Taas on maailman kohtalo sälytetty omiin jalkoihinsa kompastuvan maalaispojan harteille. Pelaaja käy Fablessa taistoon narisevan kertojan äänen ja puolivillaisen käyttöliittymän kanssa.
Olipa kerran kaunis keskiaikainen maa, jota johtivat viisaat ja kaikkivoivat mecubarzit, mahtavat astraaliolennot. Maan ihmisten mukava elämä loppui kuitenkin kuin seinään, kun viisi miestä yritti epäonnistuneesti kaapata mecubarzeilta vallan. Vihaisena ne jakoivat maat neljän eri luonnonelementin mukaan, ja karkoittivat niihin neljä kapinallista. Viides pääsi karkuun.
Vuosia myöhemmin nuori räkänokkainen seikkailijanalku Quickthorpe saa kotikylänsä vanhimmalta tehtäväkseen tuhota neljää maata johtavat tyrannit ja kerätä heidän vartioimansa jalokivet. Suunnistaessaan ulos avaraan maailmaan sankari kuulee kylänsä porttien kolahtavan kiinni selkänsä takana: paluuta ilman jalokiviä ei ole.
Perinteisempää satua kuin Fable ei hevillä löydä. Kuluneen perusidean lisäksi myös pelin sankari Quickthorpe on kamaline nimineen ja luisevine ulkonäköineen mitä perinteisin satusankari. Ainakin itselläni oli vaikeuksia eläytyä sen länkisääriseen olemukseen. Muutenkin tunnelmaan virittäytyminen on vaikeaa, sillä dialogi pyörii "minä tappaa paha hirviö, sinä juosta karkuun" -tasolla.
Ja aina vaan pahenee: pitkin peliä on ripoteltu todella väsyneitä kaksimielisiä letkautuksia, jotka huonoudessaan saavat kyynisimmänkin pelaajan tuntemaan sääliä pelin suunnittelijoita kohtaan. Esimerkiksi Quickthorpen yrittäessä silittää vanhan noidan lemmikkikissaa nainen havahtuu tuolistaan ja ähkäisee: "Don't you dare to play with my pussy!" Iskee suoraan palleaan, eikö?
Quickthorpen komenteleminen maailmojen halki sujuu ärsyttävällä sierramaisella hiirisysteemillä, jossa oikealla napilla selataan läpi toimintavaihtoehdot ja vasemmalla ne sitten suoritetaan. Hotspotit kyllä tunnistetaan, mutta systeemiin on eksynyt perienglantilainen suunnittelumoka: hiiren pointteri muuttuu aina takaisin perustoiminnoksi kun sitä siirtää toisesta hotspotista toiseen. Arvatkaa, kyllästyykö Quickthorpen alituiseen väärää klikkausta seuraavaan kommentointiin...
Äkkikuolema vaanii
Fablen ongelmista suurin osa on yllättävän yksinkertaisia, mutta silti haastavia. Turhan monet ongelmat vaativat juoksemaan eestaas pitkin pelialuetta. Ärsyttävin piirre on joskus ilman mitään varoitusta iskevät äkkikuolemat. Sankari onneksi syntyy uudelleen juuri ennen kuolemaa olleeseen aikaan, mutta jokin ennakkovaroitus edessä olevasta vaarasta olisi silti paikallaan.
Pikkuvikojen lista jatkuu paikasta toiseen kulkemiseen käytettävällä kartalla. Siitä näkee koko maan kaikki kulkukohteet kerralla, mutta niihin liikkuminen ei sujukaan helposti, vaan sankarin on pakko pysähtyä jokaiseen matkan varrella olevaan kohteeseen.
Vanha pieru tarinoi
Ulkoisesti Fable on outo yhdistelmä rumankaunista taidetta. Suurin osa taustoista on hienosti piirretty, mutta paikoitellen jälki näyttää todella pikaisesti sutaistulta. Etenkin hahmojen lähikuvat kaipaisivat kohennusta, vaikka Quickthorpe näyttääkin osuvan aneemiselta. Myös animointi kaipaisi paikoitellen lisäpontta, sillä nyt osa hahmoista jää lähinnä ärsyttäviksi patsastelijoiksi.
Äänimaailmaa hallitsevat tehosteet, jotka saavat pelimaailman elämään hienosti. Tuulen ujellus vuoristossa ja pimeässä kaikuvat askeleet tekevät ihmeitä tunnelmalle. Ihmeitä tekee myös kertojan äänenä toimiva vanha mies, jonka jatkuva riihikuiva perienglantilainen puhe ajaa kylmiä inhon väreitä pitkin selkänahkaa. Muut ääninäyttelijät sentään osaavat hommansa, vaikka heillä useimmiten ei olekaan mitään älykästä sanottavaa.
Fable on niin perienglantilainen peli, että sitä voisi hyvin käyttää malliesimerkkinä kotimaansa pelisuunnittelusta. Pelissä on paljon hyviä ideoita ja sitä olisi hauska pelata, mutta se on ärsyttävästi täynnä pieniä vikoja, jotka häiritsevät pelinautinnon saavuttamista. Pienellä hiomisella Fablesta olisi saatu erinomainen seikkailu, tällaisena sen parissa viihtyvät vain kovapintaisimmat seikkailufanit.
70
