Baldur’s Gate 3 / Larian Studios / PC, Mac, Stadia
Puhutko Balduria?
Ikoninen Baldur’s Gate palaa. Osuuko nuoli suoraan paatuneen seikkailijan sydämeen?
Rohkaisen mieleni ja astun sisään tutun kaupungin porteista, mutta mieltäni kaihertaa huoli. Voiko hienon nuoruuden ja kasvuympäristön tarjonnut paikka olla suurten uudistusten jälkeen entisensä, ehkä jopa entistä ehompi?
Biowaren vuosituhannen taitteessa kehittämiä Baldur’s Gate -roolipelejä muistellaan syystäkin kaiholla. Mainio taistelujärjestelmä, hyvin kirjoitettu juoni ja persoonalliset matkakumppanit tekivät roolipeleistä aikansa klassikoita. Baldureissa oli elämää suuremman seikkailun tuntua ja Infinity-moottori loihti ruudulle ajattoman komeita maisemia.
Kolmatta Baldur’s Gatea on huhuttu jo vuosikymmen. Kehittäjäksi on arvailtu milloin Obsidiania, milloin Beamdogia. Kun tekijäksi paljastui Larian, konkarit nyökkäsivät hyväksyvästi. Divinity: Original Sin ja etenkin sen jatko-osa ovat sellaisia työnäytteitä, että Larian on työrauhansa ansainnut.
Baldur’s Gate 3 julkaistiin varhaisversiona lokakuussa. Pelattavaa on parikymmentä tuntia ja tarina kattaa noin viidesosan lopullisesta eepoksesta. Odottavan aika on liian pitkä, joten tartuin tärisevin käsin miekkaan ja suuntasin Faerûniin. Seikkailu alkakoon!
Drow sinut periköön
Ennen seikkailuun sukeltamista päässäni jyskytti yksi huolenaihe yli muiden. Osaako Larian tehdä Baldur’s Gatelta tuntuvan pelin?
No kyllä osaa. Käsikirjoitus vakuuttaa alusta asti ja hahmoissa on rutkasti persoonallisuutta. Jos tarinan alussa harhautuu tekemään turhanpäiväisiä tehtäviä parantajan etsimisen sijaan, Lae’zel ja Shadowheart antavat sankarin kuulla kunniansa. Ääninäyttely on kauttaaltaan erinomaista ja sivuhahmot on kirjoitettu hienosti. Baldur-veteraaneille riittää silmäniskuja ja keskusteluissa viitataan tuttuihin paikkoihin. Tavataan Elfsongin tavernassa!
Tarina polkee reippaasti kierroksia heti startissa. Inhat, invaasiota suunnittelevat illithidit ovat vanginneet päähenkilön, joka pääsee livahtamaan sellistään taistelun tuoksinassa. Silmään ujutettu toukka uhkaa kuitenkin muuttaa seikkailijan mielennylkijäksi. Paon edetessä mukaan lyöttäytyy kohtalotovereita, joten ensimmäinen missio on kristallinkirkas. Löydä parantaja, älä muutu lonkeronaamaksi.
Hahmonluontiin saa käytettyä rutkasti aikaa. Roduista löytyy tukku eksoottisia vaihtoehtoja, kuten drow, githyanki ja tiefling, mutta valitsin tylsästi hahmokseni puolihaltiasamoojan. Baldur 3 käyttää AD&D:n viidennen laitoksen sääntöjä, joten maagi osaa pukea päälleen panssarin ja taisteluissa voi käyttää toistuvasti matalan tason cantrip-taikoja, kuten tulinuolta tai happohyökkäystä. Velhojen ei siis ole enää pakko raahata mukanaan tikkoja tai linkoa. Eikä luodun hahmon ominaisuuspisteitä arvota enää paiskomalla noppia yhä uudestaan ja uudestaan. Tervetullut uudistus tämäkin.
Numerossa 20 on taikaa
Toisin kuin aiemmissa Baldureissa hahmon ominaisuuksien optimointi ei ole muutenkaan kriittisen tärkeää. Velholle olennaisin ominaisuus on älykkyys, jousipyssyllä ja taioilla viholliset lahtaava samoojani puolestaan panostaa näppäryyteen ja viisauteen. Keskusteluissa korostuu karisma: taitava puhuja suostuttelee, uhkailee ja valehtelee sujuvasti. Aina ei korkea karismakaan auta, sillä keskusteluissa ja muissa skill checkeissä onnistuminen ratkeaa lopulta nopanheittoon. Voi sitä ärsytyksen määrää, kun vitonen riittäisi ja noppa näyttää nelosta.
Tietyissä tarinan kohdissa ja sopivaa kykyä käyttämällä onnistuminen on taattu. Illithid-toukka antaa protagonistille kyvyn vaikuttaa keskustelukumppaneihinsa ja tonkia näiden muistoja. Suutaan soittavalle peikolle karjaistu ”alistu, sinä kurja” ja onnettoman silmille heitetty kasa sitä itseään hymyilyttävät. Auktoriteettiasema pitää toki lunastaa sen jälkeen taistelussa.
Tasonnousun yhteydessä voi kehittää joko hahmon ominaisuuksia tai opetella uusia kykyjä. Hyvä nyrkkisääntö on nostaa hahmon tärkein ominaisuus 20:een ja valkata sitten kiinnostavimmat kyvyt. Olen aina haaveillut tuplamiekkoja heiluttavasta velhosta, nyt sekin onnistuu!
Ryhmään mahtuu kerralla neljä hahmoa. Näistä ainakin yhden olisi syytä olla hyvä lähitaistelija, joka imee vastustajia itseensä. Elämänlaatu kohenee merkittävästi myös parantajan myötä. Pieni ryhmäkoko harmittaa hieman, sillä mukaan lyöttäytyvät hahmot ovat poikkeuksetta kiinnostavia persoonia ja päteviä taistelijoita. Ryhmäläiset ottavat myös hanakasti kantaa pelaajan päätöksiin ja juttelevat keskenään.
Lepohetki leirissä parantaa haavat ja täydentää taiat. Nuotion äärellä kelpaa tarinoida Volon kanssa ja lirkutella Shadowheartia. Keskellä synkintä yötä leiriin saattaa myös livahtaa sarvipäinen vieras. Sopimus paholaisen kanssa kuulostaa ehkä paremmalta kuin muuttuminen lonkeronaamaksi, mutta pikkusormi ei ole tarpeeksi tässä diilissä.
Kenen joukoissa seisot?
Faerûn on täynnä harmaan sävyjä ja salaisuuksia. Hahmojen selkeä jaottelu hyviksiin ja pahiksiin ei ole helppoa: toki rämeellä asuva ja lapsia aamupalaksi syövä noita-akka on niljakas pahis, mutta yleisesti ottaen hahmojen ja ryhmittymien motivaatiot ovat monimutkaisempia. Githyankit ovat selviytyjiä, jotka alistavat muita vahvimman oikeudella, Sharin ja Selûnen seuraajat ovat jatkuvassa konfliktissa.
Tehtävät on suunniteltu kekseliäästi ja konfliktit voi ratkaista monilla tavoilla. Perinteisiä sankarin polkuja tallaava esimerkiksi yrittää pelastaa arkkidruidi Halsinin, kieroilija kiihottaa Druid’s Groven sisällissotaan ja haltiain verta janoava lähtee metsänpeikkojen kanssa ryöstöretkelle. Pelkästään aloitusalueen kartta on reilunkokoinen ja pursuaa luolastoja, piilotettuja aarteita ja häijyjä vihollisia. Sisältöä on jo nyt saman verran kuin kompaktissa ropessa.
Pidän Larianin peleistä, mutta suhtautumiseni Original Sinien ja nyt kolmannen Baldurin vuoropohjaiseen taisteluun on kaksijakoinen. Pidän siitä, että kamppailut vaativat rutkasti pelisilmää, hahmojen kykyvalikoima sallii monipuoliset taktiikat ja maastonmuodoilla on suuri merkitys. Jos nelikkonsa juoksuttaa yhdessä nipussa keskelle vihollisväijytystä, tappio on nopea ja tyly.
Taisteluiden vaikeusaste on classicilla juuri sopiva, mutta miinuspuolena kahakat kestävät turkasen pitkään. Infinity- ja Pillars of Eternity -ropejen pausetettavat reaaliaikataistelut ovat siinä mielessä jouhevampia. Lisäksi alkutason hahmot ovat niin heikkoja, että yksittäinen ohilyönti voi ratkaista kamppailun vastustajan eduksi ja taas manataan uusi elämä load-taialla.
Taitava varas harventaa vihollisrivejä ennen miekkahippaa. Tikari kylkiluiden väliin tai tönäisy alas kallion reunalta tasoittaa tilannetta. Yksi vaihtoehto on raahata taistelutantereelle öljytynnyreitä ja kylvää kentälle sopivalla hetkellä tulta. Muurin harjalta ampuva jousimies osuu maan matosiin kovalla prosentilla ja ehtii ampumisen jälkeen vielä piiloon.
Toisinaan nokkeluus kääntyy itseä vastaan. Aloitin erään kamppailun yläkerrasta, mutta ovelat ogret löivät parin vuoron jälkeen mökin rakenteet palasiksi. Hahmoni tipahtivat sopivasti jättien jalkoihin ja pian viikatemies korjasi satoaan.
Eläytymistä helpottaa upea ulkoasu ja komeasti kajahtava soundtrack. Hienosti animoidut hahmot ovat eläväisiä ja luonnossa samoilu hellii kaikkia aisteja. Pelin keskeneräisyys kuitenkin näkyy: joskus tehtävälokit eivät päivity oikein, toisinaan hahmot saattavat kadota ruudulta kesken keskustelun tai sitten heppu ei suostu lyömään vieressä seisovaa vastustajaa. Mikään bugi ei ollut kuitenkaan fataali ja seikkailu soljui pienten vastoinkäymisten jälkeen eteenpäin.
Early Access -versio on vielä kaukana valmiista. Tekijöiden mukaan versiossa nähdään vain tarinan ensimmäinen luku ja noin viidesosa maailmankartasta. Kehitystyötä on tarkoitus jatkaa ainakin vielä vuoden, mutta tarkoitus on, että Early Access -tallennuksellaan pystyy aikanaan jatkamaan myös lopullisessa pelissä.
Seurueen matka Baldur’s Gateen on vielä pitkä, mutta yksi asia on jo selvä. Ikoni on oikeissa käsissä.
