Extreme Assault – Ääretöntä ähinää

Bluebyte päätti väsätä totaalisen tyrnävän helikopteriräiskinnän ja onnistui siinä. Samaan pakettiin piti vielä tunkea tankkitaistelun aakkoset ja kuorruttaa kokonaisuus komealla grafiikalla ja muikeilla efekteillä. Äärimmäinen hyökkäys käynnistyi.

Extreme Assaultin 3D-enginestä kohutaan, eikä syyttä. 3D-korttien ja muiden vimpaimien aikakaudella on nautinto saada eteensä peli, joka toimii perus-Pentiumillakin kuin unelma. Maisemat vyöryvät maittavasti, räjähdykset ovat vaikuttavia ja väripaletti huima. Läpinäkyvät erikoisefektit ovat vietävän näyttäviä, eikä horisonttia peittävä sumu ole enginen heikkouksia piilottamassa, vaan kerrankin tunnelmaa kohentamassa.

Hetkessä ei näitä hienouksia ole saatu siirretyksi kuvaruudulle. Christian Jungenin koodaama 3D-engine on ollut työn alla peräti kolme vuotta ja itse peliäkin on ehditty väsätä puolentoista vuoden ajan. Bluebyten päämäärä oli toimintaa tihkuva helikopteriräiskintä, jota päätettiin kaiken lisäksi kesken projektin vielä piristää tankkitoiminnalla, taipuisa 3D-engine kun ei pelintekijöille liiemmin rajoituksia aiheuttanut.

Roswelin haamu

Maailmankaikkeus on kuinkas ollakaan jälleen kerran hankalassa tilanteessa. Maan ulkopuolinen äly on lonkeroitunut ympäri palloamme ja pelaajan on tietysti tutustuttava muukalaisten majapaikkoihin. Hikinen sight-seeing vie ympäri maailman viheriöiviltä pelloilta laaksojen ja luolien kautta maanalaisiin tunneleihin ja vuoristojen onkaloihin. Jopa muinainen inkatemppeli on käytävä siistimässä paremman tekemisen puutteessa.

Extreme Assault on puhdas räiskintäpeli. Tehtävät ovat lyhyitä, ytimekkäitä ja täynnä tutinaa. Alkupään tehtävät ovat jopa liiankin lyhyitä, jotta kunnon tunnelmaan ehtisi päästä. Pelin edetessä episodit hieman pidentyvät, mutta missään vaiheessa maratonsessioihin ei sorruta. Tarkoituksena on hauskanpito muukalaismömmöjen kustannuksella, eikä mikään muu.

Pelaajan hyppysiin annettu Sioux AH-23 -helikopteri on käänteissään ja liikkeissään näppärä. Kontrollit vaativat melkoisen nappinivaskan painelua, mutta missään vaiheessa pelattavuus ei ryydy silkaksi näppäimistön haromiseksi. Kaiken lisäksi peli ymmärtää myös lentosimutikkujen päälle, mikä tuo kontrollit sellaisen hankkineelle helpommin hallittaviksi. Myös T1-tankki liikkuu soljuvasti pitkin työntäyteisiä käytäväsokkeloja.

Asejärjestelmiä on vain kolme (kahdenlaiset kanuunat ja yhdenlaiset ohjukset), mutta ne saa viriteltyä hulppean näköisillä kykyhologrammeilla tulitusteholtaan peräti yhdeksänkertaisiksi. Liki pakolliset älypommit löytyvät myös tarvittaessa näppäimen ulottuvilta. Pyssynruokaa on rutosti: pelin edetessä eteen tupsahtaa jos jonkinlaista vinkeää vipeltäjää puhumattakaan elämää suuremmista etenemisen esteistä (loppuhirviöistä).

Kuumaa huumaa

Extreme Assaultin tunnelma on pääosin tukala ja vauhdikas. Onneksi muukalaisten siirryttyä räjähdysten tuolle puolen pelaaja voi rauhassa tutkia taistelutannerta ja etsiä vaikkapa salaisia kyky- ja suojapalleroita sisältäviä bonusluolia ja -sopukoita. Varsinkin aluksen suojaa ehostavat vihreät hologrammit tulevat todella tarpeeseen.

Ajoittain tunnelma äityy luolia koluttaessa Descentistä tutuksi seinämien nuoleskeluksi. Pelialueet ovat kuitenkin huimasti Descentin laajoja luolastoja suppeampia ja yksinkertaisempia, joten Descentin tunnelmiin ei aivan ylletä.

Bluebyte on ansiokkaasti panostanut yksinpeliin, mutta Extreme Assault on varustettu myös verkkopelillä. Sitä varten suunnitellut areenat ovat pikasilmäyksen perusteella lupaavia ja tuovat varmasti vaihtelua Quaken turruttamille aisteille.

Extreme Assault ei ole täydellinen. Pelattavuus tuntuu varsinkin alkumetreillä liiankin kaoottiselta ja sekavalta, eikä peliä voi kehua riipaisevan syväksi missään vaiheessa. Toisaalta kontrollien arpeuduttua selkäytimeen tunnelma lämpiää maittavaksi, eikä ruudun äärestä meinaa malttaa lähteä ennen kuin työn alla oleva episodi on selvitetty. Lyhyet ja ytimekkäät tehtävät pitävät ansiokkaasti otteessaan.

Bluebyten Extreme Assault ei ole maailmankaikkeuden imukykyisin peli, mutta sen 3D-enginestä on silti lupa nähdä märkiä unia.

80