Sega Megadrive -hitti Desert Strike herätti ilmestyttyään pahennusta, sillä peli hyödynsi varsin peittelemättä Persianlahden sotaa, mikä oli ainakin kaupallisesti hyödyllistä. Sodasta on nyt kulunut kaksi ja puoli vuotta, joten Amiga-version on turvallista tehdä isku kauppojen hyllyille.
Yhdysvaltain ilmavoimien huippumoderni taisteluhelikopteri McDonnel-Douglas AH-64A Apache teki ensilentonsa 70-luvun puolivälissä ja todisti arvonsa Kuwaitin sotanäyttämöllä. Jo viikon kuluttua pelkkä lähestyvä Apache taivaanrannalla sai Irakin sotilaat heiluttamaan valkoista lippua. Mikä sopisikaan "aselaivaa" paremmin sotapelin pääosaan.
Desert Striken tapahtumat sijoittuvat Lähi-Itään, jossa diktaattori Kilbaba on miehittänyt pienen öljyntuottajavaltion. Hullun kenraalin aurinkolaseissa kimaltelee maailmanherruus sienipilven muodossa. Kun uhka on näinkin vakava, Yhdysvaltain presidentti lähettää ilmavoimien asemasta paikalle vain yhden päänahan metsästäjän. Se on pienestä kii, maailman tulevaisuus nimittäin.
O.K, target is right there...
Yksinäisen Apachen on suoriuduttava neljästä sotaoperaatiosta. Ne koostuvat lukuisista tehtävistä, jotka vaihtelevat maakohteiden, kuten tutkien ja tehtaiden tuhoamisesta, poliittisten vankien pelastamiseen. Tarkoituksena on tietysti taittaa Kilbaban suunnitelmilta selkäranka.
Apachen matka alkaa lentotukialukselta, josta sukelletaan hiekkamerelle 3/4-perspektiivissä. Ja sitten dyynien rauha rikkoutuu Kilbaban sotakoneiston havaitessa lähestyvän kopterin. Kalashnikovejaan paukuttelevat maajoukot eivät pahemmin Apachea heilauta, mutta ilmatorjuntatykit, ohjuspatterit ja panssarivaunut ovat jo suurempi vaara. Takaisin pesee, sillä AH-64A on varustettu tosielämästä lainatulla aseistuksella. Helikopterin kumpaankin asepuomiin on ripustettu neljä Hellfire-ohjusta ja kasetti, joka sisältää 19 70 mm:n FFAR-rakettia. Nokan alta työntyy esiin kypäräohjattu 30 mm:n automaattitykki. Kohteilla on osumapisteet, ja aseilla tietysti oma tuhovaikutuksensa, joten kannattaa miettiä mitä ampuu ja millä.
Kymmenestä ehdokkaasta valittavan kakkospilotin ampumataidoista riippuu, kuinka nopeasti ja tarkasti kohde saadaan tuhottua. Hänen toinen tehtävänsä on vinssin käyttö, jolla poimitaan ase- ja polttoainetäydennystä ja nostetaan turvaan sotilaita ja sotavankeja. Kun nämä palautetaan laskeutumispaikoille korjautuvat helikopterin vauriot osittain. Oikeasti Apacheen ei mahdu lentäjien lisäksi muita eikä siinä ole vinssiä, mutta toinen vaihtoehto olisi ollut loppumattomat ammukset ja polttoaine. Kumpikohan siis on realismin kannalta parempi vaihtoehto?
Karttaruutu on tärkeä osa peliä. Siitä näkee helikopterin statuksen, sotatantereen kartan, tehtävien kohteet ja useimpien vihollisten sijainnin sekä lisätietoa niistä.
Sodankäynnin taito
Tässäkö kaikki? Aseet laulaen pyyhitään Lähi-Itä maailmankartalta? Sitä himoaville Desert Strike tuskin on oikea peli. Se ei nimittäin ole mikään helppo nakki, ja niin toimintapeli kuin onkin, pelkät nopeat refleksit eivät nyt riitä. Ensimmäisellä pelikerralla ei sotaoperaatiota pysty pelaamaan läpi, eikä se ole tarkoituskaan.
Tehtävien läpivieminen edellyttää tuntien pelaamista. Maasto, vihollisten sijainti ja toiminta, täydennyspisteet ja tehtävien tavoitteet on tunnettava läpikotaisin ja niiden perusteella on luotava kuhunkin tilanteeseen soveltuvat strategiat. Maakohteiden puolustus on eliminoitava ennen kuin niihin voi keskittyä, on arvioitava polttoaineen kulutus, pidettävä silmällä Apachen kuntoa ja niin edelleen. Mitään ei tarjota tarjottimella, joten meininki on hieman eri luokkaa kuin tavallisissa räiskintäpeleissä.
Hienoista strategioista ei tietenkään tulisi mitään, jos helikopteri heiluisi kuin suomalainen juhannuksena. Onneksi kopterin hallinta on onnistunut. Toki Apachen ohjaaminen vaatii totuttelua, mutta pian se käy luonnostaan. Siis joystickillä, sillä hiiriohjaus kannattaa jättää vain maininnaksi ohjekirjaan. Kartta ja aseet valitaan näppäimistöltä, mutta siihenkin tottuu.
Käännös Amigaan _ PÄIN!
Desert Strike on Megadriven myydyimpiä pelejä, joten Amiga-versio on luonnollisesti herättänyt etukäteishuomiota. Kukaan tuskin odotti, että käännös olisi esikuvaansa parempi, mutta juuri niin on käynyt. Gary Roberts, mies Amiga-John Maddenin takana, ei ole vain kääntänyt hyvää peliä, vaan on tehnyt siitä jopa paremman.
Audiovisuaalista toteutusta on paranneltu, jotta peli tekisi Amigalle oikeutta. Upeasti animoitua Apachea myöten grafiikka on piirretty uudelleen 64:n värin Half-Brite-tilaan. Melko ponnettomat konsoliräjähdykset ovat korvattu videolta digitoiduilla valtavilla tulipalloilla. Maisemiin on lisätty yksityiskohtia, kuten palavia autonromuja, välittämään uskottavampi kuva sotatilanteesta.
Koko ääniraita on kirjoitettu täysin uudelleen. Räjähdykset, ohjuksien suhadukset, moottoreiden humina, kaikki viimeistä efektiä myöten on samplattua. Sotilaat huutelevat paikannuksen helpottamiseksi, naisen ääni varoittaa alhaisesta panssarista sekä polttoaineen loppumisesta ja alkumusiikki sisältää aitoa pilottien puhetta. Ja levyasema pyörii todella harvoin.
Desert Strike on harvinaisen viimeistelty ja huolellisesti suunniteltu peli. Koko tuotteesta uusittua kansikuvaa myöten pursuaa tyyli. Se sisältää kaikki ne ainekset, joita itse voisi haaveilla suunnittelevansa peliin. Sellaiset yksityiskohdat kuten mainiosti animoidut pikkumiehet ja vartiotornista putoavan sotilaan hurja huuto tuovat peliin oman viehätyksensä. Erinomainen toteutus ja pelattavuus, vaativuus ja tehtävien hämmästyttävä monipuolisuus (kakkospilotti on eräässä vaiheessa jopa laskettava ajamaan bussia!) nostavat Desert Striken korkealle Amiga-pelien ilmatilassa.
92
