Totuuden henki, johda sinä meitä, etsiessämme esi-isien teitä. Heimoamme ohjaa, meitä älä heitä, polta tai hukuta.
From Dustissa etsitään alkuperää. Alkuasukasheimo etsii omaansa matkaamalla läpi käytävien yhdistämän kolmentoista saaren, minä etsin sitä pelihistoriasta.
Jollei From Dust olisi pelinestori Eric Chah’n uusin peli, se voisi kevyesti olla Peter Molyneux’n uusin peli. Haistan melkein häränkakan, kun tutun mölynöösiläisesti From Dust on suunniteltu ohjelmallisen kikan ympärille eikä päinvastoin. Nyt se kikka on materian käyttäytymisen mallintaminen eri olomuodoissa: nesteenä, sitkeänä nesteenä, hyytelönä ja jauheena.
Ubisoft lisäsi joukkoon lentävän, tuulettimessa hajoavan kakan, sillä PC-yhteisön pällisiipi repi pelihousunsa kevyen DRM-kikkareen vuoksi. Se on jo poistettu, mikäli se on jollekin kynnyskysymys. Pärinää tuli myös siitä, että kuukauden lisäodotuksesta huolimatta PC-version ruudunpäivitys on lukittu 30 frameen, ja hyvä oikea jumala, kun tarkkaan katsoo, maastossa näkee sahalaitoja! Hävettää kun en itse huomannut, koska tyhmänä vain ihailin maisemia ja kivasti käyttäytyviä materiaaleja.
Hengessä mukana
Mölynoisea edustaa pelin teemakin. From Dust on ilmiselvää jatkoa feature-Peterin vuonna 1991 ilmestyneelle viimeiselle pelille Populous II. From Dust on jumalpeli, joka sisältää ihan samat ainekset: heimon, maan muokkauksen, tulivuoria, tulvaa ja tsunameita!
Mutta voi! Tuho ja kuoleman jakaminen on jumalten puuhaa, From Dustissa minut on alennettu Hengeksi, eikä edes siksi Pyhäksi. Kyvyt ovat arvonalennusta myöten. Pääasiassa pystyn keräämään ainetta palloksi, siirtämään sitä paikasta toiseen, ja sitten päästämään sitä joko rysäyksellä tai hillitysti. Materiaalit käyttäytyvät luonnollisesti. Vesi on nestettä, paitsi silloin kun se on taialla hetkeksi hyytelöity, esimerkiksi mahdollistamaan Moosekselta kopioitu tapa ylittää vesistöjä.
Hiekka käyttäytyy kuin hiekka. Kekona se laskeutuu, eikä siitä saa rakennettua mitään pysyvää, koska tulvat tai tsunamit pyyhkäisevät sen mukaansa. Pysyviä arvoja edustaa jähmeä laava, joka jäähdyttyään muuttuu kiveksi. Laavalla rakennetaan parhaat padot ja vastaavat.
From Dustin perusidea on niin vahva, että se kestää päälleen rakennetun pelin painon.
Laine rantaan liplattaa
Vähän kismittää, kun sammakkosateet ja esikoisten tappaminen puuttuvat maanmuokkaukseen rajoittuvasta temppupaletista. Mutta kyllä vääräuskoiset oppivat, kun ne ensin kastaa tulvalla ja kuivaa laavalla!
Kautta pahuksen! From Dust on ehkä Populouksen henkinen serkku, mutta siinä on vain hyvä, rakentava henki. Turha kuolata kuvasta kaiken lanaavaa jättitsunamia, pelissä selviää, että maastonmuokkauskykyjä käytetään vain ja ainoastaan hyvään. Tuhottavia pakanoita ei ole, se tsunami on vain ulkoinen uhka omille suojateilleni.
Ylväät alkuasukkaani eivät pääse pois saarelta kohti seuraavaa, ennen kuin ovat rakentaneet kylän jokaiselle saariston yhdestä neljään toteemille. Sitten he saavat pujahtaa seuraavalle saarelle johtavaan käytävään.
Toteemit vain sattuvat olemaan veden alla tai muuten vaikeissa paikoissa, joten möksit eivät nouse ennen kuin henki on häärinyt pölynimurilla. Yleensä kylän asuttaminen palkitaan erikoisvoimalla, esimerkiksi veden hyytelöinnillä tai vaikka mustalla aukolla, jolla helposti imuroi järven tyhjäksi.
Kylätoteemien asuttamisen lisäksi kentissä on kerättäviä ”heimomuistoja” plus kykymajoja, joista heimo saattaa saada sellaisia maagisia kykyjä kuin veden torjuminen, mikä sen pariin kertaan mainitun tsunamin edessä on aika hyödyllinen.
Niinpä minä rauhanomaisesti ohjaan laavavirtoja, rakennan maata, kuivatan järviä, patoan jokia ja kiroilen natiivikansalaisiani, sillä he ovat iloista, yksinkertaista väkeä, jolla on huono reitinhaku. Välillä ei hieno maasilta kelpaa, pitäisi päästä vierestä kulkemaan. Tonni vettä niskaan on välillä toimiva tapa huuhdella paikoilleen jumittavia palvojia.
Vedestä nousee kasvi
Kylien ympärille alkaa kasvaa kasveja, ja kasvillisuus leviää. Kun puolet kentästä vihertää, se houkuttelee paikalle eläimiä. Niillä ei ole mitään pelillistä merkitystä, mutta kyllähän jättisiirat ovat esteettisesti näyttäviä. Kasvillisuudestakaan ei ole muuta kuin esteettistä hyötyä, paitsi se että kun sata prossaa alueesta on puutarhaa, avautuu taas uusi haastekenttä.
Mutta on saaristossa kolmea lajia alkuperäisiä hyötykasvejakin. Vesikasvi kerää ensin nestettä ja laskee sen tulvana kuin Tuukka kauhuelokuvan pöö-kohtauksessa. Koska vesi vapautuu myös kasvin aistiessa tulta, niillä voi yrittää torjua metsäpaloja. Niitä synnyttää laavan lisäksi biologialtaan kiinnostavat tulipuut.
Tärkeimpiä ovat räjähtävät kasvit, joilla voi muokata maisemaa, kaivaa vaikka laavalle ojia tai vedelle toisen ulosmenopaikan. Kaikki hyötykasvit voi repiä maasta ja istuttaa uudelleen, joskin silloin otetaan käyttöliittymästä mittaa. Se voisi valistaa, koska käteen jää kasvi, koska vain hiekkaa.
Paljon pölyä tyhjästä?
Vaikka From Dust ei ole pyhäkoulumateriaalia, jossa pakanat palavat, naiset ja lapset myydään orjiksi ja kaupungit lanataan, leppoisa hyvän hengen leikkiminen on yllättävän hauskaa. From Dustia pelaa jo siksi, että mitään samanlaista ei ole aikoihin nähty, ja tämän tyyppinen jumalointi jostain syystä vain toimii. Kyllä se ihmisen ikiaikainen vihollinen, luonto, vastavoimaksi kelpaa!
Alussa maa on autio ja tyhjä, ja kädestä pitelyn henki liikkuu syvyyden päällä. Pölytys lähtee löysästi käyntiin, kun aluksi pelimekaniikkaa väännetään Xbox-vauhdilla, noin temppu kentässä ja valmiiksi auki selitettynä. Mutta pikku hiljaa meno paranee. From Dustin potentiaali näkyy niissä muutamassa saaressa, joissa saa itse keksiä, itse yrittää, ja epäonnistuminenkin on mahdollista. Pari kentistä on todella hyviä.
Kampanjan kesto on viidestä kahdeksaan tuntia, mutta peliaikaa nostetaan haastekentillä, joissa operoidaan kykyrajoituksilla ja aikarajoituksilla. En jaksanut hirveästi innostua. Moninpeliä ei ole.
Vaikka kuinka tykkäsin, silti takaraivossa tykytti tunne, että peli ei ota ideastaan kuin puolet irti. Jatkoa saisi tulla nimellä To Dust, jossa vanhatestamentillisella Populous-raivolla pannaan godmode päälle, pakanaviha pykälään ja otetaan kilpailevasta myytistä todella mittaa.
Hiekkalaatikon puutteesta valittavien kannattaa pysyä nahoissaan viimeiseen kenttään asti, jolloin jaossa on päivitetyt paikallisjumalan voimat, joilla saa ilman päämäärää leikkiä maailmanloppuun asti.
Juuri silloin mieleen nousi Populous-toiveita. Tulivuorien tai tulva-aaltojen luomiselta puuttuu maali, koska katastrofeille ei ole muuta kohdetta kuin oma heimo. Sen kiusaamisesta puuttuu hohto.
Silloin aloin miettiä. Oy vey, miten jotkut jaksavat koetella valittua kansaansa tuhansia vuosia, kun minä en jaksa puolta tuntia?
84
