Äärimmäisen koukuttava ja julma älykkyysosamäärämittari jättää ihmettelemään omaa tyhmyyttä. Ja sitä, miten niin pieniin pelihahmoihin mahtuu niin paljon verta.
Kovalla paineella tietenkin. Pelkistetyn tyylikäs Frozen Synapse on ensisijaisesti moninpeliin suunniteltu WeGo-tyylinen vuoropohjainen taktiikkapeli. Sen kantava idea on rakentaa pikkusoturien ruumiista monumentti taktikon typeryydelle. Hieman Laser Squad Nemesistä muistuttava peli kutsuu vanhat strategiapierut tanssiin, mutta klassisten valssien sijaan suonikohjuisten koipien pitäisi tällä kertaa taipua teknoreiviaskeleihin. Synapsessa naavapartaiset nojatuolikenraalit jäävät nopeaälyisten, kierojen ja armottomien Karhuryhmän Kasparovien jalkoihin.
Vesimelonien yö
Vihreä (sisältä punainen) ja punainen (myös sisältä kirkkaan punainen) tiimi koostuu konekivääri-, haulikko-, sinko-, tarkkuuskivääri- ja kranaatinheitintaistelijoista, joita on yhteensä noin neljä per osapuoli. Kokoonpanot ja heppujen määrä voidaan joko arpoa tai määrittää käsin. Muutaman sadan neliömetrin laajuiset, seinistä ja matalista suojista koostuvat taistelualueet syntyvät satunnaisgeneraattorin avulla, joten toistoa ei tarvitse pelätä. Erilaisia vastustajan telomiseen, alueen hallintaan tai panttivankidraamaan perustuvia pelimuotoja on variaatioineen kattava valikoima, joten kestosuosikin rakennuspalikat alkavat olla paikoillaan.
Viiden sekunnin vuoroihin jaetut taistelut kestävät peliajassa alle minuutin, mutta reaaliaikaa saattaa kulua vaikka maailman tappiin asti, sillä vuorojen hiomiseen varattua aikaa ei ole rajoitettu millään tavalla. Pelipalvelimelle ei onneksi tarvitse jäädä roikkumaan, sähköpostiin kolahtaa ilmoitus, kun vastustaja on saanut päätettyä minkä värinen huulipuna sopisi parhaiten yhteen törkeänpunaisten verilammikoiden kanssa. Mahdollisuus pelata pikashakkityylisiä nopeita pelejä olisi silti kiva, mutta koska pelejä voi olla kerralla aktiivisena vaikka kuinka monta, ei odottelusta tule turhauttavaa.
WeGo-peleissä molemmat osapuolet laativat vuoronsa samanaikaisesti. Sitten katsotaan, kuinka pahasti tuli kuokkaan. WeGo on kaikkein realistisimpana moninpeliin soveltuvana lähestymistapana hyvä valinta SWAT-taktikointia muistuttavaan peliin. Frozen Synapse ei edes pyri olemaan realistinen simulaatio, mutta järkevästi toimivat taktiikat auttavat hahmottamaan pelitapahtumia ja uppoutumaan nopeatempoiseen verivalssiin.
Huono puoli pelimuodossa on se, että vuorolle laadittu koreografia vedetään jääräpäisesti finaaliin saakka, vaikka taktiikan järjettömyys paljastuisi heti ensisekunnilla. Erityisesti monimutkaisissa kuvioissa on usein heikosti varaa yllätyksille. Hyvänä puolena koordinoidut ja tarkasti ajoitetut hyökkäykset toimivat parhaimmillaan hienosti – mikäli arvaa vastustajan aivoitukset oikein.
Siihen tuurin osuus pelissä jääkin. Yksittäisten yhteenottojen lopputulokset ovat käytännössä täysin deterministisiä: suojan takana paikallaan kökkivä, suunnilleen oikeaan suuntaan tähtäilevä pyssymies voittaa aina avomaastossa kirmaavan kollegansa. Snipu voittaa konekiväärimiehen pitkillä etäisyyksillä, hirveä haulikkomies teurastaa kaiken ja vähän päälle lähitaistelussa. Kohtaamisen lopputuloksen voi päätellä etukäteen, mikä vetää pelikokemusta realistisesta taktikoinnista pulmapelin suuntaan.
Toisin kuin esimerkiksi Blood Bowlissa, Synapsessa ei koskaan riistetä voittoa vastustajan jäykistyneistä kourista viime hetkien hallelujaa-manööverillä. Pelit ajautuvat turhankin helposti tilanteisiin, joissa voittavia siirtoja ei enää ole, ellei vastustaja tee kamalia munauksia. Tasaväkisten pelaajien välisen ottelun lopputuloksen voi toisinaan päätellä jo ennen ensimmäistä siirtoa pelkästään satunnaisgeneroidun kentän muotojen perusteella. Reiluushakuisille on vaihtoehtona duplikaatteihin perustuva pisteytys, jossa suoritusta verrataan muihin täsmälleen samanlaisella kentällä ja tiimillä pelanneisiin.
Onneksi sopassa on aineksia, jotka tekevät selvää ennalta-arvattavuudesta. Rynnäkkösisustukseen erikoistuneet sinkoampujat ovat kaikessa arvaamattomuudessaan erinomainen tasapainottava elementti. Niiden kyky raivata ylimääräiset seinät pois tieltä muuttaa murtamattomimman bunkkerin ilmiselväksi surmanloukuksi. Suojassa leiriytymistä suosivan pelimekaniikan ansiosta tiimin raskaamman tuhon raatajat ovat avain paitsi menestykseen, myös vauhdikkaaseen ja jännittävään peliin.
Yksittäisen taistelijan etenemismuotoja
Vahvasti moninpeliin painottuvassa Frozen Synapsessa on yllättävän pätevä yksinpeli. Kohtuullisen hyvin pelaava tekoäly on mainio harjoitusvastustaja pikamatseissa, varsinainen pihvi on kuitenkin kyberpunkahtavassa tulevaisuudessa käytävään sisällissotaan keskittyvä tarinamoodi.
Kampanjan 55 tehtävää koostuvat sekoituksesta käsin piirrettyjä ja satunnaisgeneroituja piirteitä. Tämän oivalluksen ansiosta hankalien tehtävien jyystäminen ei juuri puuduta, sillä lähtökohdat ovat jokaisella pelikerralla hieman erilaiset. Satunnaisuus voi olla myös turhautumisen lähde: yksinpelissäkin voi nähdä heti startissa, että luvassa on julmat turpajuhlat.
Visuaalisesti identtiset, steriilit ympäristöt eivät luo eroja slummissa tai paikallisen Nokian pääkonttorissa taistelemisen välille. Kampanjassa käsitellään rankkojakin teemoja. Jo toisessa tehtävässä suolistetaan siviilejä niin, että seinät värjäytyvät tomaattimurskaan ja rynnäkköjoukot liukastelevat ketsuppilammikoissa, mutta pelimaailma jää etäiseksi. Lopussa mielenkiintoiseksi käyvä juoni selittää tavallaan emotionaalisen etäisyyden, mutta erittäin pelkistetty, puhuviin päihin ja tekstinpätkiin perustuva tarinankerronta pettää muuten innostavan kokonaisuuden.
Pelillisesti kampanjatehtävät ovat maukkaita taktiikkapähkinöitä, vaikka lopussa vaikeusaste vedetäänkin sen verran tappiin, että WeGo-pelimekaniikkaan liittyvä arvaaminen ja tuuri nousevat ajoittain liian suureen rooliin. Minkäänlaista strategista ulottuvuutta pelissä ei ole, jokainen tehtävä on yksittäinen saareke vastustamattomasti etenevässä pienryhmätaktiikan virrassa.
Kuolemaantuomittujen tervehdys
Harva asia kasvattaa luonnetta niin paljon kuin pienet punaiset miehet, jotka kerta toisensa jälkeen teurastavat lauman pieniä vihreitä miehiä, täydellisyyteen hiottujen suunnitelmien lahotessa käsiin siirto kerrallaan. Suunnitelmat ovat parhaimmillaan spektaakkelimaisia, sillä käyttöliittymä mahdollistaa monimutkaisten sommitelmien kasaamisen. Aavistuksen sekava järjestelmä vaatii sen verran täsmällistä hiirinysväystä, että muuten ihanteellisesti läppäreille ja täppäreille sopiva peli ei valloittane maailmaa iLaitteiden kautta.
Tasapainoilu satunnaisuuden ja determinismin välillä kallistuu välillä liikaa jälkimmäisen puoleen, mutta ei maailma siihen kaadu. Vaikka taistelu alkaisi keskeltä reilukerhon vuosikokousta ja päättyisi täydelliseen romahdukseen, on seuraava peli vain parin klikkauksen päässä. Onni kääntyy nopeasti kuin poliitikon takki. Toisaalta pelisuunnittelu punnitaan lopullisesti vasta siinä vaiheessa, kun pelaajat ovat keskimäärin kokeneita. Jo nyt olen pelannut muutaman matsin, jossa molemmat ovat parin vuoron jälkeen tienneet lopputuloksen, vaikka näennäisesti mitään kovin ratkaisevaa ei olekaan tapahtunut.
Moninpelistä löytyy helposti seuraa ja julkaisun jälkeen tukossa ollut palvelu toimii taas sulavasti. Omia ja toisten pelejä voi käydä katsomassa uusintoina, joten legendaarisimmat tempaukset jäävät ikuisiksi ajoiksi kollektiiviseen muistiin. Sopivan peliseuran löytäminen on helppoa ja väki yllättävänkin asiallista. Ikävä kyllä haasteesta ei voi kieltäytyä kuin jättämällä ensimmäisen vuoron pelaamatta, mikä on vähän tylyä. Mutta tylyä on sekin, että haastaja pystyy halutessaan määrittämään pelikentän ja tiimit.
Frozen Synapse on koukuttavaa, toimivaa ja jännittävää moninpelitaktiikkaherkkua mukavalla yksinpelimausteella. Sähköposti kilahtaa, pikku-ukko hautaan vilahtaa. Sydän hakkaa luotikuuron tavoitellessa suojaan kirmaavaa soturia, kunnes hyvin arvattu kranaatti teilaa viimeisen vihollisen ja raastava kauhu on ohi. Vain hetkeksi, sillä synapsit janoavat jo seuraavaa annosta.
90
