Aladdinin ja Cool Spotin jälkeen Dave Perry siirtyi yksityisyrittäjäksi ja teki Shiny Entertainment -tiimeineen Earthworm Jimin, vinksahtaneen tasohyppelyn, jossa sankarina häärii ihkaoikea kastemato robottipuvulla ryhdistettynä. Nyt tuo konsoliklassikko on saanut Windows 95 -kasteensa.
Disney-lisensseistä irtauduttuaan Dave Perryn mielikuvitus on saanut laukata vapaasti. Turhia taustatarinoita ei ole väsätty, mutta ironisesti prinsessan (Princess-What's-Her-Name) tykö on jälleen kerran sankarimme päästävä. Kenttien nimet "Suolistokanavan säpinät" (Intestinal Distress) ja "Peräkylä" (Buttville) kertovat mitä tuleman pitää.
Huono huumori ei kuitenkaan ole pääasia. Tavanomaisen hyppimisen ja pomppimisen lisäksi Earthworm Jimiin on annosteltu roppakaupalla hyvää pelattavuutta, yllätyksiä, ripaus benji-hyppyä, näyttäviä näkymiä, outoja yksityiskohtia ja täysin käsittämättömiä "loppuhirviöitä". Narulla pyykkipoikana roikkuva niljakas kaloja sylkevä ihrakasa on vasta alkua.
Maanmatosen kontrollit ovat selkeät ja helpot. Sujuvimmin pelaaminen onnistuu nelinappisella peukalo-ohjaimella: Ristiohjain liikuttaa hahmoa sivusuunnassa, yhdellä napilla hypitään, yhdellä roiskaistaan kastematoruoskalla ja kolmannella ammutaan robottipuvun varustuksiin kuuluvalla sädepistoolilla. Tarvittaessa kontrollit vaihtuvat tilanteeseen sopiviksi, esimerkiksi sukelluspalloepisodissa kaikki napit aktivoivat pikkuruiset peukalo-ohjaimella suunnattavat suihkumoottorit sylkemään tulta ja tulikiveä.
Parikymmentä kenttää kuulostaa riittävältä, mutta valitettavasti näistä peräti seitsemän on MegaCD-versiota varten kyhättyjä kolmiulotteisia asteroidiralleja. Ne toistavat itseään tanakasti eivätkä muutoinkaan innosta. Kyseiset episodit olisi voitu korvata esimerkiksi asiallisilla 3D-räiskintävaiheilla (a la Doom). Yksi uusi bonustaso sentään luvataan kansiteksteissä.
Keskimmäisellä vaikeustasolla (normal) Earthworm Jim on parhaimmillaan. Pelattavuus on kohdallaan ja eteneminen juuri sopivan turhauttavaa. Näppärän tallennuksen ansiosta jo selvitettyjä tasoja ei tarvitse kahlata uudestaan läpi. Valitettavasti pelissä etenee aivan liian nopeasti loppumetreille. Vaikeammaksi viriteltynä (hard) vihollisosumat koituvat nopeammin kohtalokkaaksi, eikä peli tunnu enää niin hauskalta ja mukavalta pelata. Earthworm Jim kaipaa selvästi lisää pelattavaa, lisää oikeita kenttiä.
Vieritys on jouhevaa ja sujuvaa niin 486:lla kuin Pentiumillakin, kunhan tarjolla olevista ruutuvaihtoehdoista (4 kpl) valitsee omalle koneelle sopivimman. Värejä on tarjolla 256, mikä vaikuttaa riittävältä: Earthworm Jim näyttää hyvältä.
Jostain syystä vierittyminen tahmautuu ja nykiytyy heti kun CD:ltä tulvivan musiikin laittaa soimaan. Ilmiö esiintyi molemmilla testikokoonpanoilla, joita yhdisti sama CD-ROM-asema. Ilman musiikkia äänimaailma jää väkisinkin karuksi. Paikoin hysteeriseksi äityvät efektit sentään huvittavat.
Ensin Pitfall 95 ja nyt Eartworm Jim. Vihdoinkin (kaupalliset) PC-tasohyppelyt näyttävät pääsevän eroon niitä vaivanneista lastentaudeistaan, rujosta grafiikasta ja nykivästä silmiä riipivästä vierityksestä. Toivottavasti jatkossa PC-versiot saataisiin julkaistua entistä nopsemmin. Earthworm Jiminkin jatko-osa ehti kauppoihin ennen kuin ykkösosa saatiin PC:lle.
85
