Shattered Landsin aavikot ovat Drajn kaupungin rautakouran alla. Hallitsijalla on ehdoton valta ja niskuroijat joutuvat orjiksi, mutta pinnan alla elää unelma vapaudesta. Orjat alkavat liikehtiä entisiä isäntiään vastaan ja tulevan sodan varjo leijuu maan yllä.
Drajn kaupunkia ympäröi loputtoman tuntuinen autiomaa, jossa ainoat sivistyksen linnakkeet ovat karanneiden orjien muodostamat kyläyhteisöt.
Aavikon kansa
Pelaajaporukka aloittaa seikkailunsa orjina, jotka viihdyttävät Drajn ylimystöä verisellä gladiaattoriareenalla. Mutta ihmisen mieli halajaa vapautta ja ennen pitkää pako onnistuukin.
Pikku hiljaa selviää pelin juoni. Drajn johto on nimittäin kyllästynyt karkaileviin orjiin ja kokoaa armeijaa, jonka tarkoituksena on pyyhkiä orjayhteisöt olemattomiin kertalaakilla. Yksinäisillä kylillä ei ole mahdollisuuttakaan selviytyä, mutta entä jos ne yhdistyisivät...?
Systeeminä säästö-Ultima
Pelisysteemiltään Dark Sun on kuin kutistettu Ultima 7. Kuvakulma on sama ja kaikki tarpeellinen toiminta käydään pelialueella. Lisäksi tapahtumat ovat pääosin reaaliaikaisia (eli muut olennot liikkuvat, etenipä oma ryhmä tahi ei). Lääniä kyllä löytyy, mutta yhtenäisen pelialueen asemasta Dark Sun on jaettu useampiin isoihin ruutuihin. Ratkaisu on varsin koneystävällinen kiintolevyn rutistessa vain aluetta vaihdettaessa. Vastaavasti sitten kullakin maastoalueella ei tarvitse levynsahauksesta kärsiä (kunhan kytkee Smartdriven päälle).
Itse pelaaminen käy kätevästi hiirellä. Pikavalintanäppäimiä toki on ja niillä saa hoidettua tiettyjä asioita huomattavasti hiirtä notkeammin. Hiiren kakkoskorvalla valitaan pelin toimintakursori, joita on neljä: mene, lyö, ammu ja katso. Mene-komennon saatuaan ryhmä lähtee kohti määräasemaansa ja U7:n lailla etsii itse tiensä sinne, jos välillä on esteitä, ja vieläpä poikkeuksellisen hyvällä algoritmilla. Lyönnillä tai ammunnalla tietysti aloitetaan taistelu ja katsomista käytetään esineiden tarkkailun lisäksi myös keskustelun aloittamiseen. Oikealla hiirennapilla saa esineistä pikku tietopaketin ja pääsee käsiksi mahdollisiin taikavoimiin.
Pikavalintanäppäimistä ehdottomasti käyttökelpoisin on yleisluontoinen maastokartta. Nopea liikkuminen paikasta toiseen tapahtuu näppärästi siten, että valitsee kohdealueen maastokartasta, ja antaa porukan itse vaeltaa sinne. Kun animoinnin on kytkenyt pois, pelaaminen on sutjakkaa.
Keskustelu on näennäisen yksinkertaista, mutta pitää sisällään yllättävän paljon tekstiä ja on melkoisen tärkeä osa pelistä. Jutustelu sentään käydään kokonaisilla lauseilla, ei avainsanoilla, joten kultalaatikkojen yes-no-linjasta ollaan päästy eteenpäin.
Lepääminen onnistuu ainoastaan, jos porukka löytää leirinuotion. Näitä on yleensä yksi tai kaksi maa-aluetta kohden ja vaikka aluksi vapaan lepäämisen puute ärsyttää, riittävät lepopaikat silti melko hyvin, vaikkakin joissain kohdin peliä on ilmiselvästi vaikeutettu niissä pihtaamalla.
AD&D aina vaan
Dark Sun on AD&D-peli henkeen ja vereen, mutta tiettyjä sääntömuutoksia kultalaatikoiden Forgotten Realms -maailmaan verrattuna on havaittavissa. Nyttemmin kleerit palvovat jotain neljästä luonnon peruselementistä (tuli, ilma, maa, vesi) ja voivat käyttää mitä tahansa asetta, jonka valmistusmateriaali liittyy palveluskohteeseen. Maan kleeri on käytännössä näppärin, sillä hän pystyy huitomaan obsidiaanimiekoilla (vink vink). Velho puolestaan joutuu yhä tyytymään ruikkutikkuihin ja "panssari estää henkisten voimien käyttöä".
Uutuutena jokaisella hahmolla on PSI-voimia, siis henkisiä aseita, jotka kyllä muistuttavat ilmiselvästi melko normaaleita taikoja. Normaalihahmoille niistä on vain marginaalihyötyä, vasta psionisti on varteenotettava henkisten voimien haltija ja ainoa, joka oppii uusia PSI-kykyjä.
Muuten hahmoluokat ovat pysyneet melko ennallaan, mutta entiset suosikkini samooja ja paladiini ovat täysin nynnyjä taistelussa. Ihmisten sijasta tappajiksi kannattaa ehdottomasti valita kaksi puolijättiläisgladiaattoria, ne nimittäin niittaavat porukkaa turpeen alle nopeammin kuin yksikään muu hahmoluokka ja ovat todella kestäviä.
Normaalisti porukasta on näkyvissä vain johtohahmo, ryhmä hajaantuu vain taistelun ajaksi. Taistelu on hyvin selkeää ja käydään samassa ruudussa kuin vaeltaminenkin. Dark Sunissa taistelu käydään vuoropohjaisesti, ja kultalaatikoiden haamu erottuu taustalta. Erona on vain kuvakulma ja laimeammat loitsuefektit. Vihulaista napsauttamalla hahmo kävelee (jos pääsee) sen/hänen luokse ja lyödä kolauttaa. Tai ampuu jousella. Taiat valitaan vähän kankeasti erillisestä valikosta, alueloitsujen vaikutusalue on sentään hyvin määritelty. Pikku outoutena hahmot voivat vaihtaa tavaroita vaikka olisivat kymmenien metrien päässä toisistaan. Heittelevät niitä varmaan.
Sujuvan mutkaton roolipeli
Dark Sunin toteutusta voisi luonnehtia sanalla "riittävä". Hienoja graafisia efektejä ja muita hienouksia ei ole turhaan ängetty mukaan. Grafiikka vähän bugeilee, lähinnä siten että spriteistä jää kappaleita ruutuun. Muuten peli on ihan näköinen ja kuuloinen.
Mitään hirmuisen mullistavaa Dark Sunissa ei ole, mutta sen pelaaminen on niin sujuvaa ja mutkatonta, että pelaamisesta nauttii. Dark Sunissa on enemmän peliä kuin kunnianhimoista vaihtoehtomaailmaa, ja pakkopullalta DS ei kertaakaan maistunut.
Dark Sunia tulee väkisinkin verrattua Ultima seiskaan. Jälkimmäinen on tuntuu paljon järeämmältä ja "ammattimaisemmalta" roolipeliltä, mutta Dark Sunia on yksinkertaisesti kivempi pelata. Minun arvoasteikossani se kohoaa U7:n yläpuolelle. Hyvä alku.
88
