Darkmoonin temppelin lähellä katoaa ihmisiä jäljettömiin. Mitkä pahat voimat jylläävät näennäisesti ystävällismielisessä temppelissä? Kuka on Dran? Nämä ja monta muuta arvoitusta ratkeavat, kun neljä sankaria tunkeutuu pimeän ytimeen velho Khelbenin pyynnöstä.
Yön hiljaisina hetkinä on tarkkakorvainen pelaaja erottanut matalaa huminaa, joka johtuu maailman kollektiivisesta riemunkiljunnasta Eye of the Beholderin kakkososan ilmestyessä.
SSI ei ole mitenkään kuuluisa siitä, että peliformaatti kehittyisi jättiloikkauksin, ja huolimatta korvan kallistamisesta 500 ensimmäisen Beholderistin kommenteille ei varsinaista teknistä edistymistä ole tapahtunut. Joten aloitetaan rutisemalla.
Kylmän teräksen tie
Legend-sarjan AD&D-pelit eroavat normaaleista tietokoneroolipeleistä siinä, että toiminta sijoittuu pelaajan silmin nähtyyn maailmaan, jossa muun muuassa taistelu käydään "reaaliajassa" näpäyttämällä hiiren oikealla napilla kädessä olevia aseita. Loitsuja loitsitaan samalla tekniikalla näpäyttämällä loitsukirjaa ja vielä valitsemalla listasta haluttu loitsu. Esineiden käsittely, nappien painelu ja sellainen tapahtuu suoraan ruudussa.
Eye of the Beholderin tapauksessa reaaliaika on vähän liian vahva sana. Taistelu, joka olisi eniten kaivannut parannusta, ei ole muuttunut. Peli tahmaa hyökkävän hirviön läpikäydessa animaatiotaan, mikä antaa aihetta epäillä, että jonkinnäköinen vuorottelujärjestelmä a la muut roolipelit on käytössä. Tämä tahmailu haittaa aseiden vaihtoa, loitsun valintaa ja liikkumista. Pari "Pyh!iä" vielä hirviön kuolemasta, joka on graafisesti toteutettu vain poistamalla se näkyvistä.
Ainoa parannus ykkösosaan verrattuna on loitsumenun jääminen näkyviin loitsimisen jälkeen, jottei tarvitse taas haravoida taikakaluja. Ympäristöä ei voi hyödyntää esimerkiksi paukuttamalla hirviöitä ovella päähän tai tiputtamalla niitä ansaluukuista alas. Lisäksi esimerkiksi jotkut lattianapit saa pidettyä alhaalla pikku tikarilla, kun taas iso ja ruma hirviö ei vaikuta niihin mitenkään. Realismipisteitä puolestaan tulee pahojen pappien kyvystä avata ovia.
Loitsuja tietysti on jonkun verran uusia. Manuaali puhuu erittäin käyttökelpoisen tuntuisesta True Seeing -loitsusta, jolla muun muassa erottaisi salaseinät sun muut kataluudet ja jonka pitäisi olla viidennen tason Cleric-loitsu, mutta eipä sellaista vaan loitsulistaan ilmestynyt. Loitsut ylettyvät kuudennen tason Cleric- ja Maagi-loitsuihin. Ihmetyttää vain sellainenkin täysin käyttökelvoton loitsu kuin Detect Invisible, jolle ei minkäännäköistä käyttöä ole löytynyt.
AD&D: kaiku menneisyydestä.
Pölyttynyt AD&D-systeemi on täytynyt oikein väen väkisin vääntää Dungeon Master -klooniksi. Varkaat eivät voi käyttää kuin nahkahaarniskoita, "kun ne haittavaat liikkeitä". Velhot eivät osaa käyttää juurikaan mitään käyttökelpoisia aseita tai haarniskoita, kun ne "eivät ole saaneet koulutusta ja sitä paitsi haarniskat haittaavat loitsimista". Tämähän ei tietysti päde moniluokkaisiin hahmoihin, eipä tietenkään. Yht'äkkiä ei haarniska haittaa ja tietääpä akateemisesti koulutettu maagi miten päin miekkaakin pidetään. Kysymys on tietysti pelin pitämisestä tasapainossa, mutta onhan tuo onnistunut muissakin peleissä, vaikka velho osaakin miekkaa heiluttaa.
Taistelun jälkeen ryhmä pitää sellaisia kolmen päivän leirejä pappien heitellessä parannusloitsuja, mutta ruokaa ei kulu juuri lainkaan. Levätessä oletetaan tietysti, että ryhmä haluaa automaattisesti vetää unta kupoliin. Katakombin alemmissa kerroksissa painajaiset pitävät huolen siitä, ettei nukkuminen onnistu, mutta missä viipyy lepää nukkumatta -optio, jolloin taikahenkilöstö voisi edes yrittää opetella loitsuja. Toivottavasti RAD&D-systeemi (Really Advanced Dungeons & Dragons) on jo kehitteillä.
Lopussa kaikki hyvin
Mutta ovat Westwoodin koodinvääntäjät ottaneet oppiakin, Secret of the Darkmoon tarjoaa nimittäin kelpo haasteen. Vihdoinkin ohjelmoijat ovat tajunneet, että sosiaalishumaaninen rääppähirviö/helppo ongelma -linja ei tyydytä. Tällä kertaa ongelmataso on erittäin tyydyttävä ja jopa hirviöistä löytyy muutama haastava, varsinkin kun turhasta arastelusta on luovuttu ja hirviöitä heitetään joskus jopa kunnon laumana. Sinänsä hirviöt sijoittuvat vielä genrevertailussa niin kutsuttuihin "helppoihin nakkeihin", ja sitä paitsi papin Raise Dead -loitsu poistaa pahimmat pelot hengissäpysymisestä, mikäli pappi itse vain pysyy hengissä.
Ainakin yksi manuaalissa ilman mainintaa jäänyt hirviö on tullut vastaan (asiantuntijan mukaan kysymyksessä on demoni), ja mitä ilmeisemmin Meduusakin nostaa rumaa päätään. Manuaaliin ei valitettavasti voi luottaa kuin jumalan sanaan, sillä sen mukaan Aerial Servantit ovat näkymättömiä, vaikka pelissä ne ovat yhtä näkyviä kuin Onni-klovni hautajaisissa.
Vanhan ryhmän käyttämisestä on kerrankin etua: järeimmät taika-aseet ja pari loitsua häviävät, mutta muuten kelpo varustuksella pääsee alussa huomattavasti helpommalla. Itse kaipaan muun muuassa Lightning-loitsua, jota en ainakaan toistaiseksi ole löytänyt.
Secret of the Darkmoon on mainosten mukaan viisi kertaa laajempi kuin EOB, koostuen katakombista, temppelistä ja kolmesta tornista (plus pikkuruisesta metsätaipaleesta). Valitettavasti en osaa arvoida mikä osuus lasketaan miksikin, mutta olettaisin tällä hetkellä rymyäväni kolmatta tornia (etsien kuudetta kilpeä Meduusa-sokkeloon). Joka tapauksessa tasoihin on ladattu huomattavasti enemmän toimintaa suhteessa pinta-alaan kuin edeltäjässään. Kohennusta on myös lisätty dialogi, eli hirviöt joskus haastelevat jotain, joskus omat sankarit puhkeavat puheeseen antaen jopa arvokkaita vihjeitä, niin kuin "lienee syytä tutkia tarkoin eteläseinä".
Tilanteentallennuksia varten on nyt kuusi koloa, mikä helpottaa pelaamista. Ei tarvitse pelätä, että ainoa pelintallennus on tehty kolme sekuntia ennen totaalista jumiinjäämistä.
Graafinen ja äänellinen toteutus on samaa tasoa kuin ykkösessä, ehkä karvan verran parempaa. Grafiikka on aivan riittävän hyvää, mutta ääniä saisi hyödyntää paremmin. Soundblasterin (ja yhteensopivien) äänikorttien ollessa PC:n jonkinnäköinen standardi ja pystyessä digitoituihin ääniefekteihin, Amigan ominaisuuksien tällä alueella ollessa myös tunnettuja, miksei niitä käytetä?
AD&D-systeemistä ja hirviönreppanoista huolimatta Eye of the Beholder II: Secret of the Darkmoon on joka tapauksessa pakko-ostosluokkaa, ei sille mitään mahda. Kuitenkin pidit jo ykkösosasta, joten tulet rakastamaan kakkosta, ja varmasti jatkoakin on varmaan luvassa pikapuolin.
95
