Joskus eteen kopsahtaa peli, josta ei ole kuullut sanan puolikastakaan saati nähnyt demoa. Ja silti tikku liimautuu kouraan ja kaikki järkevä toiminta kaikkoaa. Nämä ovat niitä pelaamisen hekumallisia hetkiä, ja tällä kertaa reaktion aiheutti Mindscapen Fury of the Furries.
Pienet karvapalloset ovat ihmeporukkaa. Ensin ne päättävät huumorimielessä hyökätä maapallon kimppuun, mutta lähtevätkin sitten hetkeksi järkiintyneinä kohti Sklumphin kotiplaneettaa. Siellä odottaa yllätys: karvapallojen kuningas on vangittu ja vallassa on vihollisia kaikkialla näkevä paranoidikkopallero Wicked One.
Muinaisten maagisten taikasormusten avulla karvapallo voi vaihtaa väriään keltaiseksi, vihreäksi, siniseksi ja punaiseksi. Metamorfoosi tuo käyttöön joukon vinkeitä ominaisuuksia, joiden avulla pahan on saatava palkkansa. Sklumph on jaettu kahdeksaan alueeseen, jotka on kahlattava läpi ennen lopullista välienselvittelyä kuninkaanlinnassa.
Yhteistä eri värisille karvapalleroille on niiden pomppimisvimma. Keltainen omistaa lisäksi pyssyn, jolla ampumalla voi eliminoida siellä täällä keikisteleviä eri eläinlajien edustajia. Sininen on uimamaisteri, punaisella taas on hirmuinen ruokahalu _ osan esteistä voi raivata syömällä. Vihreä (ehdoton suosikkini) leiskauttelee Tarzanin malliin liaanikyvyllään.
Missä viikingit?
Pelin perusidea tuo kovasti mieleen Nuo Mainiot Viikingit. Tällä kertaa kontrolloidaan kolmen hemmon sijasta tosin vain yhtä hahmoa kerrallaan. Palleron väriä vaihtamalla esteet ja ongelmat on setvittävä ja exit löydettävä ja sinne tietysti myös päästävä.
Pelin vaikeuttamiseksi saattaa jossakin kentässä vaikkapa vihreä ominaisuus puuttua, mutta sen saa takaisin kävelemällä jostakin löytyvän vihreän värisuihkun läpi. Toisaalta suihku voi myös eliminoida tietyn värisen kyvyn. Teleportit kuskaavat karvapalloa ympäri tasoa ja joko helpottavat tai vaikeuttavat etenemistä.
Fury of the Furries painottuu ongelmanratkontaan, vaikkakin tiettyjen tasojen selvittämiseen tarvitaan pelkästään toimintapelaajan taitoja. Toiminnan ja ongelmanratkonnan suhde on sopiva; hikisen aivonystyrän nysväämisen jälkeen liaanikyvyllä leiskauttelu kohti exitiä tuo sopivasti vaihtelua.
Kuvallisesti peli ei ole erityisen komea tai kaunis, vaikkakin palleroihin on saatu ihan kivasti persoonallisuutta. Myös viholliset ovat parhaimmillaan hauskasti piirrettyjä _ esimerkiksi pyöreänpullea tiikeri on hilpeä näky.
Monet pienet nerokkaat yksityiskohdat tekevät Fury of the Furriesista hyvän pelin. On silti myönnettävä, että osa tasoista on selvästi täytettä, Lost Vikings oli toteutukseltaan tässä suhteessa huomattavasti tiiviimpi. Toisaalta karvapalleron kontrollointi on sujuvampaa kuin Viikinkien välillä tahmainen taaperrus.
Joka viidennen kentän jälkeen peli automaattisesti tallentaa tilanteen. Aluksi tämä tuntuu riittävältä, mutta pelin vaikeutuessa kärsivällisyyttä koetellaan. Jos juuri tuo viides kenttä osoittautuu ongelmalliseksi, joutuu aina epäonnistuneen yrityksen jälkeen koluamaan edeltävät neljä vaihetta uudelleen läpi. Yhteensä kenttiä on yli sata. Puzzlepeleissä pitäisi saada salasana tai tallennusmahdollisuus jokaisen ratkaistun ongelman jälkeen.
Sääli, sillä ilman tallennusmokaa Fury of the Furries olisi saattanut olla huippupeli!
80
