Johan paatuneemmallakin simulaattorimiehellä monttu loksahtaa kun ruudulle räjähtää F-22 koko komeudessaan. Kuten Novalogicilta odottaa saattaa, grafiikka on jotain ennennäkemätöntä ja sekä pelattavuus että viimeistelty kädenjälki pelitalon tavaramerkkejä. Mutta niin on, ikävä kyllä, myös vakavien aiheiden käsittely pelihalleista tutulla räiskintämentaliteetilla. Mikäs pahan tappaisi?
Heti alkuun lienee viisainta painottaa, ettei F22 ole varsinainen lentosimulaattori, vaikka paketin kyljessä sensuuntaista lukisikin. Pelistä ei vakaviin simuihin vannoutunut saa muuta kuin pahan mielen. Mutta jos avarakatseisuutta riittää sen verran, että arvostaa simulaattorin vaatteisiin puettua räimintäpeliä ilman, että heppoinen lentomalli tai ennalta määrätty kampanjarakenne saa pyhäinhäväistyksenomaisen leiman, on odotettavissa silkkaa rokkenrollia.
Askel parempaan
Novalogic on vanhastaan tunnettu mullistavista grafiikkarutiineista ja simulaattoreista, joiden syvällisyys liikkuu tasolla "vatkaa tikkua ja paina nappia niin ryssä räjähtää". F-22:ta on mainostettu heidän ensimmäisenä vakavampana simulaattoriyritelmänään, ja totta onkin että harppaus Comanchesta on melkoinen.
Pelissä lennetään Yhdysvaltain tulevalla F-22 Lightning 2 -hävittäjällä, joka tunnetaan joissain piireissä myös nimellä Rapier, yhteensä noin 30 lineaarisessa tehtävässä, jotka jakautuvat neljään eri kampanjaan. Ensimmäisessä otetaan mittaa Mekong-joen huumekuninkaasta, toisessa ollaan siperialaisten separatistien ja venäläisten välissä, kolmannessa kuritetaan jälleen Saddamia, ja neljännessä ratkotaan vaihteeksi käsiin levähtäviä Ukrainan ja Venäjän välisiä suhteita.
Suko vasemmalla!
Lightningin ohjekirja on erinomaisen selkeä ja kattaa itse asiassa enemmänkin "realistisia hienouksia" kuin mitä peliin kuuluu. Vaikuttaakin siltä, että koko peli on suunnattu ensi kertaa lentosimulaattoreihin tutustuvalle, ja siinä se kyllä onnistuu kohtalaisen hyvin. Simulaattorien ystävälle karu totuus on kuitenkin se, ettei F-22:ssa tarvitse juuri muuta tajuta kuin painaa nappia lukitusneliön muuttuessa vihreästä punaiseksi.
Pelin yksinkertaistaminen on alkanut jo käytettävissä olevasta aseistuksesta, joka rajoittuu Amraamien ja Sidewindereiden ohella inertiapaikannuksella toimiviin JDAM-liitopommeihin. Hieman ihmetyttää miten JDAM:eilla olisi tosielämässä tarkoitus osua liikkuviin maaleihin, kuten laivoihin, mutta mitäs pienistä kunhan räjähdykset ovat kauniita ja dolby surround jytisee.
Vihollisrauta on niin ikään simulaattoriksi melko harvassa, mutta peli kattaa sentään tuoreimmat venäläishävittäjät, yhden pommi- ja yhden kuljetuskoneen. Samoja on kolmin kappalein _ pitkän, keski-, ja lyhyen kantaman, joten periaatteessa pelin kannalta kaikki tarpeellinen on "mallinnettu". Kunnollisen ilmatorjuntatykistön puute sen sijaan vähän harmittaa. Toki viholliskentälle hyökätessä taivaalla risteilee kauniita valojuovia, mutta tämä on lähinnä miinanpolkijoiden henkilökohtaista ilmatorjuntaa, joka ei ikipäivänä osu mihinkään saati käy haitaksi.
Open the missile bay doors, please Hal
Pikkuisen hymyilyttää ainainen sama laulu wannabe-lentosimulaattoreissa. "Koska F-22 on niin kehittynyt", sen tutkajärjestelmä on suurin piirtein yhtä mielenkiintoinen ja monipuolinen kuin X-siipihävittäjässä. Mutta kyllä simppelin tutkan ja AWACS-näytön antaa helposti anteeksi, kun koko peli on selvästi "kevyemmäksi" simulaattoriksi tarkoitettu.
Mutta lentomallin selittelyä taas kerran maagisella fly-by-wirellä, joka uhmaa fysiikan lakeja, ei oikein enää jaksa uskoa, ja aloittelijalle suunnatunkin lentosimun olisi hyvä pitää kiinni perusasioista. F-22:n lentomalli ei ole aivan huonoimpia, sillä se ei sentään haittaa pelaamista. Se jopa ymmärtää kaarteiden energiahäviön ja jollain lailla korkeat kohtauskulmat, mutta täydellinen inertian ja liikkeen tuntu siitä puuttuu. Toisin sanoen kone käyttäytyy kuin tikku jöötissä, eikä esimerkiksi kaarra kallistettaessa lainkaan sivulle kepistä vetämättä.
Myös peräsimet ovat varsinaisia ihmevempaimia, sillä niillä voi vetäistä melko reippaita ja täydellisen tasaisia käännöksiä vaikka kaksinkertaisella äänennopeudella. Siksi toisekseen mikään kone maailmassa ei lennä 80 prosentin tehoilla yliäänennopeutta puidenlatvojen tuntumassa.
Aseiden mallinnus noudattaa samaa linjaa. Vihollisohjusten osumaprosentti on noin viiden luokkaa, kun taas omien lähentelee yhdeksääkymmentä. Hyvä niin, sillä pelissä ei F-22:n aseripustimia peittävää luukkua voi itse avata, vaan joka ohjuksen laukaisu tapahtuu noin sekunnin viiveellä, joka olisi tosipaikassa sangen kohtalokasta.
Niin kauan kuin räiskintäpelistä puhutaan, eivät moiset pikkuseikat haittaa, mutta Vulcan-tykki on joka suhteessa täysi susi. Jostain syystä sen tulinopeus on pelissä noin kahden ammuksen sekuntiluokkaa, mikä tekee sen ilmataistelussa melko hyödyttömäksi, eikä moisella tussarilla nitkuttelusta tule edes hauskaa tuhofiilistä päälle.
Hupiajelu
Jos nyt unohtaa F-22:n vakavana lentosimulaattorina ja suhtautuu siihen reilusti räiskintäpelinä, voisi valita huonomminkin. Tehtävät ovat mielenkiintoisia ja haastavia, mikä johtuu tosin osaksi siitä, että useimmiten kyseessä on pelaaja siipimiehineen vastaan koko maailma _ mutta käskyjä totteleva siipimies sentään on, vaikka hemmon tekoäly onkin samaa ameeban luokkaa kuin vihollisilla.
Tehtävien käskynjako on suoraviivaisen selkeä, eikä lentosuunnitelmia pysty mitenkään muuttamaan. Luonnollisesti peli keskittyy enemmänkin ilmataisteluun, mutta Novalogic on onnistunut keksimään JDAM-pommeille ihan riittävästi hilpeän luovia käyttötarkoituksia. Hauskaa puuhaahan pelin pelaaminen on, ei siitä mihinkään pääse.
Parhaimmillaan F-22 onkin kun vaihtaa vapaalle, vetää liikkuvat taakse ja lähtee hupiajelulle pelin uskomattoman hyvin toteutetun maaston ylle. Novalogic on selvästi ajatellut myös hitaampien Pentiumien omistajia ja laittanut normaalin ja Super-VGA:n väliin 400x300-grafiikkatilan, joka ei näytä yhtään hassummalta ja pyöri testikoneessa kuin unelma. Maaston tekstuuripinnoitukset on tehty hillityn hyvällä maulla, ja pikselöityminen on minimaalista. F-22 onkin ensimmäisiä lentopelejä, jossa äänennopeudella sadassa jalassa lentäminen tuntuu edes joltain.
Moninpelikin löytyy niille, joilla on tarpeeksi ripeä modeemi, sarjakaapeli tai IPX-verkko. Verkkopeliin mahtuu peräti kahdeksan pilottia ottamaan mittaa joko toisistaan tai lentämään yhteistyönä jotakin pelin lukuisista tehtävistä. Huomaavaisesti CD:ltä saa kopsia moninpeliasennuksen useampaankin koneeseen, ja vain yhdeltä osanottajalta vaaditaan alkuperäinen peli.
Räiskintälentopelinä F-22 siis on parhaasta päästä, ja sisältää myös sen verran vakavan simulaattorin alkeita, että sopii mainiosti vaikkapa väliaskeleeksi simujen jaloon maailmaan vasta tutustuville. Ja kyllä vanhalla parrallakin on hauskaa räimiessä vapaapäivänään savikiekkovanjoja henkeäsalpaavien räjähdysten ja maisemien ympäröimänä. Hauskuutta haittaa ainoastaan pelin kankean kuivakka lentomalli, joka olisi muuhun pelin luonteeseen nähden saanut olla pikemminkin letkeä ja vauhdikas.
88
