Bioware löi miekkansa kiveen alkuperäisen Dragon Agen ladattavan lisäsisällön kanssa. Soiko jatko-osan lisukkeissa tuuba vai kimmeltääkö timantti?
Kanadalainen Bioware on profiloitunut jo kolmentoista vuoden ajan erinomaisten roolipelien tekijänä. Vuonna 2009 julkaistu Dragon Age: Origins ei ollut aivan Baldur’s Gate -pelien tai Knights of the Old Republicin tasoa, mutta mainio, hyvällä tavalla perinteinen roolipeli. Tutkittavaa riitti, mukana seikkaili mielenkiintoisia hahmoja ja taistelu oli taktista sekä tarpeeksi haastavaa. Mikä parasta, mustavalkoisen hyvä–paha-asetelman sijaan fantasiamaailmassa oli harmaan sävyjä.
Ilmoitus jatko-osasta ei tullut yllätyksenä, mutta julkaisuaikataulu mietitytti. Riittääkö 14 kuukauden kehitysaika erinomaisen pelin luomiseen vai joudutaanko turvautumaan kompromisseihin?
Pelot eivät olleet turhia. Näyttävämmän ulkoasun vastapainoksi peli oli ahdettu tiukkaan lineaariseen putkeen, samoja ympäristöjä kierrätettiin tuskastumiseen saakka ja hahmonkehitystä oli yksinkertaistettu. Hitaasti käynnistyvä tarina oli kertomisen arvoinen, mutta muuten peli oli maukas kuin rasvaton kevytjogurtti. Kyllähän sen söi, mutta suurta nautintoa tai intohimoa se ei aiheuttanut.
Päähenkilö Hawken tarina jatkuu nyt Legacy- ja Mark of the Assassin -seikkailuissa, jotka aloitetaan Hawken perheen kartanosta. Urakkaan kannattaa ryhtyä vasta pääjuonen loppupuolella, sillä seikkailut sijoittuvat pelin jälkimmäiselle puoliskolle.
Veren perintö
Miksi Hawken sisar yritetään ottaa hengiltä? Ja miten rikollisjärjestö Carta, ikiaikainen vankila ja Grey Wardenit liittyvät tähän kaikkeen? Sankariseurue matkustaa Vinmarkin vuoristolle ottamaan tästä selvää. Ryhmänsä saa valita vapaasti, mutta matkalle kannattaa ottaa mukaan Hawken sisar, sillä Legacy avaa hieman perheen historiaa ja menneisyyttä.
Uudet alueet ovat varsin näyttäviä, mutta emopelistä tuttu putkimaisuus vaivaa Legacynkin maisemia. Tuttua on myös Deep Roadsilla pyörähtäminen ja darkspawn-joukkojen lahtaaminen. Vaihtelua tuovat uudet vihollistyypit, joista Genlock alphan kellistäminen vaatii jopa hieman taktikointia.
Seikkailu paranee tylsähkön alun jälkeen. Viimeistään siinä vaiheessa, kun mukaan kuvioihin sotketaan Grey Wardenit ja lisärin pääpahis Corypheus, kattaus alkaa muuttua kiinnostavaksi. Legacy vastaa myös kysymykseen siitä, mitä ikääntyneille Grey Wardeneille tapahtuu. Pienet paljastukset näkee kokonaan uudessa valossa, jos kiintyi ensimmäisen Dragon Agen protagonistiin.
Pitkäkyntinen pitkäkorva
Lokakuussa julkaistun Mark of the Assassinin keskushenkilö on haltiavaras Tallis, joka pyytää Hawkelta apua arvokkaan jalokiven varastamisessa. Tämän tehdäkseen kaksikon on murtauduttava orlesialaisen herttuan kartanoon.
Keikka kuulostaa yksinkertaiselta, mutta matkassa on mutkia alusta asti. Kartanoon ei ole asiaa ennen kuin sankarinelikko on onnistunut traakkijahdissa, seurustellut silmäätekevien vieraiden kanssa ja hankkinut avaimen lukaalin takaoveen. Hawken ja Tallisin seurapiiriseikkailu on ryyditetty huumorielementeillä, mutta koomisiksi tarkoitetut tilanteet jäävät väkinäisiksi. ”Oi vartija, onpa sinulla iso miekka” -tason jutut aiheuttavat lähinnä myötähäpeää.
Mukaan on ympätty ankean kankeasti toteutettu hiippailuosuus. Piileksintä ja vartijoiden harhauttaminen haisee päälle liimatulta pelin pitkittämiseltä. Huomattavasti onnistuneempi osa ovat kartanon holveihin sijoitetut pienet pulmapelit, jotka antavat aivonystyröille mukavasti töitä.
Mark of the Assassinin parasta antia on Tallis. Haltianeitokainen on synkästä menneisyydestään huolimatta pirteä ja puhelias ilmestys, jolla ei mene sormi suuhun missään tilanteessa. Kahta terää taitavasti käyttävä salamurhaaja lähtee seikkailun jälkeen omille teilleen, mutta tuskin lopullisesti.
Kelvollista, ei ikimuistoista
Legacy ja Mark of the Assassin ovat laatutyötä, jotka erottuisivat peruspelin sivujuonteiden joukossa edukseen. Uusille tienoille sijoittuvat tarinat on käsikirjoitettu hyvin, taistelut ovat tiukemmilla vaikeusasteilla riittävän haastavia ja haaviin tarttuu käyttökelpoista tavaraa erilaisista aseista hohtaviin haarniskoihin.
Hintaa seikkailuilla on sopivasti niiden kestoon nähden, vaikeusasteesta ja pelitavasta riippuen yhteen lisäriin saa uppoamaan aikaa noin 3–5 tuntia. Kumpikin tarina huipentuu pomotaisteluihin, joiden hyvä toteutus ansaitsee erityisen plussan.
Dragon Age 2 olisi ollut huomattavasti parempi paketti, jos Legacy ja Mark of the Assassin olisi pultattu jo alkuperäiseen peliin. Hintansa väärtejä ne ovat nytkin, mutta ilmassa leijuu mieto rahastuksen haju.
81
