Hämärien ranskalaisten peli-ideoiden uusin, Dreams to Reality, kertoo Duncanin matkasta unien maailmaan. Tiedossa on rankkaa seikkailua? Älä unta näe.
Unien maailma on sidoksissa omaan universumiimme Sinisen veden eli unien kaivon kautta. Vuonna 1988 kakara nimeltä Duncan löytää Sinisen veden ja käväisee Unimaailmassa.. Kymmenen vuotta myöhemmin hänestä on kasvanut kalju, lettipäinen lihaskimppu. Hän tietää kohtalonsa olevan sidoksissa Siniseen veteen, ja molskauttaa itsensä sinne uudemman kerran. Tavoitteena on listiä unimaailmaan livahtanut pahuus.
Ulkonäöllisesti Dreams to Reality koettaa matkia Tomb Raideria. Duncania seurataan takayläviistosta, ja kuvakulma koettaa kiertää esteet Duncanin luoviessa rakennuksissa, luolissa ja ulkotiloissa. Tässä on kämmi numero yksi: ei ole harvinaista, että Duncania ei näy lainkaan jonkin esteen takaa.
Grafiikkamoottorissakin on vikaa, sillä peli näyttää usein, mitä seinien toisella puolella, pelialueen ulkopuolella, kallioiden sisässä tai hirviöiden vatsassa on. Koska niissä ei ole mitään, grafiikka tillikoi runsaasti.
Laran tasoista akrobatiaa on turha odottaa, maan pinnalla Duncan osaa vain liikkua, hyppiä ja tapella. Aseina toimivat aluksi rystynen ja adidas, mutta pian saa käyttöönsä maagisen jousen ja metrisen miekan. Pelin edetessä löytyy Duncanille myös lentosurffilaudan ja liitopyörän tapaisia menopelejä.
Pelattavuus olisi muuten hyvä, mutta lähitaistelu on hankalaa, sillä vihollisten osumat heittävät miespoloista metritolkulla taaksepäin. Ikävää, jos takana on pohjaton rotko. Tappelussa kannattaa hakeutua vihollisen alapuolelle, sillä korkeammassa maastonkohdassa seisoskeleva on kirjaimellisesti ylilyöntiasemassa.
Dreamsin alueet ovat pieniä. Yleensä alueena on vain yksi huone, pieni sokkelonpätkä tai yksittäinen ilmassa leijuva saari. Alueelta toiselle liikkuminen merkitsee aina latailua, mikä pätkii pelin rytmiä.
Duncan osaa myös lentää, ja niin lentoon lähdöt, ilman halki liitäminen kuin laskeutumisetkin ovat hyvin tehdyt. Lentäminen kuluttaa manaa, jota saa lisää keräämällä ilmassa leijuvia manakuplia. Manaa kuluu myös loitsimiseen. Duncan osaa taiat itsensä parantamiseen, suojaukseen ja niin edelleen.
Dreams on olevinaan seikkailupeli, ja kyllä se on sellaiseksi luokiteltava. Eteenpäin ei voi olla pääsemättä, jos vain jaksaa hakata päätään seinään tarpeeksi kauan. Peli on täysin lineaarista tavaranmetsästystä, eikä tällä safarilla ole logiikasta tietoakaan. Vinkkejäkin jaetaan, mutta ne ovat joko itsestäänselvyyksiä tai sitten muuten vain turhia. Lisäksi ääniosat on näytelty e-rit-täin ärsyttävästi.
Voodoo on käytännössä pakollinen härveli, sillä vaikka pelistä tulee CD:llä peräti neljä versiota, näistä vain Voodoota tukeva Dos-versio on nopea ja siedettävän näköinen.
Ehkä minulta jäi jotain tajuamatta, mutta Dreams ärsytti joka suhteessa. Niin päähenkilö kuin muutkin pelin hahmot, grafiikan tyyli, äänet, koko idea, pelattavuus ja varsinkin tappelukohtaukset aiheuttivat kaikki ohimosuonten tykytystä. Jos Little Big Adventure vikoineen, karvoineen ja ruotoineen on mieluinen, kannattaa Dreamsiä kokeilla, onhan tässäkin pelissä sekä lettipäinen supersankari että söpöhirviöitä, ja miljöönä outo satumaailma. Muille ei Dreamsia uskalla suositella.
59
