Firo & Klawd – Asehullut elukat

Mitä tapahtuu kun pannaan asehullu apina ja katukissa suurkaupungin kaduille hortoilemaan? Hirmuista tutinaa ja pölinää ja aseiden pauketta tietenkin. Suurkaupungin mafia saa tuta karvakasojen mahdin. Firo & Klawd on sujuva ja muikea räiskintä, joka ei liiemmin kuluta alati sulavaa aivosolumassaa.

Firon ja Klawdin päämääränä on hortoilla pitkin ja poikin New Yak Cityn katuja ja roiskia luoteja ympäriinsä. Siviilejä ei liiemmin tupsahda eteen, joten pelaaja voi paukutella menemään sielunsa kyllyydestä. Kuvakulma on yläviisto, mikä tekee kontrollit hetkeksi hankaliksi hahmottaa. Muutamassa minuutissa luotisuihku löytää kuitenkin näppärästi tien kohteeseensa.

Firo & Klawd on pullollaan rakeisia ja rumia videovälikkeitä, joista pääsee onneksi eroon nappia painamalla. Jos pelissä on mahdollisesti jokin juoni, sitä ei pelatessa viitsi eikä ehdi hahmottaa. Hengissä pysyminen on nimittäin pelin perimmäinen ja ylimmäinen tarkoitus.

Jatkoyrityksiä tai tallennuspisteitä ei ole tarjolla, joten huolimattomaan hälläväliä räiskyttelyyn ei kannata sortua. Pelin alussa etenemisreitin voi sentään valita useasta vaihtoehdosta, mikä on hauska ja hyvä idea. Myöhemmin eteneminen äityy valitettavan suoraviivaiseksi, vaikka kiusoittelevia kujia ja ovia onkin näkösällä yllin kyllin. Niistä vain yksi vie eteenpäin, mikä tuntuu turhauttavalta lupaavan alun jälkeen.

Vaihtelua on riittävästi ja peli on perusräiskinnäksi hetkittäin yllättävänkin tuore. Rusettiluistelu pyssyt paukkuen on melkoisen mellevä elämys ja kattohippasillakin viihtyy mainiosti. Toisinaan (op wolf -tyylinen) perinteinen kursoriräiskintä pomppaa ruudulle pelaajan arkea piristämään. Valitettavasti hiiren kimppuun on tuolloin turha haikailla, mikä latistaa moiset episodit kömpelöksi kursorinheilutteluksi.

Firo & Klawd on siinä mielessä erikoinen Dos-peli, ettei se suostunut toimimaan Dosissa kahdella testikoneella millään konstilla. Win95:n Dos-ikkunaan se sentään asettui ilman niskurointia. Tarkkuusgrafiikan (SVGA) puute saattaa olla pettymys paatuneelle pikselintuijottajalle, mutta tapahtumat piirtyvät ruudulle tarpeeksi selvästi karkeammallakin erottelulla. Ja eihän naamataulua ole pakko työntää aivan monitoriin asti kiinni.

Firo & Klawd on laatupeli, vaikkei se pidäkään otteessaan loputtomiin. Rentouttavaa roiskintaa tarvitaan aina ja sellaiseksi se on mukiinmenevä. Lopulta samojen kenttien kahlaamiseen kuitenkin vääjäämättä kyllästyy.

78