Baldur’s Gate 3 / Larian Studios / PC, Mac, Stadia
Puhutko Balduria?
Ikoninen Baldur’s Gate palaa. Osuuko nuoli suoraan paatuneen seikkailijan sydämeen?
Rohkaisen mieleni ja astun sisään tutun kaupungin porteista, mutta mieltäni kaihertaa huoli. Voiko hienon nuoruuden ja kasvuympäristön tarjonnut paikka olla suurten uudistusten jälkeen entisensä, tai jopa entistä ehompi?
Biowaren vuosituhannen taitteessa kehittämiä Baldur’s Gateja muistellaan syystäkin kaiholla. Mainio taistelujärjestelmä, hyvin kirjoitettu juoni ja persoonalliset matkakumppanit tekivät roolipeleistä aikansa klassikoita. Baldureissa oli elämää suuremman seikkailun tuntua ja Infinity-moottori loihti ruudulle ajattoman komeita maisemia.
Kolmatta Baldur’s Gatea on huhuttu jo vuosikymmen. Kehittäjäksi on arvailtu milloin Obsidiania, milloin Beamdogia. Kun tekijäksi paljastui Larian, konkarit nyökkäsivät hyväksyvästi. Divinity: Original Sin ja etenkin sen jatko-osa ovat sellaisia työnäytteitä, että Larian on työrauhansa ansainnut.
Baldur’s Gate 3 julkaistiin varhaisversiona lokakuussa. Pelattavaa on parikymmentä tuntia ja tarina kattaa noin viidesosan lopullisesta eepoksesta. Odottavan aika on liian pitkä, joten tartuin tärisevin käsin miekkaan ja suuntasin Faerûniin. Seikkailu alkakoon!
Tarina polkee reippaasti kierroksia heti startissa. Inhat, invaasiota suunnittelevat illithidit ovat vanginneet päähenkilön, joka pääsee livahtamaan sellistään taistelun tuoksinassa. Silmään ujutettu toukka uhkaa kuitenkin muuttaa seikkailijan mielennylkijäksi. Paon edetessä mukaan lyöttäytyy kohtalotovereita, joten ensimmäinen missio on kristallinkirkas. Löydä parantaja, älä muutu lonkeronaamaksi.
Ennen seikkailuun sukeltamista päässäni jyskytti yksi huolenaihe yli muiden. Osaako Larian tehdä Baldur’s Gatelta tuntuvan pelin?
Tähän on helppo vastata: kyllä osaa. Käsikirjoitus vakuuttaa alusta asti ja hahmoissa on rutkasti persoonallisuutta. Jos tarinan alussa harhautuu tekemään turhanpäiväisiä tehtäviä parantajan etsimisen sijaan, Lae’zel ja Shadowheart antavat sankarin kuulla kunniansa. Ääninäyttely on kauttaaltaan erinomaista ja sivuhahmotkin on kirjoitettu hienosti. Baldur-veteraaneille riittää silmäniskuja ja keskusteluissa viitataan tuttuihin paikkoihin. Tavataan Elfsongin tavernassa!
Eläytymistä helpottaa upea ulkoasu ja komeasti kajahtava soundtrack. Hienosti animoidut hahmot ovat eläväisiä ja luonnossa samoilu hellii kaikkia aisteja. Kentät on rakennettu kekseliäästi ja maastosta löytyy rutkasti oikopolkuja ja salaisuuksia. Pelin keskeneräisyys näkyy selvimmin keskusteluissa, joissa hahmot saattavat elehtiä epämääräisesti tai dialogi voi jäädä kummalliseen kiertoon.
Mieltäni askarrutti myös, että vetääkö vuoropohjainen taistelu vertoja napin painalluksella pysäytettävälle reaaliaikaiselle kahakoinnille. Tavallaan: taktiset taistelut on toteutettu hienosti ja vaikeusaste on classicilla juuri sopiva, mutta kahakat kestävät turkasen pitkään. Alkutason hahmot ovat niin heikkoja, että yksittäinen ohilyönti voi ratkaista kamppailun vastustajan eduksi. Sitten lataillaan load-taikaa.
Seurueen matka Baldur’s Gateen on vielä pitkä, mutta yksi asia on jo selvä. Ikoni on oikeissa käsissä.
1: Lae'zelilla on selvät sävelet.
2: Vuoropohjainen taistelu ammentaa Larianin aiemmista peleistä.
3: Omaan ryhmään mahtuu kerrallaan neljä hahmoa.
4: Korkean maan taktiikka tuottaa tulosta.
5: Konfliktit eri ryhmittymien välillä ovat Faerûnin arkea.
6: Keskusteluiden skill checkit ratkeavat noppaa heittämällä.
