Näin enteen eräänä yönä: ikkunani takana oli joukko pieniä, harmaita ja suurisilmäisiä olioita, jotka kirkkaan valon säestyksellä messusivat: "On tuleva Doom/Dark Forces-klooni, jota sinä onneton raukkaparka olet pelajava suurella innolla, vaikka partaasi pärrytät ja niihin kyllästynyt olevasi väität". Nauroin niin, että aurani resonoi ja abduktio jäi kesken.
The Truth todella on Out There: kun potkaisin WC:n oven auki ja pytyllä istuva hirviö veti vessan ennen kuin hyökkäsi kimppuuni, vaistoni sanoi, ettei Duke Nukem 3D olekaan Doom-klooni siitä tavanomaisemmasta päästä. Ja pian en voinut enää kuin myöntää, että Rise of The Triadin ja Terminal Velocityn tekijät ovat pystyneet oppimaan paitsi omista myös muiden virheistä, ja tehneet kolmiulotteisen räiskintäpelin, joka pieksee niin Doomin, Dark Forcesin kuin Hexeninkin.
Mahtava jalka toiminnassa
Avaruushirviöt varastavat naisia maasta ja ilmeisesti vain Duke voi heidät pelastaa. Liiallisesta Doomin-peluusta paiseita saavat huokaisevat ensin raskaasti, sillä Sitä Samaahan tämä näyttää olevan: Duke hyppii, juoksee, konttaa, katsoo sivuilleen sekä ylös ja alas, ja luonnollisesti ampuu kaikkea liikkuvaa, tai mikä nyt yleensä hajoaa. Jopa asevalikoimakin on enimmäkseen tuttu: kengänpohja, pistooli, haulikko, konetuliase ja sinko, kaukoräjäytettävät kranaatit sentään uutuutena. Myyntiversiossa tulee vielä laserpistooli, lasermiinat ja kutistussäde. Tästä eksoottisesta aseesta saa SW-versiossakin maistiaisia, ja kieltämättä pikkuruisten hirviöiden päälle tallaamisessa asianmukaisin efektein höystettynä on jotain tyydyttävää.
Paiseet laskevat nopeasti, sillä ensinnäkin Duke on ykkösluokkaa niin grafiikaltaan, ääniltään kuin pelattavuudeltaankin. Sen varsinainen valttiässä on monipuolisuus ja yksityiskohdat. Baarin televisio esittää O.J. Simpsonin pakoa, biljardipöytä toimii, pullot hajoavat kun niitä ampuu, verilammikon läpi kahlaava Duke jättää veriset jalanjäljet, ja veden alla ammuskellessa hylsyt leijailevat pohjaan.
ROTTista ovat mukana tuhoutuva ympäristö, seiniin tulevat luodinreiät, polvilleen vaipuvat haavoittuneet ja ruumiiden seassa väijyvät hirviöt, Dark Forcesista pelin puzzlehenkisyys ja tietyt osaset, ja Doom-vaikutteita tuskin tarvitsee luetella. Ääniefektit ovat erinomaisia ja Duken sinänsä ärsyttävät digitoidut Cool!-tyyppiset kommentit istuvat sentään hänen imagoonsa. Versioon 1.1. on varastettu Terminator: Future Shockista sekä tähtäin että ihana hiirellätähtäys, mitkä lopullisesti nostavat Duken ihan omaan kastiinsa.
Duke löytää myös mielenkiintoisia lisätavaroita. Sukelluspuvun, lentorepun, ja infrapunalasien tarjoamat edut lienevät itsestään selvät. Holoduke luo Dukesta identtisen näköisen houkutuslinnun Total Recallin malliin, ja kun sen esimerkiksi lähettää hissillä ylös, kuulee onko siellä joku väijymässä. Pari kranaattia mukaan, niin väijyjät vähenevät.
Vain pelin hirviöt ovat lievä pettymys. Niitä on vain kolmea mallia (plus loppuhirviö ja lentovehje), ja ne ovat turhan sarjakuvamaisia. Etäisesti tiikerin näköiset trooperit ampuvat tulipalloja ja leijuvat, niiden pahempi versio osaa jopa teleporttailla. Pig Copeilla (onpas hienovaraisesti kätketty viesti...) on haulikko ja rutkasti kestokykyä ja Octabrainit ovat todella pain in the ass. Loppuhirviön kestokyky on suorastaan järkyttävä.
Kukaan ei nyysi lyylejämme ja jää henkiin
Väkivaltaa on reippaasti. Räjähdyksissä niin silmät kuin raajat lentelevät ympäriinsä, ja ammutusta hirviöstä roiskuu seinille verilammikko, joka hitaasti valuu alaspäin. Mikäli epäilee lapsensa kykyä erottaa Duke Nukemin yliammuttu sarjakuvaväkivalta todellisuudesta, muttei pysty sanomaan "EI!" pikku kullanmurulleen, saa pahimman lutrauksen ja kaksimielisyydet kytkettyä pois ja lukittua salasanalla.
Pullamössöllä ruokitut olivat jo Dukedayta seuraavana päivänä vinkumassa huijauskoodeja ja valittamassa kuinka vaikea Duke onkaan, niuku nauku, vinku et parku. Onhan se Doomia vaikeampi, mutta miksi trainerinörtit yleensä vaivautuvat pelaamaan, jos sekä sisu että haasteensieto ovat jääneet mammam esiliinan taskuun? Mokomat pitäisi jättää autiolle saarella ainoana pelinään EOA:n Space Hulk.
Duken pohjakoodi (engine) on selvästi polygonipohjainen, koska pelistä löytyy ramppeja, luolia ja kaikkea kivaa. Monimutkaisuudesta huolimatta Duke pyörii rivakasti, ja esimerkiksi 320x400-tilassa pyörii lähes yhtä nopsaan kuin 320x200-tilassa. SuperVGA-tilatkin ovat 486/66:llä melkein pelattavia. Käytännössä Duke vaatii VESA 2.0 -standardin mukaisen näyttökortin, eli käytännössä Univbe 5.1a -ohjelman, joka on VESA 2.0 -ajuri lähes joka näyttökortille, ja nopeuttaa Dukea silminnähden.
Duken muunneltavuus on luku sinänsä: kaikki pelin parametrit ovat helposti editoitavissa ja selkeästi kommentoiduissa ascii-tiedostoissa, ja esimerkiksi pelin tekstien suomentaminen on erittäin helppoa, puhumattakaan aseiden tehoista tai kuolinanimaatioiden muuttamisesta rottalaumoiksi tai musiikin/efektien korvaamista omalla. Kenttäeditori tulee kaupallisen version kylkiäisenä.
Damn, I'm good!
Moninpelissä eli DukeMatchissa on ilmeisesti vielä bugeja. Verkkopeli toimi kuten pitääkin, mutta modeemipelitesti karahti täysin puihin, ja kaapelipeli kahdella 8250-UARTilla varustetussa koneessa sujui vain nopeudella 9600. Tosin se sitten sujui jo liiankin hyvin, ja DukeMatchin erinomaisuutta piti testata tuntikausia kerrallaan. (En ehtinyt koskaan kokeilla, korjasiko versio 1.1. modeemipeliä).
DukeMatchailu on siis erinomaisen hauskaa. Terminator-kontrollit, piileskely, kaukoräjäytettävät putkipommit, Holoduken luova käyttö ja funkkareiden taa sijoitetut "You Suck!" ja muut digitoidut viestit riittävät kohottamaan DukeMatchin ohi Doomin ja Hexenin. Ainoa ongelma ovat tasot, jotka ovat turhan avarat kahdelle pelaajalle.
Ei mahda mitään: kun viiden tason ja yhden salatason pituinen SW-versio on väännetty läpi, tekee mieli päästä käsiksi koko versioon. Jos se on yhtä hyvä, Duke Nukem 3D on klassikko.
P.S. Tiedän, että tässä pitäisi sanoa "...vaikka Quake ja Into The Shadows sitten jyräävätkin sen". Ehkä, mutta mitä siitä? Häviääkö Duke Nukem olemattomuuteen? Eikö se toimi Quaken jälkeen enää? En ole koskaan ymmärtänyt, miksi niin käyttöjärjestelmissä, äänikorteissa, peleissä ja muussa tietokonetauhkassa on aina Vain Yksi Vaihtoehto (joka sekin yleensä ilmestyy vasta tulevaisuudessa).
94
