Kun pelissä lukee alaotsikkona "Ilmataistelun tulevaisuus", tulee mieleen kauko-ohjattuja robottikoneita kilometrien korkeudessa ja kymmenien mailien päästä lauottuja ohjuksia. Echelonin visio tulevaisuudesta on huomattavasti maanläheisempi. Kirjaimellisesti.
Kunnollista scifiräiskintää ei ole nähty sitten Freespace kakkosen (I-War 2 on enemmänkin simulaattori). Jos vaihtoehtoinen menneisyys lasketaan scifiksi, vihoviimeiseksi kunnon scifiräiskinnäksi jää parin vuoden takainen Crimson Skies.
Säännöt ne on sodassakin
Kun puhuu lännestä, vastaus tulee idästä. Venäläisen Buka Entertainmentin Echelon on sekoitus Crimson Skiesia ja Wing Commanderin tyylistä avaruusräimettä. Mielikuvitukselliset tulevaisuuden suihkuhävittäjät temmeltävät avaruussiirtokuntien taivailla. Toiminta ja tehtävät ovat kohdallaan, mutta tarinan kehittely on jäänyt lapsenkenkiin.
Taistelut käydään ilmakehässä perinteisin asein ihmiskunnan levittyä galaksin eri kolkkiin. Miksi ihmeessä? Eikö järkevämpää olisi täräyttää vastaan urputtavat vihulaiset kiertoradalta, tai vähintäänkin selvittää välit avaruudessa Freespacen malliin? Tätä on jo kokeiltu. Maan Imperiumin sisällissodassa suurin osa asuttavista planeetoista muuttui radioaktiivisiksi kaatopaikoiksi. Suuressa viisaudessaan ihmiset sopivat, että erimielisyydet selvitetään planeettojen pinnalla ja ilmassa ilman joukkotuhoaseita, tai kohta ei kellään ole enää kivaa. Yeah, right.
Imperiumin paikalla on tätä nykyä hyvä ja demokraattinen federaatio. Mutta sisällissodassa eristyksiin jääneiden ja teknisesti kehittyneempien klaanien - eikun velialaisten - tullessa vaatimaan osinkojaan, on aika taas käydä aseisiin vapaan maailman puolesta.
Ei mikään kaikkein innovatiivisin juoni, mutta se antaa tarpeeksi uskottavan tekosyyn leikkiä federaation hävittäjä-ässää kolmisenkymmenen purkitetun tehtävän kampanjassa.
Heko vai suko?
Ilmakehässä lentely tuo avaruusräiskinnän teemaan virkistävää vaihtelua. Aavan tyhjiön sijaan saa puikkelehtia upeissa maisemissa vuorten, järvien, kukkuloiden ja kanjonien lomassa, ja maahan törmäämisen vaarassa on oma viehätyksensä.
Echelonin tyypillisin lentovekotin on taisteluhävittäjä, joka on jonkinmoinen lentokoneen ja helikopterin risteytys. Aerodynamiikan asemasta sen pitävät ilmassa lukuisat suunnattavat suihkumoottorit. Tämän ansiosta härvelit voivat kääntyä kahden euron kolikolla, mutta ovat myös melko hitaita (maksiminopeus 250 solmun paikkeilla). Taisteluhävittäjistä on raskaita versioita rynnäköintiin, ja perinteisistä suihkareista muistona ovat torjuntahävittäjät, jotka ovat kyllä nopeita (500 solmua), mutteivät pysty leijumaan.
Aseistukselta ja avioniikaltaan Echelonin koneet ovat tuttua avaruusräiskintäkamaa. Tutka näkee kaiken, muttei sentään kanjonien lomassa tai vuorten takana lymyäviä vihulaisia. Elektroninen sodankäynti tai simuista tutut lukitusrumbat eivät ole ongelma: on isoja ja pieniä plasmatykkejä, ja vastaavasti eri kokoisia konetykkejä. Ohjaamattomilla raketeilla on hyvä kurmottaa it-pattereita ja muita maamaaleja. Noin kertalaakista tappavia ilmataisteluohjuksia on lähes mahdoton väistää muutoin kuin koukkaamalla kanjoniin tai rinteen taakse.
Lentomallista ei voi tosissaan puhua, mutta ainakin koneissa on mukavasti inertiaa letkeää kurvailua varten. Polkimet tai niitä vastaava ohjain ovat hävittäjien hekomaisesta luonteesta johtuen lähes välttämättömyys, jos mielii pärjätä kiivaissa kaartotaisteluissa. Kun CH-HOTASini polkimineen sanoi työsopimuksen irti 98 SE:n asennuksen myötä, olin totaalisen nesteessä kälyisen MS-Sidewinderin kanssa.
Ei yhden miehen sota
Kunhan omalaatuisiin ohjaimiin tottuu, toiminta rokkaa kybällä, ja kanjonien ja vuorten lomassa puikottelu vainolaisen kuutosessa (tai vainolainen kuutosessa) on herkullista hupia. Silkan ilmataistelun lisäksi Echelonissa on lukuisia maavoimien ajoneuvoja ja rakennuksia joko tuhottavaksi tai suojeltavaksi. Yksi pelin parhaista vahvuuksista ovatkin hyvin skriptatut tehtävät. Yksikään ei ole samanlainen, eikä mikään sorru tämän alan räiskinnän helmasyntiin: mee tonne ja tapa kaikki -syndroomaan.
Yksi asia maavoimien moninaisuudessa pistää tosin ajoittain ärkkäämään. Lenneltyäni yhtä alkupuolen tehtävää vajaan tusinan kertaa kuollen aina samassa paikassa yhdessä rysäyksessä, aloin jo epäillä oliko tehtävään eksynyt tappobugi, jossa kosla yksinkertaisesti räjähtää. Ilmatorjuntaa ei näkynyt mailla halmeilla, mutta viimein selvisi, että alasampuja oli vihollisen tankki! Okei, tiputetaanhan helikoptereita tankin pääaseella, ja Echelonin taisteluhävittäjät ovat melkein yhtä hitaita, mutta silti vihollisen murhaava tarkkuus kautta linjan kyrsii joskus.
Sama pätee muihinkin vihollisiin. Vaikkei konepilottien tekoäly manöövereissa loista, ne eivät ammu ohi hitaasta tai suoraan lentävästä kohteesta. Onneksi omat siipimiehet ja muut kaverit hoitavat hommansa yhtä tehokkaasti. Oman puolen yksiköitä on sen verran jeesaamassa ja myös sotimassa omaa sotaansa, ettei missään vaiheessa päse tulemaan yksin maailmaa vastaan -fiiliksiä. Echelon tuntuu uskottavasti siltä, kuin olisi yhtenä pilottina sotanäyttämöllä ja ympärillä tapahtuu koko ajan.
Rätisee ja paukkuu
Silmänruokaa Echelon tarjoaa kaikilla mahdollisilla lisäherkuilla ryyditettynä, ja itäpeleille tyypillisesti grafiikkamoottori jaksaa pyörittää peliä suurissakin taisteluissa. Pelkkä huikeissa maisemissa katonharjojen tasolla lentely sinänsä on ilo, ja sama graafinen mässäily jatkuu kun päästään räjäyttelemään veikeitä veliaaneja. Tuhoutuvat koneet eivät katoa mitäänsanomattomaan tulipalloon, vaan mossahtavat eri suuntiin tuli- ja savuvanoja perässään vetäviksi kieppuviksi kappaleiksi.
Kun komeassa grafiikassa ja visuaalisissa efekteissä on tehty näin huolellista työtä, on sääli, että äänipuoli on kirjaimellisesti ryssitty. Ääniefektit, ohjaamon piipitykset ja räjähdykset ovat keskinkertaista standardikamaa ja hoitavat hommansa, mutta tunnelman kannalta hyvin tärkeä jatkuva radiopulina tekee hulluksi. Vika ei toki ole sen suuressa määrässä - mitä enemmän sitä parempi - vaan sen kammottavassa laadussa.
Buka on yrittänyt saada puheen kuulostamaan makeelta militääriradioherjalta ja lyönyt pahasti överiksi filtteroinnin kanssa. Niinpä rätisevästä molotuksesta on usein aivan mahdoton saada selvää, semminkin kun jostain syystä vain osa tuikitärkeistä viesteistä toistuu tekstinäytölle. Jos radiokälätys olisi tarkoitettu pelkäksi tunnelmaefektiksi tai siipimiesten hervottomaksi herjaksi, sillä ei olisi niin väliä. Mutta kun Echelonin tehtävien aikana tapahtuvat muutokset käskyttää naksuvista, poksuvista ja rahisevista erillisistä sampleista kääkättävä yksitoikkoinen naisääni, jää usein täysin tutkalle siitä, mitä oikeastaan pitäisi seuraavaksi tehdä.
Jos ei anna äänien ärsyttää, Echelon on tanakka toimintakeitos vanhaa kunnon koiratappelukahvausta, hi-techiä, ja sarja hyvin suunniteltuja, uskottavalta sotakampanjalta tuntuvia tehtäviä. Kun vielä saisi jostain väännettyä tekstikäskynjakojen nolon teennäisen koulupoikamilitäärihuumorin pois päältä.
Moninpeli
Jos ois mitä jois niin...
TCP/IP, 2-16 pelaajaa
Periaatteessa Echelon tukee moninpeliä niin deathmatchina, tiimideathmatchina kuin tukikohdanryöstönä kuudessa valmiissa moninpeliskenaariossa. Käytännössä tästä ei kuitenkaan ole mitään iloa, koska GameSpy-tukea ei ole sen kummemmin kuin omistettuja servereitäkään. Seuraa on jokseenkin mahdoton löytää, koska ainoa keino on sopia kavereiden kesken etukäteen ja nakutella sitten IP-osoite. Sääli.
83
