Ennakko: Mount & Blade 2: Bannerlord

TaleWorlds Entertainment

Ilmestyy kun valmistuu


Sturgian_Lord

Valtakunta hevosesta

Pyhä pettymys, Bannerlord ei kerrokaan nettikeskustelun esitaistelijoista moderaattoreista. Pienenä lohtuna pelissä sentään bannivasaran sijaan heiluu sotavasara.

Mount & Blade –sarjan tausta on harvinaisen symppis. Turkkilaispariskunta Armagan Yavuz ja Ipek Yavuz kehittivät Mount & Bladea joukkorahoituksella kauan ennen kuin koko termiä oli edes keksitty. Mitä aikaisemmassa vaiheessa kehitystyötä pelinsä osti, sitä halvemmalla sen sai.

Hiekkalaatikkoroolipeli Mount & Blade ja sen monet variaatiot myivät niin hyvin, että kakkososa tehdään täyspäiväisen pelistudion voimin. Eron näkee heti. Rujon harrastelijamainen grafiikkamoottori päivittyy kakkososassa nykypäivän vaatimusten tasolle. Moottori tosin tehtiin taas itse, koska Mount & Bladen suurinta vahvuutta eli erinomaisesti toimivaa taistelusysteemiä ei haluttu vaarantaa.

siege2

Hiiriä ja miekkamiehiä

Mount & Blade 2 elää ja kuolee taistelusysteeminsä varassa. Peli mallintaa miekkailun idean niin hyvin kuin hiirellä voi, sillä lähitaistelussa tarkoituksena on pitää säilänsä vastustajan miekan ja itsensä välissä. Jos epäonnistuu, on pian päätä lyhyempi.

Jousiammuntasysteemi noudattaa hyvin todellista logiikkaa, sillä osuminen vaatii ennakon ja etäisyyden arviointia, jolloin hyväksi jousiampujaksi kehittyy vain pitkällisellä treenillä.

Taistelusysteemin suurin vahvuus on kuitenkin hevosen selässä taistelu. Peitsi ojossa ratsastava ritari näyttää komealta, mutta jää taistelukentällä pelkäksi puolustusnappulaksi, jonka tehtävänä on suojata jousimiehiä lähitaistelulta. Vastustajan kilpi- tai keihäsmuuriin on ratsun selässä turha rynnätä, koska organisoituun puolustukseen iskiessä lähtee ensin hevonen alta ja sitten henki.

Ritari pystyy kaatamaan neitojen lisäksi vain yksittäisiä uhreja kuten karkureita ja muodostelmasta harhautuneita sotureita, mikä kuvaa hienosti historiallisen taistelukentän todellisuutta.

Vaikka pelissä koko ajan ohjataan vain yhtä ukkoa, loppupelissä päästään komentamaan kokonaisia armeijoita. Vaikeustasokin muuttuu lennosta, koska pitää osata arvioida, missä suhteessa ratsuväkeä, jalkamiehiä ja jousimiehiä kannattaa riveissään pitää.

Forest_Bandit

Monikulttuurinen painajainen

Pelimaailman omalla aikajanalla kakkososa sijoittuu 200 vuotta varhaisempaan aikaan kuin ykkösosa. Mielikuvitusmaailmassa aikakauteen osuu valtatyhjiö, jonka aiheutti Calradic-valtakunnan luhistuminen ja perimystaistelut, mikä avaa sotaherroille mahdollisuuden nousta kuninkaiden rinnalle. Teema on tuttu niin ruusujen sodasta kuin Game of Thrones -maailmasta.

Mount & Bladen manner tuntuu sijoittuvan jonnekin Aasian ja Euroopan välimaastoon, joten kulttuurien kirjo on runsas. Kansojen erot näkyvät arkkitehtuurissa ja kuuluu myös musiikissa. Eniten merkitystä on kansojen erilaisilla sotureilla ja varusteilla.

Khergit-kaani luottaa hevosjousimiehiinsä, nordien valtakunta loistaa kirvesmiehillään, rhodokeilla on erinomaiset piikkimiesten suojaamat kaaripyssymiehet. Vaikka esikuvat on helppo tunnistaa, kansat eivät ole oikeita, koska tekijät eivät halunneet väännellä pelissään historiaa. Lisäksi kuningaskuntia nousee ja kuolee siihen tahtiin, että oikeat valtakuntien nimet loppuisivat äkkiä kesken.

bodyguard

Emergenssi tarinankerronta

Hienointa pelisarjassa on, että se onnistuu piirtämään tarinan, vaikka käsikirjoituksen määrä on lähes olematon. Kakkosessakin tarina syntyy edelleen lähinnä pelaajahahmon seikkailuiden mukaan. Halutessaan voi johtaa karavaaneja ryöstelevää rosvolaumaa, pyrkiä kunnialliseksi vasalliksi tai auttaa vallantavoittelijaa kuninkaan kukistamisessa.

Varsinaista pääjuonikaarta ei ole, mutta käsikirjoituksen osuutta silti lisätään, koska seikkailusta halutaan tehdä aikaisempaa roolipelimäisempi. Tehtäväpuut pitenevät, niihin rakennetaan vaihtoehtoisia tarinapolkuja ja kohtaukset myös ääninäytellään, mikä lisää viihdearvoa.

Valinnoilla luvataan olevan myös kauaskantoisia seurauksia, mikä kuulostaa aina hyvältä. Hyvä-paha-mittaria ei ole vaan asiat riippuvat näkökulmasta. Kylän valloittanut komentaja on omiensa silmissä sankari, mutta naapurin silmin törkeä maahantunkeutuja, jonka huhutaan kiduttavan vankejaan.

Omaisuuden kasvaessa myös huolet muuttuvat. Linna tietenkin helpottaa kylän puolustusta, mutta mylly tai suolakaivos tuovat moninkertaisesti tuloja. Rakennusprojektit kestävät vuosia, joten on helpompi vallata valmista kuin alkaa Civilization-tyyliin rakentaa valtakuntaansa tyhjästä. Idea on tuttu jo ykkösosasta.

Vasallien toimintaa monipuolistetaan, sillä tekoälyliittolaisilla on kakkosessa aikaisempaa enemmän ominaisuuksia. Yksi komentaa muita paremmin jousimiehiä, toinen saa viljan kasvamaan paremmin kuin muut. Komentajat kehittyvät nopeimmin taisteluissa, mikä on koulutustapana harvinaisen riskaabeli, sillä kuolleita ei herätetä henkiin.

Mount & Blade 2 Bannerlord_map

Piirileikki

Piiritystaisteluissa on yksinkertaisimmillaan käytössä pelkkiä rynnäkkötikkaita, mutta insinööritaitojen kehittyessä voi rakentaa muurinmurtajia, piiritystorneja, ballistoja, katapultteja ja muuta mukavaa. Piiritysaseilla ei välttämättä edes tarvitse tuhota koko kaupunkia, vaan pommituksella voi pakottaa vihollisen yrittämään vastahyökkäystä linnastaan.

Kakkosessa tapahtumiin vaikuttavat myös vuodenajat, joten elämä kannattaa rytmittää kuin King of Dragons Passissa. Talvella ei kannata pahemmin sotia, sillä liikkuminen on hidasta ja taudit kaatavat enemmän miehiä kuin taistelu. Syksyllä keskitytään sadonkorjuuseen ja keväällä viljelyyn, joten vain kesällä kannattaa lähteä retkelle ulkomaille.

Tekoälykuninkaat tietenkin sotivat keskenään, solmivat rauhoja ja liittoja, jolloin maailma pysyy elävänä ja jatkuvan muutoksen kourissa. Tekijät haluavat myös parantaa loppupeliä ykkösestä, sillä alkuperäinen Mount & Blade päätyi liki aina tilanteeseen, jossa kaikki tekoälykuninkaat ovat sodassa pelaajaa vastaaan.

Uusia ideoita ei Gamescom-messudemossa juuri pudoteltu, vaan pelisuunnittelu toistaa alkuperäisiä, erinomaisia ratkaisuja. Kaikkea on entistä enemmän, entistä monipuolisempana, minkä luvataan kantavan jopa moditukeen asti. Tekijät ymmärtävät pelinsä suosion nojaavan sarjan vahvaan modiyhteisöön ja liittosuhdetta halutaan vain vahvistaa uusilla työkaluilla.

Mount & Blade 2 vaikuttaa hienolta risteytykseltä roolipelimäistä seikkailua ja valtakunnanhallintaa. Teema on kuin napattu Cornwellin historiallisista romaaneista, jossa rivisotilas nousee kuninkaan luottomieheksi ja pelinappulaksi suurten herrojen laudalle.

Tuukka Grönholm

siege

Mount & Blade 2 Bannerlord_customise

duel