Kun pallot ovat terästä, ei haittaa vaikka sopuleiden mielestä on perästä.
Kansainvälinen salaliitto murhasi Duke Nukem Foreverin raivolla, jota ei ole ennen nähty. Ikuisuuspelin solvaaminen oli kisa, jossa tekopyhyydessä ja rimanalituksissa vedettiin uusia maailmanennätyksiä. Oliko Duke Nukem Forever kauheinta kakkaa ikinä? Vähän etsimällä Dukea saa hintaan, jolla sitä olisi alun perinkin pitänyt myydä, ja suosittelen painokkaasti ihan oman mielipiteen muodostamista.
Meille, joille Duke kelpasi, tuli jatkokappale DLC-toimituksena. Duken edellinen lisäke, Hail to the Icons Parody Pack, laajensi vain netin dukematsailua, joten minun oli helppo jättää se väliin. The Doctor Who Cloned Me lisää Dukee?-miehille neljä moninpelikenttää, mutta ostamisen arvoisen siitä tekee uusi yksinpelikampanja. Jo siitä ilosta maksaisin nämä kahdeksan euroa.
Tämä on pieni DLC Dukelle, mutta suuri harppaus dukekunnalle. Duken saaga jatkuu suoraan Foreverin lopusta, kun Duke avaa silmänsä syvällä Area 51:n sisällä. Menneisyyden tasohyppely-Dukeista tuttu tohtori Proton tekee onnistuneen paluun peleihin, joskin vähän lyhyen. Kelpo tohtorimme on koonnut armeijan roboteista ja DukeBotseista, mutta miksi? Lopussa on jo vaikea hengittää, kun Duke harrastaa vitsien kuuluisaa avaruusseksiä kuninkaallisten kanssa.
Damn, am I good?
Triptychin (kuulemma Foreverin ylijääneistä pätkistä) koostama DLC on Duke Nukem Foreveria niin hyvässä kuin huonossa. Pääpaino ei taaskaan ole räiskinnällä, onneksi, vaan sekoituksena on ongelmanratkaisua, ajoneuvoilua ja tasohyppelyä, johon onneksi langetaan vain kerran. Plussaa ropisee rutkasti siitä, että puzzlet saa ratkaista ihan itse, ilman mitään vähälahjaisille suunnattuja automaattiratkaisuja, rautalangan pikavääntöä tai edes ongelman ratkaisuun johtavaa autopilottia. Siksi tämä ummehtunut hönkäys menneisyydestä oikeasti tuntuukin niin ihanan raikkaalta, ja Duken rehellisen tyhmät möläytykset sinetöivät fiiliksen.
Noin 4–6 tunnin pituisena pelin kesto on kohdallaan, tarina pysyy koossa ja tohtori Proton vetää kameoroolinsa hyvin. Uutuuksista pidin Protonin terminaattorihenkisistä tappajaroboteista, ja Duke-klooneistakin irtoaa muutama hyvä hetki. Area 51:n tukikohtakäytävät toivat kyllä 90-luvun räiskinnät pahalla tavalla mieleen. Sinänsä kekseliään lopputaistelun jälkeen varsinainen lopetus jotenkin töksähtää. Ihan kuin se olisi hukkapala siitä vanhimmasta 3D Realmsin Forever-jäämistöstä, jotain paljon päräyttävämpää olisi pitänyt keksiä.
Nykyään Dukella voi olla jo neljä asetta repussa, mikä on askel oikeaan suuntaan. Miinuksena lisäkkeen kaksi uutta asetta ovat täysin yhdentekeviä, kahdella osumalla tappavia tylsyyksiä. Toisaalta räiskintäpelinä uus-Duke ei edes ole parhaasta päästä. Kenttädesign on edelleen putkea eikä ammuskelussa sinänsä ole kummoisia koukkuja. Siksi en ymmärrä, miksi kansainväliset huippuasiantuntijat nitisevät juuri räiskinnän vähyydestä. Ennen kuin Dukeen palautetaan oikeahenkiset avoimet kikkakentät tai pauketta muuten tuunataan, räiskintä kannattaa pitää pelissä vain tukielementtinä.
Duken lääkärileikit eivät ole aikamme suurinta peliparhautta, mutta yhdessä asiassa Duke pitää 90-luvun pintansa. Vain huumorissa mennään sen pienimmän yhteisen nimittäjän mukaan, muuten avustetun viihdepelaamisen fanit jätetään vinisemään tyhjän päälle.
Jo siitä ilosta asetan jatkossakin panokseni Dukelle. Croupier, teräspallot pyörimään!
80
