Takanani on täysi kausi Benettonilla. Voitin kuusi osakilpailua, maailmanmestaruudenkin, vaikka sitä ei yllätyksekseni mitenkään noteerattu, ja taskussani pullottaa supersopimus McLarenille. Silti sydämeni laulaa vain murheesta ja epätoivosta, koska debyyttikauteni ykkösissä oli kauhea koettelemus vailla vertaa.
Urakehityksen seuraaminen rajoittuu yhteen käppyrään. Aja hyvin ja käyrä on nouseva, aja huonommin kuin pomo odottaa ja suunta on päinvastainen. Menestys kasvattaa pistetiliä, jota voi ehdyttää kertakäyttöisillä ostoksilla, kuten uusilla varikkotypyillä ja voimakkaammilla moottoreilla, jotka luulisi saavansa työnantajan puolesta.
Grand Prix -viikonloppu koostuu tunnin harjoittelusta, pikavauhtia neljällä lentävällä lähdöllä läpivietävästä aika-ajosta ja lopulta kilpailusta, joka on pituudeltaan muutamia hassuja kierroksia ja sisältää aina yhden varikkovisiitin. Mukana voi lisäksi olla testisessio, jonka aikarajan alittamalla insinöörit muka osaavat säätää auton paremmin. Uskoo ken tahtoo.
Insinöörit ovat ainoita, jotka auton säätöihin käytännössä vaikuttavat. Kahta liukusäädintä voi itse heilutella, jos haluaa kuvitella siitä käytännön hyötyä olevan. Teknikot loistavat eritoten rengasvalinnassa. Sää määräytyy historiallisesti, ja jos kisassa aikoinaan satoi, mutta aika-ajossa ei, on aika-ajoissa alla sadekelin gummit.
Aika-ajo on kaiken kaikkiaan merkityksetön. Kilpailijoiden ajat vedetään Muumien löytämästä taikahatusta, ensin olin paalulla ja seuraavaksi 107 prosentin säännön ulkopuolella. Kisaan pääsee mukaan vaikka karsiutuisi, koska sääntöjä ei noudateta. Silti haluaisin nähdä, millaisia aikoja mekaanisesti jonossa tököttävät konekuskit oikeasti kellottaisivat. Lähdöt ovat, erityisesti sadekelillä, ihmisen triumfi. Kohosin kympin sakkiin lähes aina ennen ensimmäistä mutkaa, vaikka lähdin viimeisestä ruudusta.
Startin jälkeen jännitystä riittää levottomasti käyttäytyvissä kilpailijoissa. Onneksi oma auto on melkein tuhoutumaton (josta johtuen töniminen on oiva taktiikka, jos sitä kehtaa käyttää), muuten kisat päättyisivät kolarointiin alta aikayksikön.
Apua, olen tunnoton
@TekstiTasan:kulminoituu ajotuntumaan tai pikemminkin sen totaaliseen puutteeseen. Tattiohjaus on samaan aikaan tunnoton ja yliherkkä, ja ajaminen taantuu toistuvaksi korjausliikkeiden korjailuksi.
Suttuinen grafiikka ei auta asiaa. Sen lisäksi, että autot ovat liki geneerisiä, taustat rumia ja katselukulma liian alhaalla kaikissa paitsi yhdessä kuvakulmassa, käytössä on jatkuvasti ankara sumennusefekti, jonka ansiosta kokemus muistuttaa tukevaa humalaa. Lisäkiusana peli on simuloivinaan g-voimia ja sumentaa näkökenttää entisestään nopeissa mutkissa.
Viimeinen naula ajotuntuman arkkuun on äänimaailma, jossa autojen pärinät iloisesti sekoittuvat. Letkassa mutkiintulonopeus ja -vaihde on pakko arvioida perstuntumalta, koska oman formulan ääntä ei mitenkään erota yleisestä kakofoniasta.
Harvoin olen oppinut vihaamaan mitään niin syvästi jo vartissa kuin F1 Career Challengea, ja vain harvoin olen yhtä pahasti erehtynyt. Pitkä sessio paljasti pelin vielä huonommaksi ja muutti inhon ahdistukseksi. Ei niin pitkää keppiä, jolla tätä tohtisin törkkiä. Hyvä idea, mutta törkeästi pilattu läpimädällä toteutuksella.
50
