Deus Ex: Human Revolution - The Missing Link (PC) – Puuttuva palanen

Human Revolutionin ensimmäinen nettilisä jatkaa peruspelin korkealla tasolla.

Vaikka Deus Ex: Human Revolution on kevyesti yksi vuoden parhaista peleistä, emopelin laatu ei automaattisesti tarkoita sitä, että maksullisten nettilisien kanssa olisi nähty vaivaa. Virkistävästi Eidos eroaa joukosta, sillä Human Revolutionin ensimmäinen DLC, The Missing Link, kohoaa laadullaan maksullisen lisäsisällön kirkkaimpaan kärkeen.

Samaan aikaan toisaalla

Reilun kahden gigatavun kokoinen Missing Link sijoittuu keskelle pääpelin tarinaa, mutta se pelataan erikseen. Itse asiassa koko lisäri asentuu ainakin pc:llä kokonaan omaksi ohjelmakseen, joka ajetaan emopelistä erillään. Ratkaisu on teknisesti hiukan outo, mutta pelinautinnon kannalta sillä ei onneksi ole mitään merkitystä. Emopeli vaaditaan pohjalle ja sen asetukset kopioituvat suoraan lisäriin.

Human Revolution kannattaa pelata läpi ennen Missing Linkiä. Silloin tarinan tajuaa parhaiten, varsinkin kun se antaa monta selitystä aikaisemmin avoimeksi jääneisiin kysymyksiin. Toisaalta lisäri on kirjoitettu sen verran ovelasti, että se ei varsinaisesti paljasta mitään oleellista pääpelin juonesta. Kaikkia juttuja ei vain ymmärrä, eikä tapahtumista nauti aivan yhtä paljon.

Kaikki alkaa, kun Adam jää laivamatkan aikana kiinni ja Belltowerin sotilaat yrittävät hakata hänestä tietoja irti. Tauon aikana kahleet salaperäisesti aukeavat ja pako alkaa. Matkassa on pari mutkaa: Adamin kaikki kyberosat on kytketty pois päältä ja varusteet on piilotettu jonnekin. Sankari aloittaa puhtaalta pöydältä, vaikka hahmo olisi kuinka viritetty vastaavassa kohdassa emopeliä.

Ratkaisu kuulostaa ensin tyhmältä, mutta se lisää pakoon oman lisämausteensa, epätoivon. Fiksusti osuutta ei venytetä liian pitkälle, vaan pian Adam löytää varusteensa plus pari kyberosia aktivoivaa praxis-pakettia. Varusteita ei ole pakko käyttää, sillä lisärissä on hauska vaihtoehtoinen saavutus: pelaa se läpi käyttämättä yhtään praxista tai mitään aseita. Se on itse asiassa yllättävän viihdyttävä tavoite.

Etene niin kuin itse haluat

Missing Linkissä riittää tekemistä pitemmäksi aikaa kuin muiden pelien nettilisissä yhteensä. Itse hiiviskelin varovaisesti laivan ja tutkimusaseman läpi kahdessa illassa, nopeampi räiskintään keskittyvä seikkailija läpäissee lisärin illassa. Matkassa on monta mutkaa,  jopa pari vaihtoehtoista sivutehtävää, joista etenkin toisessa on etsittävää.

Human Revolutionin tavoin Puuttuvassa linkissä on paljon vaihtoehtoisia etenemisreittejä, vaikka päämäärä lopussa onkin aina sama. Kerrosten ja lukittujen huoneiden välillä voi liikkua eri tavoin siitä riippuen, miten hahmo on rakennettu ja kuinka hyvä omat hoksottimet ovat. Jos panostat hakkerointiin, voit ohittaa lukon. Jos osaamisesi on muualla, voit vaikka lyödä seinän rikki tai luikerrella lukittuun huoneeseen tuuletuskanavaa pitkin. Ympäristössä on nähty vähintään yhtä paljon vaivaa kuin peruspelissä.

Taistelu tai sen välttely toimii yhtä erinomaisesti kuin Human Revolutionissa. Tällä kertaa edes eri pelityyleistä jaettava epätasainen kokemus ei pahemmin haittaa, sillä parin illan seikkailussa eroa ei ehdi syntyä niin merkittävästi, että sillä olisi mitään väliä hahmon tehon kannalta. Niinpä tilanteet voi vapain mielin ratkaista juuri niin kuin itse haluaa, hiipien, tainnuttaen tai tappaen. Asepäivityksiä on piiloteltu aseman sopukoihin juuri sopivasti ja löytyypä paikalta valmiiksi tappiin viritetty revolverikin, ilman räjähtäviä ammuksia tosin.

Vain pakki puuttuu

Erinomaisen toiminnan keskelle on ripoteltu sopivasti myös keskusteluja, mutta yksi on jäänyt pois: peruspelin parhaimpiin hetkiin kuuluvia taivuttelukohtauksia ei Missing Linkissä ole yhtään. Juonessa olisi hyvin ollut tilaa yhdelle haastavammalle dialogiosuudelle. Se on harmittava, muttei mitenkään fataali puute.

Typerät peliin täysin sopimattomat pomotaistelut olivat Human Revolutionin ainoa isompi kömmähdys, joten tieto Missing Linkiin ängetystä pomosta aiheutti yskäkohtauksen. Eidos on ottanut huomioon maailmalta vyöryneen palautteen ja tekijät painottavat, että toisin kuin peruspelin pomot, Missing Linkin pomo on Eidosin oman Deus Ex -tiimin työstämä. Se näkyy myös pelissä: lisärin pomo ei putoa tyhjästä vaan on osa tarinaa, ja tärkeimpänä kohtauksesta selviää monella erilaisella hahmolla pelkän paukuttajan sijasta.

Perinteisessä mielessä lisärin pomoa ei edes voi kutsua pomoksi. Vastus ei kestä osumaa sen enempää kuin tavallinen rivisotilas ja lähitaistelun lopetusliikkeet tehoavat mieheen yhtä hyvin. Taistelu muuttuu tylsästä pomon osumapisteiden hinkkauksesta enemmän strategiseksi huoneen ja omien kykyjen hyödyntämiseksi. Juuri näin pomotaistelu pitää Deus Exin tapaisessa pelissä tehdä.

Missing Link on yli kympin hintaisena kallis, mutta erinomainen lisä erinomaiseen peliin. Se yltää helposti tähänastisen DLC-sisällön kärkikahinoihin GTA4-lisäreiden kannoille ja Mass Effect 2:n Varjomeklarin rinnalle. Lisää tällaista!

90