Sharewarena julkaistavia Ultima-klooneja tuntuu ilmestyvän kuin sieniä sateella. Exile on hieman epätyypillisesti yksinomaan Windowsin alla pyörivä sovitus, jossa erittäin omaperäisesti aloittelevien seikkalijanrääpäleiden olisi tarkoitus nousta kultaan ja kunniaan.
Miekka ja risti...
Seikkailijaryhmän alkuasetelma ei ole kovin kehuttava, sillä porukka on juuri paiskattu joistain pikkurötöksistä syytettynä Exilen maailmaan, joka on itse asiassa jättiläismäisen kuopan pohjalla sijaitseva luolasto. Maastoa sävyttävät stalagmiitit ja sienet, mutta löytyypä sen keskeltä kokonaisia linnakkeita ja kaupunkejakin.
Ryhmälle lyödään kouraan hammastikkuaseet ja paperihaarniskat, hieman ruokaa ja sata kultarahaa. Niillä olisi sitten tarkoitus lähteä maailmaa valloittamaan. Alkuasetelma on tuttuakin tutumpi, mutta mahdollisesti juuri lisäkliseiden välttämiseksi peliin ei ole suunniteltu mitään selkeämpää juonta, vaan erilaisia pikkuseikkailuja löytyy sieltä täältä. Tehtävät vaihtelevat rosvojoukon eliminoimisesta kokonaisten kaupunkien pelastamiseen, ja nimen mukaisesti koko kuoppamaailmasta pakenemiseen. Rakenne tuo lähinnä mieleen Nahlakhin.
Ryhmänsä voi joko luoda itse tai käyttää valmiita hahmoja. Hahmoilla on parisenkymmentä ominaisuutta, joihin sirotellaan alussa kaksikymmentä pistettä. Kyvyt ovat hyvin perinteisiä: muutama eri aselaji, taikomista, lukkojen tiirikointia ja sen sellaista.
Windowsin tapaan peliä ohjataan tietenkin hiirellä. Muutamat käskyt näkyvät ruudun alareunassa ikoneina, ja hahmojen tietoja saa selattua Ultima-tyylisesti ruudun oikeassa reunassa olevasta laatikosta, josta hoidetaan myös tavaranhallinta. Kontrollitkin ovat sen verran tutut, ettei opetteluun tuhraudu aikaa. Windowsin etuihin kuuluvat helposti esille kaivettavat helpit _ muuta manuaalia peliin ei olekaan.
...ja sanan säilä
Ultima/Nahlakh-tyylisesti pelissä on pääkartta, jolla liikutaan kaupunkien välillä ja jolta siirrytään pienempään mittakaavaan sivilisaation pariin tultaessa. Kylissä ja kaupungeissa tarjolla ovat tavalliset peruspalvelut, eli ase- ja haarniskakaupat, majatalot ynnä muut. Kaupunkilaisten kanssa voi keskustella, eli avainsanoja valitsemalla kustakin henkilöstä saa lisää tietoa. Avainsanoja ei kuitenkaan ole puheessa merkitty, vaan ne joutuu ärsyttävästi arvailemaan _ aitoa wanhojen Ultimoiden tyyliä. Nimen ja ammatin tunnistaa jokainen, joskin hieman hullunkurisesti jokaisessa kaupungissa kaikilla vartijoilla on sama nimi.
Taisteluun joudutaan, kun ryhmä törmää pääkartalla samoileviin hirviölaumoihin. Taistelu on toteutettu mitä perinteikkäimmällä tavalla, eli vastustajaa mutaistaan kävelemällä sitä päin. Jousia ja loitsuja käytettäessä kohde valitaan kursorilla. Loitsuista löytyy tuttuja valoloitsuja, tulipalloja sun muita, papeilta tietysti siunauksia ja parannusta. Kullakin maagilla on tietty määrä loitsupisteitä, jotka vaikuttavat noitumisen määrään.
Tapetuilta hirviöiltä ei saa tavaroita mukaan, vaan romuja tuntuu löytyvän jokseenkin satunnaisesti. Kaikkia tavaroita ei edes saa tunnistettua suoraan, vaan tarvitaan erillistä tavarantunnistustaitoa _ ellei sitten halua tunnistuttaa rojujaan kaupungissa maksua vastaan.
Sankarit eivät luonnollisestikaan elä pelkällä pyhällä hengellä, eli ruokaa tarvitaan. Hahmot tuntuvat olevan melkoisia syöppöjä, sillä muonaa uppoaa ryhmään aikamoisella tahdilla. Alussa rahaa ei liiaksi ole, joten hommiin on ryhdyttävä nopeasti. Helpeissä on onneksi pieniä vinkkejä alkuunpääsyä ajatellen, joten tekemisen puute ei ihan heti yllätä.
Those were the days, my friend
Kuten yllämainitusta jo voi päätellä, voi Exilea parhaiten kuvailla sanalla perinteinen. Koko peli on sekä ideansa että toteutuksensa puolesta tuttua Ultima-kaavaa noudattava, mikä on jossain määrin kaksiteräinen miekka: Toisaalta peliin pääsee nopeasti sisään, ja voi keskittyä alusta alkaen itse seikkailemiseen jatkuvan helppien selailun ja kontrollien opettelemisen sijaan, toisaalta peli on turvallisen tavanomainen, eli mitään omaperäistä Exileltä on turha odottaa.
Tiiligrafiikkaroolipelejä satunnaisesti pelailevalle Exile on varmasti mukava kokemus, mutta paatuneimmat lajityypin ystävät saattavat pitää sitä tylsänä täydellisen omaleimaisuuden puutteen vuoksi. Ne, jotka odottavat jotain muuta kuin lajinsa perustyyppiä, tuskin jaksavat pelille lämmetä.
82
