Kolmas maailmansota on ohi. Sodan aikana ei kannattanut pistää päätä ulos, ydinpommejahan siellä satoi. Interplayn Fallout maalaa mustin sävyin ja roolipelin keinoin kuvan maailmasta pommien jälkeen.
Osa ihmisistä oli jo ennen sotaa valinnut Holvit, vuorien ja maan sisään kaivetut omavaraiset pommisuojat. Holvi-13:n sukupolven ajan kestänyt idylli särkyy, kun vedenpuhdistuskoneen kontrollipiiri hajoaa eikä varaosaa ole. Säiliöissä on vettä noin 150 päiväksi, ja sen aikana vapaaehtoisen on löydettävä uusi piiri ulkomaailmasta, tai Holvi-13:een koittaa ikuinen kuivakausi. No, eipä muuta kuin naapuriholvin ovelle koputtamaan ja pyytämään uutta piiriä... niinkö helpolla luulit pääseväsi?
Sankari, apunaan PIPBoy-rannetietokone, ase ja vähän varusteita, on oman onnensa nojassa heti holvin ulkopuolella ja tutustuu heti viehättäviin jyrsijöihin. Maanpinnalla on muutakin elämää: henkiinjääneet ovat perustaneet kyliä ja kaupunkeja vanhan maailman raunioista. Jotkut paimentavat mutanttikarjaa, toiset selviävät kaupanteolla, jotkut elävät muiden kustannuksella ryöstellen kauppakaravaaneja ja kyliä. Roistojen lisäksi vaarana ovat mutatoituneet eläimet, säteily ja aavikon kuumuus. Mad Max, tosin ilman autoja, tulee heti mieleen.
Synkän hyvää
Fallout on epävirallista jatkoa arvostetulle tietokoneroolipelille Wasteland. Brian Fargo ja kumppanit eivät petä, vaan heittävät ruudulle roolipelin, jossa on kaikki vanhojen kunnon roolipelien herkut uljaalla 90-luvun toteutuksella. Kun synkkä, mutta erinomainen juoni, lapsilta kielletty väkivalta, yksityiskohtainen hahmonkehitys ja erinomainen taistelusysteemi yhdistetään hienoon grafiikkaan ja äänenkäyttöön, saadaan aikaiseksi Fallout: A Post-Nuclear Adventure.
Fallout etenee lähes täysin vapaasti, päämääristä vain kolme pitää ehdottomasti saavuttaa. Lisätehtäviä on tarjolla runsaasti eri paikoissa eikä niitä kaikkia varmasti edes löydä yhdellä pelikerralla. Lisätehtävien vahvin puoli on vapaus: lähes jokaiseen ongelmaan on vähintään kaksi ratkaisua, toinen kuitenkin yleensä väkivalta. Myöskään se, päättyykö tehtävä onnellisesti vaiko ei, ei pysäytä etenemistä kuin harvassa tapauksessa. Lopetus riippuu pelaajan tekemisistä, ja tehtävissä on hyvä- ja paha-vaihtoehto, jonka valinta on täysin pelaajan asia. Murhatako epäilyttävä kirkon päämies, joka häiritsee rikollispomon toimia, kun siitä maksetaan huikeat 5000 pullonkorkkia (pullonkorkit ovat rahayksikkö) vai mennäkö käräyttämään rikollinen poliisille ja saada 500 korkkia ja hyvä mieli?
Mad Max vai Albert Einstein?
Falloutissa hahmonluonti määrää pitkälle miten peli kulkee. Voimakasta mutta tyhmää Arska-kopiota joutuu pelaamaan eri lailla kuin hentoa intellektuellia, joka on kova supliikkimies.
Hahmoon vaikuttavat ominaisuudet, kyvyt ja piirteet. Ominaisuudet (voima, älykkyys jne.) vaikuttavat monella tavalla, esimerkiksi "havainnointi" sisältää kaikki aistit ja vaikuttaa myös sellaisiin kykyihin kuin "aseilla tähtäämiseen" ja "pimeänäköön".
Prosentein mitattavia kykyjä (tiirikointi, tuliaseet, korjaaminen) on toista kymmentä, eikä yksikään niistä ole merkityksetön. Kolmeen kykyyn voi erikoistua. Näiden lisäksi hahmolle voi valita enintään kaksi erikoispiirrettä (lahjakas, isokokoinen, yksikätinen jne.). Piirteet antavat yleensä bonuksen johonkin kykyyn tai ominaisuuteen ja miinusta toiseen.
Mielenkiintoisia piirteitä ovat esimerkiksi Jinxed, joka aiheuttaa huomattavasti enemmin kriittisiä mokia taistelun kaikille osapuolille, Fast Shot, joka antaa kyvyn räiskiä John Woo -tyyliin (ei kahdella aseella kuitenkaan) alentamalla ampumiseen kuluvia toimintapisteitä, mutta vie mahdollisuuden tähdätä, ja Bloody Mess, joka tuottaa sotkuisimman mahdollisen kuoleman viholliselle.
"...aurinkoista tietä eteenpäin."
Laajemmassa mittakaavassa eli paikasta toiseen liikutaan nopeasti kartalla hiirtä naksauttaen. Maastossa liikuttaessa aika kuluu. Yö ja päivä vaihtelevat, valoisuus vaikuttaa toimiin. Hahmo osaa etsiä itse ruokaa ja juomaa, nukkuminenkin hoitunee automaattisesti, tai sitten hahmolleni riitti neljän yön unet puolen vuoden seikkailun aikana.
Jos matkalla tulee ongelmia tai kohde on paikka, jossa voi vierailla, siirrytään isometriseen kuvakulmaan. Se toimii näyttämönä niin liikkumiselle kuin taistelullekin. Paikoissa törmätään muihin ihmisiin, ja lähes kaikkien kanssa voi puhua. Yleensä kommunikointi jää yhteen lauseeseen, loppujen kanssa keskustellaan valitsemalla sopiva kommentti vaihtoehdoista. Näitä on sitä enemmän mitä älykkäämpi hahmo on, ja supliikkitaito vaikuttaa keskustelukumppanin reaktioihin.
Yksin ei tarvitse kauan seikkailla. Kaikensorttisia onnenonkijoita ja matkalaisia saa halutessaan mukaansa, lähinnä avustamaan taisteluissa. Uusavuttomille pitää pelaajan työntää käteen lisäammukset ja lääkepakkaukset. Hieman omituisesti ainoa tapa saada tavaraa seuralaisilta on varastaa se. Koska se onnistuu joka kerta, kai niin on tarkoitettukin.
Ime lyijyä, mutantti!
Taistelussa peli muuttuu reaaliaikaisesta vuoropohjaiseksi. Jokaisella kierroksella hahmoilla on käytettävänä tietty määrä toimintapisteitä, ja aloite määrää missä vaiheessa kukin hahmo toimii. Maastoa voi käyttää suojana, mutta muuten hahmot eivät osaa ryömiä tai edes kyyristyä, vaan seisovat suorana kuin kanki osumia kerjäten.
Aseita on paljon, ja ne, kuten panssaritkin, näkyvät suoraan hahmojen päällä ja kädessä. On sahattua haulikkoa, pistooleita ja tarkkuus- ja rynnäkkökivääreitäkin. Suurempaa tulivoimaa tarjoavat minigun, sinko ja liekinheitin. Käytännöllisimpiä ovat tehokkaat energia-aseet, laser- ja plasmakiväärit. Lähitaistelijoita ei ole unohdettu, joskaan asevalikoima ei ole yhtä kattava.
Taistelu on näyttävää ja raakaa. Ruumiit kaatuvat maahan iskun voimasta, raskaiden aseiden osumasta ruumiinkappaleet lentelevät ympäriinsä, laserit leikkaavat viholliset kahtia ja plasma-aseet muuttavat ruumiin sulaksi mössöksi.
Seuralaiset toimivat taistelussa itsenäisesti, mutta osaavat käyttää vain tiettyjä aseita. Ennen taistelua voi kehottaa käyttämään parasta asetta tai määräämään etäisyyden, mutta siihen kontrolli jääkin. Lääkintäpakkauksia he sentään käyttävät, jos elinpisteet tippuvat alle puolen.
Taistelu on sujuvaa, ja hyvä niin, sillä sitä on paljon. Kriittiset osumat (Critical hit) ja mokat tuovat piristystä epätoivoisiinkin taisteluihin. Kyllä keljuttaa, kun viimeinen vihollinen saa onnenkantamoisen, kosauttaa viimeisellä voimillaan kriittisen osuman ja pelaaja leviää ympäri pitäjää.
Säteilevää toteutusta
Falloutin grafiikka on todella hienoa. Vai pitäisikö sanoa rumaa, sillä ydintuho näkyy ympäristössä, joka on ruostuneen metallin ja raunioiden täyttämä. Taustalla häilyy tuulensuhinaa yhdistettynä puhallin- ja lyömäsoittimin, mikä kuulostaa kauniilta ja asiaankuuluvalta. Merkittävämpien henkilöiden dialogi on puhuttu ja siinä on jopa onnistuttu. Kaikki ääninäyttelijät ovat päteviä, tunnistinpa sieltä Richard Dean Anderssoninkin (MacGyver).
Käyttöliittymä toimii ihan hyvin. Oikeasta hiirenkorvasta vaihdetaan kursoria haluttuun toimintoon, ja loppu tarvittava löytyy alareunan täyttävästä paneelista. Pikku monitori kertoo sen, mikä grafiikassa ei näy, eli tarkemmat havainnot ympäristöstä, ansaitut kokemuspisteet ja taistelussa aiheutettu sekä saatu vahinko. Sekavassa inventaariossa tavarat ovat pitkässä jonossa, ja sitä joutuu selaamaan harmittavan usein. Jonoa saa lyhennettyä tunkemalla tavaraa säkkeihin ja reppuihin, jokin tekosyy niidenkin mukana raahaamiseen.
Päivityksenkin jälkeen pelissä on muutama bugi. Tein diiliä Boneyardin pormestarin kanssa, mutta en suorittanut tehtävää, vaan otin vastapuolen tarjouksen vastaan. Kun en avustanut heitä tehtävässään heti, tuntuivat kaupungin tapahtumat menneen ihan sekaisin. Toinen bugi liittyi lopussa hankittavaan power armoriin. En valinnut dialogissa heti oikeaa vaihtoehtoa, vaan kysyin toisesta asiasta ensin. Ja niinpä power armor -vaihtoehto häipyi.
Falloutissa on pelattavuutta uskomattoman paljon roolipeliksi. Hyvän juonen, käsikirjoituksen sekä aiheeseen sopivan mustan asenteen lisäksi pelimekaniikka toimii: hahmo ja teot vaikuttavat etenemiseen, ja tekemistä on niin paljon ettei kaikkea yhdellä kerralla saa käytyä läpi. Mainio peli.
91
