Mikäs sen mojovampi pelipolitiikka kuin Oceanin verraton "mitä vahvempi lisenssi sen löysempi peli". Kauppa käy ja rahakirstut kolisevat. Mutta jospa Ville olisikin vallaton poikkeus, onhan pelistä jaksettu väsätä jopa CD32-versio.
Mr. Wilsonin kolikkokokoelma on kadonnut ja ketäpäs muuta siitä epäiltäisiin kuin pahankurista sankariamme. Koska Villen parhaat kaveritkin ovat kateissa, päättää hän lähteä etsimään niin kolikkoja kuin kavereitaankin. Tulisipahan mainekin kerralla kirkastettua. Mikäs sen loogisempi peligenre kuin tasohyppely.
Peli alkaa herra Wilsonin lukaalista, josta on kellarit ja ullakot koluamalla löydettävä pelihistorian jyreimmät aseet eli hernepyssy ja ritsa jo mukana olevan tuhoisan vesipistoolin rinnalle. Jostain syystä osa kolikoistakin on varkailta jäänyt sinne tänne mökkipahaa ja nekin on kerättävä, jotta peli varsinaisesti alkaisi.
Ilmeisesti Oceanilla annetaan nimekkäimmät lisenssit pelintekijän uraa aloittavalle/havittelevalle apulaisaliohjelmoijalle, joka ei luultavasti ole koskaan edes kuullut videopeleistä. Sattuupahan olemaan sukua suuren pelifirman päällikölle."Tee tasohyppely!" käy Mr.Oceanin käsky. "Mikä se on se tasohyppely?" kysyy pelintekijänoviisi vaisulla äänellä. "Se on semmonen peli, jossa on tasoja ja jossa hypitään", vastaa ylipomo. Ja apulaispelintekijärupuli tekee työtä käskettyä.
Ilman tuollaista taustakuviota ei voi ymmärtää sitä mielikuvituksenpuutetta mikä Dennisiä vaivaa alusta niin pitkälle kuin sitä jaksaa pelata. Tasohyppely on pahimmillaan juuri sitä mitä lajityypin nimikin kertoo: on kenttä, johon sijoitetaan joukko tasoja ja sinne tänne muutama kerättävä esine (tässä tapauksessa viisi kolikkoa). Loppu onkin silkkaa rutiinihyppelyä tasolta toiselle.
Peliä yritetään piristää vihulaisilla, joita voi hernepyssyllä pommittaa. Laiska pelaaja kuitenkin kaikessa rauhassa kiitää vastustajien ohi. Osumatkaan eivät juuri etenemistä haittaa, sen verran paljon osumakestävyyttä lisääviä namuja on ripoteltu sinne tänne. Turruttavinta pelissä on se, että seuraava taso on aina samanlainen. Taustagrafiikat saattavat muuttua, mutta nekin kitsaan harvoin.
Ohjelmointi on taattua Ocean-laatua. Silti on vaikea uskoa, että kyseessä on todellakin hypermega-CD32-versio. Taustat ovat melko yksinkertaiset ja aneemiset, ääniefektit mitättömät. Musiikki sentään tulee suoraan CD-levyltä, mutta lyhyisiin lurituksiin kyllästyy nopeasti. Tilaahan olisi taatusti ollut pitempiinkin "sävellyksiin".
Harvaan peliin kypsyy jo ensimmäisellä pelikerralla niin totaalisti, että pelaaminen on keskeytettävä virtanappulan haromiseen ennen kuin elämät/jatkoyritykset ovat lähelläkään loppumista. Muuten uhkaa aivojen täydellinen puutuminen, zombiemainen olotila, joka voi johtaa CD-levyillä toteutettuihin mitä ihmeellisimpiin destruktiivisiin tekoihin.
Haukuista huolimatta Dennis ei ole läheskään huonoin pelaamani CD32-peli, mutta silti täysin turha hankinta. Alfred Chicken CD-32:lla on Dennisiin verrattuna suorastaan korkeampaa taidetta. Eikä sekään ole huippupeli!
45
