansatempaava, mutta paikoin liiankin perinteinen. Arkhan on tyypillinen naisten piirittämä machosankari. Pelimaailma on eri järjestöineen hienosti kuvattu ja tarinassa on kauhua ja romantiikkaa, kuten hieman naivissa melodraamassa kuuluukin. Arkhanin muutosprosessi ihmisestä hirviöksi antaa kiehtovaa lisämakua: kun sankarin ulkomuoto muuttuu, muuttuu myös kanssaihmisten suhtautuminen häneen. Arkhan saattaakin joutua tappamaan vanhoja ystäviään pysyäkseen hengissä.
Useimpiin ongelmiin on olemassa pari erilaista ratkaisumallia, ja sankarin ulkomuoto vaikuttaa myös niihin. Parissa kohtaa eteneminen pysähtyy, jos sankari on ehtinyt muuttua liikaa. Aikarajan alla työskentely ei ole mukavaa, mutta onneksi Arkhanin sairaus ei etene kovinkaan vauhdikkaasti. Arkhan löytää myös juomaa, joka palauttaa sairautta hieman taaksepäin.
Suurin osa pulmista on sopivan hankalia, eikä suurempia pysäyttäjiä tule kuin vasta aivan lopussa, jossa on pari typerää vipuongelmaa ja jossa joutuu navigoimaan tiensä tylsän sokkelon läpi.
Vain auringonjumala tallentaa tilanteen
Arkhanin matka valoon tapahtuu pääasiassa näppiksellä, vaikka sankaria voi tappelussa ohjailla myös joystickilla tai padilla. Systeemi on hyvin samanlainen kuin, aivan oikein, Alone in the Darkissa. Hahmoa liikutetaan nuolinäppäimistä ja juoksuun päästään shiftiä painamalla. Pitemmillä sprinttausmatkoilla se alkaa rasittaa.
Esineitä käytetään ja ympäristön kanssa toimitaan välilyönnillä, mikä toimii erinomaisesti. Inventaariosysteemi on myös helppokäyttöinen. Valittuja esineet voi siirtää Arkhanin käteen välilyönnillä tai niitä voi yrittää käyttää itseensä enterillä.
Eri aseet voi määritellä haluamilleen numeronäppäimille, joten taistelun tiimellyksessä ei tarvitse ryhtyä kaivelemaan taskujaan. Aseita on mitä erilaisempia. Useiden lyöntiaseiden lisäksi on vanhasta maailmasta jääneitä revolvereita ja pari omalla tekniikalla kyhättyä höyrykäyttöistä kivääriä. Ampuma-aseissa on asiaankuuluvaa munaa ja niillä on riittävän helppo osua, mutta lähitaistelu ei toimi toivotulla tavalla. Tappelu toimii joko pelkän ctrl-napin painalluksella, tai vaihtoehtoisesti voi itse yrittää komentaa Arkhania lyömään haluamaansa aikaan ja paikkaan nuolinäppäimillä.
Mätkintä on toivotonta huitomista, sillä hahmo ei tunnu reagoivan komentoihin kunnolla. Yleensä tappeluista selviää kunnialla, mutta mitään ohjauksen tuntua niissä ei ole. Kunhan nyt vastustaja sattui kuolemaan ennen Arkhania. Tappelua on mukana paljon, vaikka osan voikin välttää järkeilemällä.
Keskustelu on lineaarista, ja pelaaja vain seuraa kohtaamista sivusta. Aluksi se harmittaa, mutta sopii hyvin pelin elokuvamaiseen juonenkuljetukseen. Ainoa vaikutuskeino on valita tunnetilaksi normaali tai vihainen. Tällöin turinat ovat erilaisia, joskin aggressiivinen asenne on luokkaa "Rukh, me kill. You die", johon vastapuolen keskusteluhalut sitten loppuvatkin. Tunnetiloja ei ole osattu käyttää lainkaan hyödyksi, mikä on harmillista, sillä idea on hyvä ja kehittämisen arvoinen.
Tallennussysteemi on hirveä, sillä tallentaa voi vain tietyissä Spartassa olevissa paikoissa. Parissa vaikeassa kohtaa on vaikea pidätellä tuskanhuutoja Arkhanin kuollessa ja lähimmän tallennuksen ollessa jossain kaukana. Miksi, voi miksi, pelissä ei voi olla tavallista tilannetallennusta? Tällainen on vain turhaa pelaajien kiusaamista.
Valoja ja varjoja
Silmille Dark Earth on silkkaa mannaa. Renderoidut taustat ovat todella kauniita, ja niitä on hienosti elävöitetty. Aukion yllä lentelevät linnut ja lähteen aaltoileva vesi lisäävät todentuntuisuutta. Kuvakulmat vaihtuvat tyylikkäästi, ja suuntavaiston sotkevat kameravaihdot on onnistuttu välttämään. Kun tausta on renderoitu etukäteen, on hahmoihin voitu panostaa enemmän, ja se näkyy. Hahmojen liikkeet ovat todella aidon näköisiä viimeistä piirtoa myöten. Ainoastaan sankarin hassunnäköinen loikkiminen portaissa tuntuu epäaidolta. Suurin osa välianimaatiostakin on todella ensiluokkaisia.
Musiikki on loistavaa, mutta sitä kuuluu valitettavasti liian harvoin. Onneksi hienot tehosteet elävöittävät pelimaailmaa, ja näyttelijät ovat osanneet hommansa. Puheet saa halutessaan näkyviin myös tekstinä.
Dark Earth on viihdyttävä seikkailupaketti pikku vikoineenkin. Jos jaksaa, voi tuliaseisiin hankkia niin paljon ammuksia, ettei tappelun tunnottomuuskaan haittaa. Ainoastaan tallennussysteemi jättää toivomisen varaa, mutta pelissä on onneksi harvoja todella murhaavia kohtia.
81
