Uusintaotto

Kello käy, loppua ei näy, pc hajoaa kriittisellä hetkellä, koira söi arvosteluni.

Deadline on mörkö, joka ei anna armoa edes Inquisitionin kaltaiselle aikasyöpölle. Eikä pelimediassakaan aina mene nallekarkit tasan, sillä nimeltä mainitsemattoman median edustaja oli hakannut pelikelloon 90 tuntia ja nettiin arvostelutekstin, kun itse vasta haahuilin Hinterlandsissa. Reilun viikon eli vajaan viidenkymmenen pelitunnin aikana näin paljon, mutten loppua.

Koska se painoi sydäntäni, hetken kinkunsulattelun jälkeen rutistin juonen loppuun ja aloitin toisen pelikierroksen, nyt pc-versiolla kun koneeni on taas elävien kirjoissa.

Muuttuiko mielipiteeni? Kyllä vain.

 

Miehiä ja marjanpoimijoita

Omaan sankariin ei muodostunut samanlaista tunnesidettä kuin vaikka kolmessa pelissä käskytettyyn Shepardiin aikanaan. Luonnetta olisi pitänyt olla enemmän, nykyinen hahmo jää ohkaiseksi. Eri dialogivalintojen painoarvoa olisi myös saanut korostaa. Laadultaan epätasaisesta kumppanikatraasta sentään nousi esiin muutamia loistavia persoonia, jotka jaksoivat viihdyttää loppuun asti.

Mitä lähemmäs loppua pääsin, sitä enemmän pelin sivukrääsä tökki. Hinterlandsissa nähty tekemisen määrä ei tuntunutkaan enää niin hienolta, kun selvisi että muut vapaat alueet on tehtailtu persoonattomasti samalla sapluunalla. Bioware hei, ei määrä oikeasti korvaa laatua.  Onneksi sotapöydästä tienatuilla voimapojoilla pystyin jonkin verran sivuuttamaan puuduttavaa grindaamista. Juonen loppuratkaisusta ei millään saa modernia klassikkoa, muttei se jättänyt huonoa makua suuhun.

Sotaneuvostosta olisi saanut pienellä viilauksella enemmän irti. Vaikka se ihan mukava lisä onkin, olisi agenttitehtävillä saanut olla enemmän vaikutusta juonen lopputulemaan. Lisäksi marjanpoimintaa ja oravannahkojen metsästystä olisi pitänyt voida delegoida pelin edetessä yhä vankemmin agenttien harteille, inkvisition johtajalla on varmasti parempaakin tekemistä kuin poimia lootuksenkukkia. Pc-versiota muuten voi huijata Windowsin kellonaikaa säätämällä, jolloin pidemmätkin komennukset hoituvat silmänräpäyksessä.

Teknisiä röpöjä

Ulkoasultaan pc-versio on ylivertainen, mutta kontrollien suhteen ei. Mitä enemmän näppiksellä ja hiirellä pelaa, sitä enemmän kaipaa pädin suoraviivaisuutta. Etenkin valikoissa navigointi on todella kankeaa. Vain taitopalkkien käyttö ja mahdollisuus automaattiseen juoksuun kiillottavat pc-version kruunua.

Taktinen näkymä jäi konsolilla pelatessani todella vähäiselle käytölle, koska koko ajan oli kiire eteenpäin. Nyt tarkemmin peliä syynätessäni huomaan säästyneeni turhautumiselta. Taktisessa näkymässä kameraa ei saa rullattua tarpeeksi korkealle, eikä käskyissä ole käytännössä mitään monipuolisuutta. Ja ne ryhmäläiset, voi hyvä jumala! Välillä luulen komentavani joukkoa ES-pärinöissä pöhiseviä EVVK-teinejä , sen verran heikosti käskyt menevät perille. Taidan jatkaa live action-linjalla.

SLI-kokoonpanolla tekstuurit vilkkuvat edelleen ajoin ärsyttävästi ja sumu piirtyy tökerön näköisesti. Vakaudessa on toivomisen varaa, peli kaatuilee esimerkiksi keskusteluiden yhteydessä turhan tiuhaan. Ei ole herrarodullakaan aina helppoa. Onneksi automaattitallennus toimii tiuhaan.

Odotukseni kolmanteen päivitykseen ovat korkealla, mutta juuri ennen deadlinea julkaistu muutosloki laski niitä reilusti. Ilmeisesti taktisen kameran remonttia saadaan edelleen odottaa, sillä päivitys keskittyy pikkuvikojen fiksailuun.

Ärsyttävyyksistään huolimatta Dragon Age: Inquisition on pirun kova peli, jota jaksan vaivattomasti vääntää jo toista kierrosta. Tällä kertaa etenen ihan rauhassa, sillä kiire ei ole mihinkään ja päivityksetkin ehtivät ehkä tulla.

Sitäpaitsi, skeed pills.

 

Marko Mäkinen

 

Xbox One: 87, Pelit suosittelee

PC: 83