Yhdysvaltain Land Warrior -ohjelman tarkoitus on muuttaa jalkaväen sotilaat tietokoneavusteisiksi teknosotureiksi. Toden totta: Land Warriorin mainoksessa juoksee klubiduden näköinen pujoparta.
Delta Force -sarja on novalogicmaisen kevyt sotilaspelisarja ja Land Warrior sen kolmas osa. Kun Novalogic rehvastelee että Delta Force: Land Warrior käyttää samaa teknologiaa kuin jenkkien sotilassimut (pitää paikkansa: Novalogic on ollut tekemässä niitä), mutta paketista paljastuukin hyvin tutunoloinen Delta Force muutamilla muunnoksilla, moni Land Warrior -simua odottanut tirauttaa kyyneleen.
Vitsi on siinä, että Land Warrior -ohjelma varustaa sotilaan jokseenkin sellaiseksi kuin Novalogicin Delta Force -miehet ovat olleet jo ykköspelistä asti: on HUD, joka erottelee ystävät ja viholliset, on kartta jossa itteminä, ystävät ja viholliset näkyvät metrin tarkkuudella, omille joukoille voi antaa käskyjä, on radio, on yönäkö ja kiikarit sekä normaalia parempi luodinsietokyky. Hi-techeimmät Land Warrior -ominaisuudet vielä puuttuvat.
Se pyörii sittenkin
Land Warriorin merkittävin uudistus on uusi grafiikkamoottori, Novalogic on vihdoinkin päässyt vokseleista 3D-kiihdytettyyn grafiikkaan. Maasto ei ole pahemmin kärsinyt, vaan on edelleen jokseenkin yhtä kumpuilevaa ja pieniä notkelmia tarjoava. Viettäkäämme kuitenkin viiden minuutin hiljaisuus muutoksen uhrille: Delta Force 2:n ruoholle. Vihreää, peittävää ja sala-ampujan luodeilta kätkevää ystäväämme ei enää ole.
Vastapainoksi rakennukset eivät enää lyö pelikonetta lyijyputkella polviin, vaan rankka kaupunkisota pyörii kuin James Bond sentrifugissa. Valitettavasti yksinpelissä tämä kostautuu turhina ja tylsinä tehtävinä rakennusten sisällä sokkeloita könyämässä.
Toimivan ympäristögrafiikan vastapainoksi Delta Force: Land Warrior pitää perinteet kunniassa: se on ruma, oikeastaan rumempi kuin edeltäjänsä. Ruudussa näkyvä ase on kehnohko 2D-bittikartta (jonka korttini vielä filtteröi pehmeäksi). Pelaajamodelissa on vähemmän polygoneja kuin vokseleiden pikkujouluissa ja muutenkin polygonien kanssa on pihtailtu aina kuin mahdollista. Syy lienee yksinkertaisesti siinä, että kaikki liikenevät polygonit on käytetty maaston muodostamiseen.
Delta Force: Land Warrior ottaa askeleen sekä lähemmäksi räiskintäpelejä että myös simulaatiota. Viidellä pelaajahahmolla on nyt erikoisominaisuuksia: spesialistit joko kiikarikiväärillä, sarjatuliaseilla tai paukkuleluilla ammuskeluun, lisäterveys ja ehkäpä tärkeimpänä lääkintämieskyky, joka pystyy 30-60 sekunnin aikana "kuolemasta" palauttamaan sotilaan "henkiin".
Simulaationomaista on ballistiikan parantunut mallinnus. Aseilla on jonkun verran hajontaa ja rekyyliä, ja vanha tähtäimen säätö on mukana. Kyllä pistoolilla silti tappaa satojen metrien päästä, ja tähtäinkin saa heittää yllättävän paljon sellaisilla 400 metriä lyhyemmillä matkoilla. On se silti askel oikeaan suuntaan.
Sotilas saa kantaa yhden aseen lisää, eli pääaseen lisäksi kakkosaseena konepistoolin ja silti vielä pistoolin päälle. LAW on korvattu AT-4-singolla, muuten kalusto on tuttua aina oleellisia Claymore-miinoja myöten. Erinomaisena lisänä pääaseen saa heitettyä pois ja pöllittyä kuolleilta uuden.
Überase M4 M203-kranaatinheittimellä on poistettu, mutta ei hätää, aseita on lisätty reippaasti. Niissä on jopa sen verran eroja, ettei tule jämähdettyä yhteen kahteen vakioaseeseen. En edes ole kovin mieltynyt uuteen perusaseeseen, OICW Landwarrioriin.
Mä yksin oon, melkein
Jos maailmassa jotain on turhaa niin paavin jakkarat ja Delta Forcen yksinpeli. Sitten ykkösen kaava on ollut sama: kampanjana tai yksinpelinä kevyitä tehtäviä, joissa pääsääntöisesti ammutaan umpityhmiä vihollisia kiikaritähtäimellä. Land Warrior ei kaavaa riko, vaan taas pannaan luoteja keisarillisten iskujoukkojen esi-isien sisään pikatehtävinä tai kampanjana. Mukana on satunnaisesti muita deltaforceja, joista on hetken huvi ennen kuin ne tapattavat itsensä. Oikeastaan Land Warriorissa tehtävät ovat edeltäjiään heikompia, niissä kun vähän väliä mennään käytäviin Quakea leikkimään.
Jotkut kuitenkin pitävät Deltan yksinpelistä, britit kuulemma ainakin. Eihän vastaavaa yksinpeliä, eli kevyesti näennäisrealismillä kuorrutettua räiskintää, oikeastaan muita olekaan. Soldier of Fortunekin on enemmän Half-Lifen kaltainen lineaarinen vuoristorata, Delta Forcessa sentään on aavaa maastoa luomassa illuusiota valinnanvapaudesta. Yksinpelissä voi nyt tallentaa pelin aikana kolme kertaa, joten se on todella nopsasti pelattu läpi.
Sota on julmaa mutta hauskaa
Yksinpeliksi en Deltaa ostaisi, mutta onneksi sen takataskussa on valttikortti nimeltä moninpeli. Delta Force 2:n arvostelussa kerroin, kuinka toimituksen pelimiehet ivasivat ja pilkkasivat peliä. Ei vaadittu kuin yksi LAN-party ja koko kööristä tuli fanipoikia: Delta Force(t) olivat ja ovat moninpelinä omalaatuinen kokemus. Avara maasto yhdistettynä 32 pelaajaan Novalogicin servereillä Novaworldissa on, lagista, tiimipelin puutteesta ja raskaasta grafiikasta huolimatta, aivan omaa luokkaansa oleva kokemus.
Delta Force 2:lla kesti yli kymmenen päivitystä nousta kukoistukseensa, Land Warrior aloittaa lähes valmiilta pohjalta (vain kolme päivitystä kirjoitushetkeen mennessä). Jopa konekivääri- ja kranaatinheitinpesäkkeet toimivat.
Kun 3D-ammuskeluissa sotiminen on lähinnä pientä kahakointia, Deltoissa se on sotaa. Avarat laakeat tarjoavat minimaalista suojaa sala-ampujien pahimmillaan kilometrin päästä ampumilta luodeilta. Siinä kummasti arvostaa Deltan maastografiikkaa kun ryömii nenä maassa pikku kumpareen takana, näkee silmäkulmastaan valojuovia ja kuulee läheltä lentävien luotien fffuit! fffuit! fffuit! -äänet.
Turhaa realismia ei silti tarvitse pelätä. Sotilaat ryömivät nopeammin kuin minä kävelen ja Deltassa klassisesti juostaan nopeammin, jos kädessä on veitsi kuin raskas Barret. Ah sitä vahingonilon tunnetta, kun palaa lipun kanssa veitsi kädessä ja yhtäkkiä edessä löhöää vihollisen sala-ampuja. Tuik! Tietysti kuolema on vain hetken harmi ja tukikohdassa synnytään taas eloon, jollei sitten lääkintämies pelasta, mikä on kyllä aika harvinaista.
Meidän kannaltamme jenkeissä sijaitsevaa Novaworldia rasittaa lagi. Kun Suomen nettipeleissä jotkut superpelaajat itkevät jo 60 millisekunnin pingiä, lienee selvä että Delta Forcen pelaaminen vaatii asennetta. Onneksi peli palkitsee enemmän siitä, että toteuttaa tehtävät kuin kerää tappoja. Silti Eurooppaan ja mieluiten Pohjoismaihin pitäisi saada Novaworld-serveri, tai mieluiten Novalogic saisi pistää serverisoftan vapaaseen levitykseen.
Pelit olivat myös jatkuvasti täynnä, mutta Novaworld on laajentamassa. Ilahduttavasti sääliöiden harrastama huijailu ei ainakaan vielä nostanut rumaa päätään.
Kerää lippuja
Toimivan ja omalaatuisen pelimaailman tukena ovat Deltan mainiot moninpelimuodot. Ne ovat selkeitä, hauskoja ja meneviä. Deathmatch (tiiminä ja soolona) lienee tavoitteiltaan itsestään selvä. Attack & Defendissä toinen tiimi yrittää räjäyttää tietyn määrän kohteita kasapanoksilla ennen deadlineä, toinen tiimi yrittää estää sen.
Capture The Flagin Delta-variaatiossa lippuja on useita ja ne pitää kaikki hakea. Tiimi joka saa kerättyä kaikki ensin, voittaa. Flagballissa taas on yksi lippu keskellä kenttää. Se haetaan ja viedään oman tiimin lipun luokse.
King of the Hillissä (tiimi ja soolo) on tarkoitus pysyä tietyn alueen sisällä tietty aika. Tiimipelissä ajastin resetoituu jos tiimistä ei ketään ole alueella, ja tiimipeli on muutenkin mielekkäämpää kuin kaoottinen yksinpeli. Lähiverkossa voi pelata yksinpelitehtäviä yhteistyömoodissa.
Jonninjoutavasta yksinpelistä huolimatta pidän Deltan moninpelistä poikkeuksellisen paljon. Ja vaikka Novalogicin pelien kolmannet versiot yleensä eivät enää ole tervetulleita, Delta Force: Land Warriorin tekniset edistysaskeleet antavat sille oikeuden elää. Seuraavalla kerralla onkin parempi keksiä jotain uutta.
Moninpeli 89.
78
