Terry Pratchett on nimi, johon miljoonat ihmiset ovat oppineet luottamaan. Hänen Discworld-kirjasarjansa ilkkuu hulvattomasti fantasiagenrelle, sillä kirjoissa mikään ei ole pyhää ja kaikelle nauretaan. Niin maagit, jumalat, lohikäärmeet kuin itse Kuolemakin saavat osansa.
Nyt kirjojen maailma on väännetty tietokonemuotoon, ja luvassa on hulvatonta seikkailukohellusta tutun keskiaikaisessa maailmassa.
Elävänä tai kuolleena
Discworld on maailma, joka oikeasti ei ole pallo, ja joka keikkuu kilpikonnan selässä. Sen suurimmassa kaupungissa Ankh-Morporkissa on ongelma, tarkemmin sanottuna suuri ja tulta syöksevä lohikäärme. Näkymättömän Yliopiston eli kaupungin maagikoulun johtava taikuri saa loistavan idean lähettää jonkun alaisistaan tekemään selvää liskonsukuisesta maanvaivasta. Niinpä hän kutsuu puheilleen Rincewindin, lahjattoman maaginoviisin.
Rincewind ei ole suuremmin iloinen tehtävästään, mutta lohikäärmeen karkottamiseen pystyvä loitsu on kerättävä kasaan _ tai jokapäiväinen tukeva lounas on mennyttä. Näin hirvittävän uhkauksen ajamana sankari suuntaa kaupunkiin mieli maassa ja vatsa tyhjänä.
Tärkeintä Discworld-kirjoissa on niiden uskomaton huumori, ei siis ole mikään yllätys, että myös Discworld-peli on hauska. (Historian huomioon ottaen se ON yllätys. _nn). Vaikka Pratchett itse ei olekaan kirjoittanut tarinaa tai keskusteluja, ovat erityisesti pelin keskustelut aidon Pratchett-huumorin mukaisia ja vitsit lentävät sakeina parvina alusta alkaen. Hyvä esimerkki pelin huumorista on erilaisten nimien ja nimikkeiden vääntely, esimerkiksi kiduttaja onkin tiedonhankintateknikko.
Kieli ei onneksi ole yliakateemista tyyliin Sam & Max, joten huumori menee jakeluun hieman heikomminkin englantia taitaville. Ja vaikka huumori onkin huomaamattomampaa kuin jenkkien hupipeleissä, hauskaa on koko ajan. Tässä ilotulituksessa graafiset jipot jäävät vähemmälle.
Jatkuva nauraminen luo peliin käsin kosketeltavan tunnelman, ja hetken kuluttua pelaaja tuntee todella kävelevänsä Ankh-Morporkin katuja päässään hassu hattu ja hartioillaan leveä tähtikoristeltu taikurikaapu.
Kaupunki on onnistuttu luomaan juuri sellaiseksi kuin kirjat antavat ymmärtää. Vastaan tulevat tutut hahmot, kuten Kuolema, vain vahvistavat ilmapiiriä. Peli ei kuitenkaan vaadi aikaisempaa tietoa maailmasta tai sen asukkaista.
Kävele ja katsele
Englantilaisten seikkailupelien perisynti on usein ollut hankala ja keinotekoinen käyttäjäliittymä. Discworldin kohdalla käydään lähellä kipurajaa, muttei onneksi saavuteta sitä. Hiiren vasemmalla napilla Rincewind kävelee osoitettuun kohtaan, oikealla namiskuukelilla hän katselee ympärilleen. Yksinkertaista ja helppoa, mutta kun poimii esineitä tai yleensä tekee mitä tahansa muuta, joutuu tuplaklikkaamaan vasenta nappia. Aluksi tämä tuntuu oudolta, mutta etenkin Ultimoita pelanneet tottuvat systeemiin nopeasti.
Inventaarion saa esiin klikkaamalla joko Rincewindiä tai hänen uskollista kumppaniaan, kävelevää matka-arkkua Luggagea. Kamaruutu tulee kuvaan ikkunana, jota voi siirtää mielensä mukaan. Muuten idea toimii hyvin, mutta esineiden etsiminen kymmenten joukosta kestää joskus hetkisen (taas Ultima-kokemuksesta on apua).
Pelin todella runsaat keskustelut sujuvat Rincewindin johdolla. Pelaaja valitsee haluamansa mielialan muutamasta vaihtoehdosta (tervehdys, sarkasmi, uteliaisuus, suuttumus), ja Rincewind aukoo päätään haluttuun tyyliin. Väärää vaihtoehtoa ei voi valita, sillä Rincewind ei voi kuolla sanomisiensa takia. Joskus lisävaihtoehtona mukaan ilmestyy muita ikoneita, joita valitsemalla keskustelu etenee kyseiseen suuntaan. Esimerkiksi lohikäärme-vaihtoehdon ilmestyessä valikkoon voi pelaaja kysellä aiheesta. Systeemi toimii hyvin, ja lisää huumorikerrointa paljastamatta varsinaisia kommentteja ennen aikojaan. On aina mielenkiintoista odottaa, mitä älytöntä Rincewind tällä kertaa laukoo suustaan.
Sukellus kirjojen maailmaan
Ensikatsomalta pelin taide vaikuttaa häiritsevän suttuiselta ja sotketulta. Taide kuitenkin kasvaa pelin edetessä, ja muutaman tunnin jälkeen maailma näyttää jo aivan kelvolliselta.
Ankh-Morpork ja muu Discworld on onnistuttu luomaan tunnelmallisesti ja esikuvansa ilmapiiri säilyttäen. Kaupunki on täynnä synkkiä kujia ja talot nojailevat toisiinsa kuin romahdusta odottaen. Värien käyttö on hillityn tyylikästä pastellisävyjen hallitessa maisemaa. Taustat ovat useasti monta kuvaa leveitä ja korkeita, ja vierivät pehmeästi Rincewindin kävellessä eteenpäin, mikä luo nautittavan illuusion pitkistä kaduista ja korkeista rakennuksista.
Hahmotaide on onnistunutta ja suurikokoista: Rincewind on parhaimmillaan yli viiden sentin pituinen. Animoinnissakaan ei ole pihtailtu, ja jokaisella toiminnalla on omat runsaat animaationsa. Aina välillä tapahtumat kuvataan tyylikkäillä lähikuvilla hahmoista. Huvittavana yksityiskohtana Rincewind alkaa tökkiä hermostuneena kuvaruutua, jos pelin jättää rauhaan liian pitkäksi aikaa.
Taustalla raikuva musiikki on toimivaa, ja soveltuu peliin hyvin. Mukana on joitain todella kauniitakin kappaleita ja lähes joka kuvassa on oma teemansa. Tehosteita ei mukana ole kovin paljon, mutta ne vähäiset onkin sitten tehty tyylillä.
Jos Discworld muutenkin on hauska, kruunaavat loistavasti karrikoidut puheet kokonaisuuden kuin kirsikka kermakakun. Rincewindin äänijänteinä toimii itse Eric Idle, Monty Python -joukkiosta tuttu naurujen irrottelija jo vuosien takaa. Muukin puhetiimi tuntuu olevan elämänsä vedossa, sillä hahmot kuulostavat tarvittaessa aidon närkästyneiltä, vihaisilta tai pelokkailta. Kunpa kaikkien romppupelien puheisiin kiinnitettäisiin yhtä paljon huomiota.
Tahtoo lisää
Ongelmapuolella Discworld on mukavan kinkkinen, ja tarjoaa riittävää haastetta. Välillä ratkaisut ovat hieman kaukaa haettuja, mutta ne voi antaa anteeksi, kun ottaa huomioon pelin maailman ja sankarit.
Testiversio oli nimenomaan peliarvostelijoille tehty versio, jossa oli miljoona valmista tallennusta, mutta ei mahdollisuutta itse tallentaa pelejä tai edes vaihtaa asetuksia. Olipa testiversiossa mukana pari bugiakin. Muutamassa paikassa koko peli kaatui kun klikkasi hiirellä väärään paikkaan ruudulla. Ärsyttävintä oli kuitenkin digitoitujen puheiden katkeaminen aina muutaman sanan jälkeen. Toivottavasti ötökät korjaantuvat myyntiversioon mennessä.
Ennakko-odotuksista huolimatta Discworld on kaikkea sitä, mitä maailman ehkä hauskimpaan kirjasarjaan perustuvan pelin pitäisi olla. Jos Pratchett-huumori uppoaa, saa pelaaja nauraa vatsansa kipeäksi, ja peli on uskollinen kirjojen tunnelmalle ja maailmalle. Kun ulkonäössäkään ei ole pahempia vikoja, on Discworld todella nautittava paketti. Pakko-ostos kaikille hyvän huumorin ja Pratchettin ystäville.
92
