Sujuvaan roolipelailuun mieltyneiden iloksi SSI:n viimeinen AD&D-peli, Dark Sun 2: Wake of the Ravager, jatkaa edeltäjänsä Shattered Landsin kepeän pelattavaa linjaa. Taas pistetään Dark Sun -jatkumon pahiksia kumoon niin että THAC0t paukkuvat.
Kauan sitten Athas oli Maapallon kaltainen vihreä ja vihanta planeetta. Sen kaupunkivaltioita hallitsivat voimakkaat ja suuruudenhullut velhokuninkaat, jotka kaikkivoipaisuutta tavoitellessaan imivät planeetan elinvoimaa itseensä. Velhokuninkaat kävivät omia sotiaan liiemmin välittämättä mitä planeetalle tapahtuu, ja aikojen kuluessa Athas muuttui dyynimäiseksi hiekkahornaksi.
Kohti vapautta
Takaisin nykyhetkeen. Tyrin velhokuningas on vastikään kuollut ja Tyr on lähes vapautunut hirmuhallinnosta, valtaa pitävät vain heikot Templar-byrokraattimaagit. Vapaa kaupunki keskellä paahtavan kuumaa erämaata on kuin poimimistaan odottava mansikka, joten ei ihmekään, että useammalla kuin yhdellä taholla on itsekkäitä suunnitelmia sitä kohtaan.
Pahin uhka kaupungille on Ur Draxan valtias, paha lohikäärmevelho. Hän päättää liittää Tyrin oman valtapiiriinsä Soturilordin avulla. Moinen ei tietenkään sovi sankareillemme, jotka salaisen maagijärjestö Huntuliiton kanssa alkavat pistellä kapuloita niin templareiden kuin lohikäärmevelhon rattaisiin.
Näennäismaailma
Dark Sun 2 käyttää paranneltua Dark Sun -pelirunkoa, joka siis on hieman Ultima 7 -tyylinen. Sankarit seikkailevat reaaliaikaisesti ylhäältäpäin kuvatussa maailmassa hiiren komenneltavina. Tarjolla on kolme toimintakursoria: mene, hyökkää ja tee. Jälkimmäistä käytetään kun halutaan esimerkiksi puhua jollekulle tai käpälöidä ruudulla näkyviä esineitä. Uutuutena DS2:ssa joutuu käyttelemään tiettyjä esineitä pelimaailman objekteihin (avainta oveen ja sillai), jolla peliin on saatu hieman seikkailupelimäistä otetta.
DS2:n maailma on askeleen lähempänä toimivaa näennäismaailmaa. Jokaisen vastaantulevan ihmisen kanssa voi puhua, eikä vastaan tule mitään standardeja klooni-ihmisiä, vaan itsenäisiä olentoja, joiden kanssa voi haastella vaikka männäviikon säästä. Eri asia sitten, haluaako joku niin tehdä.
Sana on miekkaa mahtavampi
Wake of the Ravagerissa kuluu yhä suurempi osa seikkailusta muuhun kuin simppeliin hirviönlahtaamiseen. Vaikka Ultima-tyyliseen suureen vapauteen ja monisäikeiseen juoneen ei vielä ylletäkään, on DS2 silti paljon edeltäjäänsä vapaampi ja monipuolisempi.
Seikkailun asettaminen pelkän mätkinnän yläpuolelle tuo peliin hyvin paljon tekstiä. Varovasti veikkaisin, että noin neljännes peliajasta kuluu keskusteluun. Onneksi keskustelut ovat paitsi välttämättömiä ongelmien ratkaisemiseksi ja eteenpäinpääsyksi, myös varsin mielenkiintoisia.
Keskustelun lisäksi seikkailuun kuuluu tietysti myös hirviöiden passittamista tuonpuoleiseen. Erimielisyyksiä selvitellessä vaihdetaan reaaliaikaisesta seikkailumaailmasta vuoropohjaiseen mätkintätilaan, joka ei ulkoisesti juurikaan eroa seikkailutilasta.
Taistelu on pohjimmiltaan yksinkertaista ja helppoa. Omat hahmot hyökkäävät joko hiirikursorilla vihollista klikkaamalla tai päin kävelemällä. Valitettavasti taisteluissa ruutu puuroutuu hyvin helposti kun pahat jätkät jäävät sankareiden taakse.
Kuten AD&D-maailmassa yleensäkin on loitsuilla erityisen suuri merkitys. Maagit ovat porukan varsinaisia tappokoneita, joita taistelijat lähinnä täydentävät. Tosin vielä tasoilla 7_15 ovat miekanheiluttelijat tärkeitä, varsinkin siksi, että lepäily onnistuu vain, jos porukka sattuu löytämään nuotionpohjan. Tämän olisi voinut kyllä korjata.
Portaaton vaikeustason säätö on omiaan auttamaan uusia pelaajia. Nörttitasolla taistelut ovat helppoja ja aikaisemmista AD&D-peleistä poiketen, useat pienet lisäseikailut jäävät väliin. Tosimiesten vaikeusasteella ongelmat antavat pelaajalle melkein liikaakin haastetta.
Pappi ei paranna
Dark Sun -maailma eroaa tutusta Forgotten Realmista esimerkiksi siten, että jokaisella hahmolla on normaalien voimien lisäksi PSI-kykyjä. Ne jäävät kuitenkin toissijaisiksi, sillä ne eivät tepsi läheskään jokaiseen vastaantulevaan olentoon ja ovat yleensä melkoisen lussuja. Perinteinen tulipallomagia on paljon tehokkaampaa.
Maailmanvaihdos on vaikuttanut eniten kleereihin. Pappismagian hallinta perustuu neljään elementtikehään (maa, ilma, tuli ja vesi), joista yhteen kleeri erikoistuu. Lisäksi on vielä erikoiskehä kosmos, johon kleereillä on vain rajoitettu käyttöoikeus. Valitettavasti kaikki parannusloitsut ovat kosmoksen kehän antia, minkä vuoksi druidi on paljon kleeriä parempi vaihtoehto ryhmän lekuriksi.
Kun kerran käytetään AD&D-fantasiasysteemiä, ei maagi osaa pukeutua haarniskoihin eikä ymmärrä tikaria suurempien aseiden päälle. Suurimmista rajoituksista kärsivät kuitenkin druidit, jotka eivät kehtaa verhoutua mihinkään haarniskalta haiskahtavaankaan.
Koska pelaajaporukkaan saa vain neljä hahmoa, on luokkarajoitukset paras kiertää opettamalla druidille ja maagille joku toinen ammatti. Maagi/soturi ja druidi/varas toki kehittyvät hitaammin kuin erikoistuneet hahmot, mutta säästävät monelta mieliharmilta kamojen hallinnassa. Pienenä vihjeenä voin sanoa, että puolijättiläisgladiaattori on aivan pakollinen lisä porukkaan. Hahmojen ura pysähtyy 15 tasolle, joten ei-ihmiset törmäävät maksimitasorajoihinsa.
Jylhiä efektejä
Dark Sun 2 on teknisesti OK. Vaikka kiintolevytilaa häviää asennuksesta riippuen 30_70 megatavua, on peli täysin pelattava minimiasennuksellakin. Välianimaatiot tosin saattavat hieman tökkiä hitaammilla CD-asemilla, mutta se ei juuri peliä haittaa.
Vaikka paketin kyljessä suositellaan 486/50:tä, peli pyöri omalla 486/33:lla vallan mainiosti. Itse asiassa peli tuntuu olevan jopa hieman Shattered Landsia kevyempi.
Ravagerin äänipuoli on oikeastaan koominen. Mitään varsinaista taustamusiikkia ei siinä tunnu olevan, mutta joskus peli saa ihan itsekseen päähänsä soitella CD:ltä taustamusiikinpätkiä. Musiikinpätkien lisäksi jotkut keskustelut tulevat rompulta.
Efektipuoli on asia erikseen. Ykkösosan laimeat efektit eivät sytyttäneet ketään, joten SSI otti opikseen ja nyt tulipallo kuulostaa maagiselta räjähdykseltä entisen tähtisadepuikon rätinän sijaan. Myös omat ja vieraat olennot ääntelevät kun metalli osuu lihaan, mutta voisi melkein luulla sankareitten pitävän tuskasta, sillä voihkeet ja yninät ovat kuin suoraan sadomasoakteista.
Graafisen puolen efektit ovat itse asiassa todella vaikuttavat. Erikoistehosteilla ei paljoa mahtailla, mutta silloin kun niitä käytetään, ne todella loistavat. Eritoten loitsut ovat näyttäviä, esimerkiksi hajota-loitsun onnistuttua vihulainen todella hajoaa, eikä vain välähdä ja siirry olemattomiin. Ruumiit muuten jäävät lojumaan pelimaastoon joksikin aikaa.
Dokumentoimattomia ominaisuuksia
DS2:ssa on hämmästyttävän paljon pieniä, mutta sitäkin kiusallisempia bugeja. Inhottavin näistä on se, että hiirikursori lähtee joskus vaeltelemaan omia polkujaan, sillä pelin hallinta pelkältä näppäimistöltä on käytännössä mahdotonta.
Hankalimpiin bugeihin kuuluuvat esineongelmat. Tavarat saattavat kadota hahmojen käsistä ilman mitään selitystä. Lisäksi joittenkin olentojen läpi pääsee kävelemään, aivan kuin he olisivat haamuja ja joittenkin ohi ei pääse kirveelläkään, vaikka ne olisivat suostuneet väistämään.
Bugeista selviää aika pitkälle tallentelemalla ahkerasti. Pelit-BBS:stä saa imettyä päivityksen versioon 1.01, mutta sekään ei poista kaikkia bugeja, vaan Internetistä kantautuneiden huhujen mukaan saattaa jopa lisätä muutamia uusia bugeja. Jatkopäivityksiä varmaan seuraa.
Dark Sun 2 muistuttaa paljon edeltäjäänsä, mutta ei onneksi liian paljon. Pelissä on tarpeeksi uusia ideoita ja lumovoimaa, jotta se toimii paitsi yksittäisenä pelinä, myös Dark Sun -saagan jatkona ja itse asiassa viimeisenä osana, SSI kun menetti AD&D-lisenssinsä.
Minä nautin pimeän auringon alla seikailemisesta ja olen varma, että niin teette myös te. Suosittelen.
87
