E.Y.E.: The Divine Cybermancy on kuin silmänkääntötemppu. Se herättää yhtä aikaa ihastusta ja epäuskoa.
E.Y.E.: Divine Cybermancya on arvioissa verrattu jatkuvasti Deus Ex: Human Revolutioniin, mikä on turhaa, vaikka molemmat ovat rooli- ja räiskintäpelin yhdistelmiä kyberpunk-maailmassa.
Pelit ammentavat samoista populaarikulttuurin varannoista, mutta ne on silti taottu eri metalleista. Human Revolution on ison budjetin elokuvamainen kokemus, kun taas Kybermanaajien veljeskunta on järjettömän kunnianhimoinen indietuotanto, joka hulluuttaan melkein sotkeutuu johtoihinsa.
Melkein, muttei onneksi ihan.
Jumalan henki leijaili virtapiirien yllä
E.Y.E:n tapahtumat sijoittuvat 2800-luvulle. Päähenkilö on salaisen Secreta Secretorum -järjestön agentti, joka herää muisti puoliksi pois pyyhkiytyneenä. Secretan tavoitteena on ylläpitää tasapainoa, ääritapauksissa raskaasti aseistettujen kyborgiagenttiensa voimin. Se taistelee autoritaarista Federaatiota ja galaktisen, metastreumonisen voiman luomia hirviöitä vastaan. Bonuksena Secreta kärsii sisäisistä valtataisteluista, joissa petoksen verkko on viritetty joka kulmaan.
Jos kuulostaa sekavalta, sitä se alkuun onkin. Taustoja ei pysähdytä selittelemään eikä juonta kuljettavia välivideoita nähdä lainkaan. Osaltaan ratkaisu on tietoinen immersion rakennuspalikka, mutta epäilen, että kyse on myös kengännauhabudjetin asettamista rajoitteista. Minusta ratkaisu oli toimiva.
Jos haluaa alusta alkaen päästä tapahtumien vauhtiin, on pakko joko kahlata Secretan päämajan kirjastoarkistot läpi, keskustella muiden agenttien kanssa tai tutustua maailmaan pelin verkkosivuilla. Jos sen jaksaa tehdä, huomaa, ettei pelin juoni ole lainkaan pässimpi.
Mikä parasta, tarinan kulkuun pääsee vaikuttamaan monissa kohdin. Jos epäonnistuu tehtävän tavoitteissa, tehtävää ei pelata uusiksi, vaan vaikutukset näkyvät suoraan kampanjassa ja myöhemmissä tavoitteissa. Myös sillä on merkitystä, mitä suustaan päästää. Tarinalle on useita eri lopetuksia riippuen siitä, millaisia valintoja tekee ja miten tehtävistä suoriutuu.
Terävän juonen vastapainoksi dialogi ei ole kauhean onnistunutta. Ehkä käännös hukkaa kielen vivahteita (pelintekijätiimi on ranskalainen), sillä hahmot uhoavat usein häiriintyneesti. Tai ehkä kyse on jostain erikoisesta huumorilajista, jossa netin keskustelutyyli on siirtynyt arkikäyttöön.
Kädet ovat aseita varten
E.Y.E. ottaa luulot pois perusputkijuoksuihin tottuneilta. Vaikka se ei ole hiekkalaatikkopeli, tyylillä toteutetut tehtäväalueet ovat laajoja, välillä jopa jättimäisiä. Vaihtelua on tarpeeksi: kaupunkiympäristöjä, avaruusasemia, Marsin kaivosalueita ja vaikka mitä.
Korkeuseroja piisaa, ja etenemisreittejä tavoitteisiin on yleensä useita. Vaikutteita näkyy ainakin elokuvista Cubic, Alien ja Total Recall. Tekijöiden mukaan myös muun muassa H.R. Gigerin, Enki Bilalin ja Aldous Huxleyn teokset ovat olleet innoittajina. Piskuisen tekijätiimin kädenjälkeä ei voi kuin ihailla kenttä toisensa perään. Tykästyin erityisesti puolivälin Purge-tehtävään.
Yksinpelikampanjassa on lisäksi vapaaehtoisia satunnaistehtäviä, jotka eivät ole järin kiinnostavia, mutta joita pelaamalla voi kerätä rahaa ja kokemuspisteitä. Moninpeliä en ehtinyt kokeilla, mutta se tarjoaa kaikki peruspelimuodot. Tavallista moninpeliä mielenkiintoisempaa on se, että mainion yksinpelikampanjan voi tahkota läpi maksimissaan neljän pelaajan voimin. Mikä parasta, tämä ei estä yksinpelikampanjan pelaamista samalla hahmolla, ja myös kaverikampanjassa saatavat kokemuspisteet ja rahat säilyvät.
Peli on alusta loppuun periaatteelleen ehdoton. Huolimatta laajoista ja monipolvisista kentistä mukana ei ole lainkaan karttaa. Luulisi, että edes jonkinlainen GPS-implantti olisi onnistunut, mutta ei. Ratkaisusta seuraa turhaa haahuilua siitäkin huolimatta, että tehtävien tavoitteet näkyvät ruudulla.
Sama tiukka meininki koskee hahmonkehitystä. Hahmonluonnissa voi valita, mitä taitoja korostaa, mutta taitojen merkitystä ei suuremmin selitellä. Pelihahmolla on kymmenen ominaisuutta, joiden pisteitä saa nostella tasonnousujen yhteydessä. Paha vain, että ominaisuuksien vaikutukset kyber- tai psi-voimiin on niukasti kuvattu.
Jänniä kyberneettisiä kykyjä ja psi-voimia on iso liuta, ja niitä voi ostaa tai ”keksiä” panemalla tiedemiehet työskentelemään erilaisten tutkimusprojektien parissa. Aidon maailman tyyliin tutkimustyö on sokkopeliä, eikä tutkimuksen tarkkoja tuloksia ennusteta etukäteen. Takuuvarmasti ärsyttää monia, mutta mielestäni yllätyksellisyys on oiva lisä.
Ominaisuuksien omaksumista eivät helpota kauheat videotutoriaalit, joissa yksinkertaiset asiat selitetään puolen minuutin videoilla, vaikka kybervoimien käyttöön olisi riittänyt pelkkä näppäinlyhenteen kertominen. Parhaiten asiat selviävät kokeilemalla. Alkuun kykyvalikko tuntuu hankalalta, mutta kun käyttöliittymän idean on sisäistänyt, huomaa sen itse asiassa aika toimivaksi.
Tykeille ruokaa
Aseita on julmettu kasa, lähemmäs kolmekymmentä. Toki joukossa on geneerisiä tuliluikkuja peruspistooleista rynnäreihin ja niin edelleen, mutta mukana on myös harvemmin nähtyjä herkkuja, kuten Blade Runner -henkinen raskas kyborgintappajapistooli tai avaruusmariineilta pihistetty Damocles-voimamiekka. Voittajan valintoja molemmat, sillä aseissa on kunnolla tehoa.
Taistelut ovat nopeatempoisia ja rajuja. Erilaisia vihollisia on iso nippu federaation erikoisjoukoista ihmissusiin. Harmittavasti vihollisilla tuntuu olevan vain yksi vaihde, joka on täysillä päälle. Samoin osumatarkkuus ja havaintokyky on hurja. Kärpäsen löytäminen puolen kilometrin päästä ei olisi näille vekkuleille mikään ongelma. Hiippailijoiden ei silti kannata huolestua, sillä heti alkupuolella voi ostaa häiveviitan, jonka alla liikutaan vaivihkaa.
Onneksi kybermanaajamme on etevä kaveri. Häiveviittojen ja muun peruskaman lisäksi hän voi muun muassa kloonata itselleen apuvoimia, ajaa vastustajat hulluuteen tai hakkeroida aivot ja muuttua manaajasta riivaajaksi.
Homma on toteutettu paremmin kuin missään muussa toimintapelissä. Unohtakaa Mass Effectit, Bioshockit ja Alpha Protocol, näin se pitää hoitaa. Minipelissä valitaan, mitä halutaan saada aikaan: varastetaanko energiaa, otetaanko kohde haltuun vai tuhotaanko se. Sitten valitaan erilaisia viruksia, joita lähetetään kohteen kimppuun. Helppoa kuin mikä... paitsi että vihollinen taistelee vastaan, joten yritys voi päättyä ikävästi. Hilpeimmässä tapauksessa koko näkökentän peittää ärsyttävä Hacked-hymiö, pahimmassa tapauksessa aivot sulavat ja kuolo korjaa.
Kuoleminen ei haittaa, kun siihen tottuu. Varsinkin vaikeammilla tasoilla se on tuttu vieras, sillä vihollisia ilmestyy usein lisää jo kolutuille alueille. Jos vihulaisen luoti repii sisuskalut lunastuskuntoon, jatkuu tarina hetken päästä täsmälleen samasta kohdasta. Jos hyppäsi vahingossa kielekkeeltä syvyyksiin, palataan unimaailman ja päämajan kautta kentän alkuun. Mitä pidemmälle peli etenee, sitä enemmän tämä riepoo, sillä kenttien koon takia saattaa kuolinpaikalle palaamiseen mennä helposti minuutteja.
Kuoleminen ei muuten ole ainoa vaaratekijä, sillä kovassa stressissä jopa kaiken nähnyt agentti saattaa mennä niin lukkoon, ettei kykene taistelemaan tai alkaa kuulla ääniä ja nähdä näkyjä...
Silmä käteen
E.Y.E. on ristiriitainen kokemus. Melkein jokaista hyvää ja omaperäistä kirkasta idealamppua vastaan painaa vaakakupin toisella puolella palanut sulake. Pidän pelistä enemmän kuin järjen mukaan pitäisi. Haluaisin antaa enemmän pisteitä, mutta en vain yksinkertaisesti voi, sillä seikkailussa on yhä rosoja ja pari pientä bugiakin.
Mutta vaikka E.Y.E. ei ole nimensä mukaista jumalaista magiaa, se on kaukana halvasta silmänkääntötempusta. Olen aivan varma, että palaan pelin pariin toisen läpipeluun verran viimeistään siinä vaiheessa, kun innokkaat modaajat ottavat hitsipillinsä kouraan ja kytkevät omat viritelmänsä kiinni. Modaajia varmasti tulee, sillä on Silmäpelissä vaan niin monta asiaa tehty oikein.
* * * * *
Modista peliksi
Streum On Studio ei aloittanut toimintaansa pelkkänä modiporukkana, sillä se oli vasta ryhmän toinen projekti. Ensimmäinen oli vuonna 1998 julkaistu A.V.A.-niminen rooli-/lautapeli, johon E.Y.E. perustuu. Ei siis ihme, että peli pursuaa taustatietoa ja vahvaa tunnelmaa.
Ensimmäinen samaan maailmaan sijoittunut tietokonepeli oli alkuperäisen Half-Lifen modi Syndicate: Black Ops. SBO oli futuristinen moninpelimodi, joka sijoittui muutama sata vuotta aiempaan aikakauteen kuin E.Y.E. Vuonna 2005 Streumin tyypit päättivät, että olisi kiva tehdä lautapelistä myös sähköinen versio. Kuusi vuotta myöhemmin hullu suunnitelma on muuttunut E.Y.E:n myötä todeksi. Aikamoista.
80
