Gabriel Knight 3: Blood of the Sacred, Blood of the Damned (PC) – Ja kun jumala kuoli, minä itkin

Tämän vuosituhannen, kenties seuraavankin, viimeinen seikkailupeli marssittaa ruutuun genren raskaan sarjan mestarin, Gabriel Knightin. Pärjääkö Gabriel, kun Indiana Joneskin joutui tasohyppelyhommiin?

Vuosisatojen ajan Ritterin suku on auttanut outojen voimien ja otuksien armoille joutuneita ihmisiä. Vaikka sukunimi vaihtuikin suvun muuttaessa uudelle mantereelle, kohtalo löysi silti Gabrielin kolme (peli)vuotta sitten, ja Gabriel on jo kaksi kertaa ottanut yhteen pimeiden voiminen kanssa.

Nyt Gabriel asuu Saksassa avustajansa ja läheisen ystävänsä Grace Nakimuran kanssa. Edellisen tehtävän jälkeen he ovat kunnostaneet Gabrielin sukulinnaa ja treenanneet uutta koetusta varten. Ja sitten Ranskassa maanpaossa asuva Skotlannin kuningasperheen pää kutsuu Gabrielin viettämään viikonloppua kartanolleen.

Ensimmäinen päivä sujuu pelkän tutustumisen merkeissä, mutta myöhemmin illalla prinssi paljastaa, että hän kutsui Gabrielin ja Gracen paikalle suojelemaan vastasyntynyttä poikaansa. Vampyyreilta vaikuttavien olentojen öiset vierailut ovat jo pitkään kiusanneet kuninkaallista sukua. Prinssi haluaa säästää poikansa samalta kohtalolta.

Sankarit suostuvat tehtävään ja jäävät vahtimaan kehdossa nukkuvaa lasta. Yöllä paikalle ilmestyy kaksi vierailijaa, jotka kaappaavat pojan mukaansa. Gabriel pystyy seuraamaan kidnappaajia eteläranskalaiseen Rennes-le-Chateaun pikkukylään, mutta siellä hän kadottaa jäljet. Alkaa etsintä, johon liittyy paljon enemmän kuin ensi näkemältä luulisi.

Fakta ja fiktio kohtaavat

Gabriel Knightin kolmatta tulemista on odotettu pitkään ja hartaasti. Uuden kolmiulotteisen ulkokuoren alla sykkii kuitenkin vanha tuttu sydän, hyvin kirjoitettu seikkailupeli.

Hyvässä seikkailupelissä tarina on kaikki kaikessa, onneksi Jane Jensen on edelleen voimissaan. Hänen tavaramerkikseen muodostunut todellisuuden ja fiktion jännittävä sekoittaminen tempaisee jälleen vastustamattomasti mukaansa. Juoni etenee hitaasti ja taidokkaasti, eikä pelaaja voi kuin ihailla tyylikästä lopputulosta.

Tällä kertaa Gabrielin ja Gracen tehtävä nivoutuu yhteen Etelä-Ranskassa todellisuudessakin sijaitsevan Rennes-le-Chateaun kylän mysteerin kanssa. Alussa Gabriel ei tiedä paljonkaan seudun menneisyydestä, mutta pelin edetessä hän oppii mysteeristä yhä enemmän. Paikalla asui 1800-luvun loppupuolella Sauniere-niminen pappi, joka yhtäkkiä rikastui ja rakensi seudulle muun muassa melko epätavallisesti koristellun kirkon. Sauniere kuoli kertomatta varallisuutensa salaisuutta kenellekään, mutta monet uskovat hänen jättäneen vihjeitä jälkeensä. Alueella on tämän jälkeen riittänyt erilaisia aarteenmetsästäjiä, jotka ovat yrittäneet löytää kohutun

Rennes-le-Chateaun aarteen. Tähän päivään mennessä kukaan ei ole vielä onnistunut.

Alueen kiehtovuutta lisää, että se oli aikanaan Temppeliritarien pääpaikka. Joidenkin legendojen mukaan ritarit löysivät ristiretkien aikana Graalin maljan ja toivat sen Ranskaan turvaan arabeilta. Toiset uskovat ritareiden vain kätkeneen osan varallisuudestaan maakunnan luoliin.

Kolmen pelipäivän aikana pelaaja ohjaa vuoron perään molempia päähahmoja. Gabriel keskittyy enemmän maanläheisiin ja käytännöllisiin asioihin etsiessään kadonnutta lasta, kun Grace taas vastaavasti kiinnittää huomionsa Rennes-le-Chateaun legendan selvittämiseen. Loppujen lopuksi molemmat työskentelevät saman päämäärän eteen, sillä prinssin pojan kidnappaaminen on vain osa suurempaa vuosituhantista taistelua.

Sankareiden kanssa samassa hotellissa asuu matkaryhmä, josta suurin osa saapui paikalle samana yönä kuin Gabriel. Kuka tahansa voi siis liittyä jotenkin lapsen kaappaamiseen.

Tärkeä osa peliä on kuunnella kanssaihmisiä ja seurata heidän liikkeitään ympäröivällä alueella. Koska ihmisiä on useita, ei pelaaja ehdi (mutta ei hänen onneksi tarvitsekaan) huomata kaikkea. Vieraat elävät omaa elämäänsä ja tekevät tiettyjen aikajaksojen sisällä omia tehtäviään. Niinpä joskus on tehtävä päätöksiä siitä, ketä seuraa ja kenet jättää rauhaan. Tuloksena maailma tuntuu aidon elävältä paikalta, joka ei pyöri vain sankarin ympärillä, vaan on oikeasti olemassa.

Älynystyröitä hieromaan

Gabriel Knightit tunnetaan loistavista ongelmista, eikä kolmonen riko sarjaa. Yleinen vaikeustaso on juuri sopiva, ja tarina etenee miettimistaukojen saattelemana maittavaa tahtia. Välillä eteen tulee hankalampia paikkoja, joiden kanssa palaa aikaa tunti jos toinenkin.

Useasti ongelma tuntuu mahdottomalta, mutta seuraavana aamuna mieleen juolahtaakin uusi ja vielä kokeilematon lähestymistapa.

Mukaan on eksynyt muutama epälooginenkin ongelma, mutta ne tuntuvat kasaantuneen kaikki onneksi vain ensimmäiselle pelipäivälle.

Kinkkisimmät pulmat pyörivät Gracen ratkoman aarrelegendan ympärillä. Sankareilla on mukanaan kannettava, johon Grace on rakentanut oman tietokantasysteemin juttujen ratkomista varten. Tällä koneella voi muun muassa tutkia hahmojen löytämiä esineitä, lukea sähköpostia ja tehdä taustatutkimusta. Tiedostoissa on todella paljon tekstiä, jota tutkimalla saa elintärkeää dataa useiden ongelmien ratkaisemiseen. Tietoa on paljon ja sen lukeminen on kiehtovaa. Kaikki ei edes suoraan liity aiheeseen, mutta on mukana yleisen mielenkiintonsa vuoksi. Tällaista vaivaa ei pelin eteen ole tehty pitkään aikaan.

Taustatyöhön liittyy olennaisena osana myös muistiinpanojen tekeminen. Gabriel Knight 3 on vuosiin ensimmäinen peli, jossa oikeasti täytyy kirjoittaa tietoa paperille myöhempää käyttöä varten. Tämä lisää tutkimuksen todellisuuden tuntua ja upottaa yhä syvemmälle pelin maailmaan. Yksityiskohtiin on pakko kiinnittää huomiota, sillä pienet asiat saattavat olla juuri niitä tärkeitä.

Uuteen ulottuvuuteen

Gabriel Knight 3:n samalla sekä odotetuin että pelätyin asia on uusi kolmiulotteinen pelimoottori. Jane Jensen onneksi osaa kesyttää myös Z-akselin tanssimaan oman pillinsä mukaan. Lopputulos toimii erinomaisen hyvin ja pelätyn rajoittamisen sijasta se itse asiassa antaa pelaajalle täysin uusia mahdollisuuksia. Osa ongelmista on rakennettu sellaisiksi, että niiden tekeminen ei ilman kolmiulotteisuutta olisi ollut edes mahdollista.

Peli toimii kuin mikä tahansa parin vuoden takainen 2D-seikkailu, jossa hahmoja ohjataan hiirellä niiden ulkopuolelta. Sama ohjaustyyli on tallella ja maailma on jaettu naksuteltaviin hotspoteihin. Kolmiulotteisuuden ansiosta pelaajan ei nyt kuitenkaan tarvitse tyytyä yhteen kuvakulmaan, vaan hän voi liikuttaa kameraa mihin tahansa paikkaan ympäröivässä tilassa. Ahaa-elämys on melkoinen, kun ensimmäisen kerran ymmärtää, että halutessaan voi todella katsoa edessä olevan sohvan alle tai vaikkapa vilkaista suoraan roskakoriin.

Varsinainen sankarin komentelu tapahtuu hiiren vasemmalla napilla. Napauttamalla hotspottia esille ponnahtaa kuvakerivi, jossa on tilanteesta riippuen eri määrä toimintavaihtoehtoja. Keskustelussa kuvakkeet esittävät vaihtoehtoisia jutteluaiheita. Systeemi on nerokkaan yksinkertainen, mutta antaa samalla paljon mahdollisuuksia. Ainoa heikkous on hieman hankala pääsy inventaarioon, johon täytyy aina erikseen raahautua hiiren oikealla napilla esiin tulevan tallennusmenun kautta. Kun sinne kerran on päästy, voi siellä yhdistellä esineitä toisiinsa ja tarkastella niitä kätevästi lähemmin.

Kamerakontrolli toimii luontevasti lähes kokonaan hiirellä. Pitämällä vasenta nappia pohjassa ja liikuttamalla hiirtä tilassa voi liikkua eteen ja taakse sekä pyöriä. Kun lisäksi painaa vielä oikeankin napin pohjaan, säätää liikuttaminen joko korkeutta tai vierittää kameraa vaakatasossa. Keskimmäinen ja vasen nappi yhdistää nämä kaksi niin, että kamera pyörii ja liikkuu korkeussuunnassa.

Ainoa näppäimistöltä kaivattava asia on ctrl, joka yhdessä hiiren vasemman napin kanssa antaa liikkeiden kallistaa kuvaa. Systeemi on erittäin intuitiivinen ja juurtuu nopeasti selkäytimeen.

Elävä maailma

Graafisesti peli on etenkin sisätiloissa näyttävä. Todellinen haaste on varmasti ollut saada ulkotiloista hyvännäköisiä, missä on onnistuttu kiitettävästi. Paikoin ympäristöstä silti näkee sen, että lisäpolygonit eivät olisi haitanneet, esimerkiksi viinikellarin tynnyrit ovat kovin kulmikkaita. Tämä ei kuitenkaan haittaa, sillä valoa on käytetty paikoin näyttävästi ja vaihtuvat vuorokaudenajat on toteutettu hienosti. Yö ulkona on vaikuttava kokemus.

Hahmoissa ja näiden liikehdinnässä on onnistuttu mainiosti, sillä ihmiset elehtivät ja liikkuvat todella aidon tuntuisesti. Paras yksityiskohta ovat kasvot, jotka elävät realistisesti hahmon mukana. Kulmakarvat ja silmät liikkuvat, ihmiset hymyilevät, silmäluomet räpsähtävät välillä ja mikä tärkeintä, suut liikkuvat hahmojen puhuessa.

Äänipuoli on hoidettu erittäin mallikkaasti, vain Gabrielin äänenä toimivan Tim Curryn pienoinen ylinäytteleminen välillä häiritsee. Muuten ääninäyttelijätkin ovat ensiluokkaisia. Ympäröivä maailma elää koko ajan omine äänineen, esimerkiksi ulkona linnut laulavat ja tuuli ujeltaa korkeilla paikoilla. Kolmiulotteista ääntä on käytetty taidolla hyödyksi, sillä pelkkä takavasemmalta kantautuva ääni saattaa olla tärkeä vihje. Ympäristön seuraaminen pitää pelaajan jatkuvasti varpaillaan.

Onnistuneiden äänitehosteiden lisäksi pelissä on runsaasti loistavaa musiikkia. Tunnelmaan täydellisesti sopivat haikeat pianokappaleet tai painostavat jousiteemat ansaitsevat erikoismaininnan. Kuullaanpa pelissä tähän mennessä paras sovitus tutusta Gabriel-teemastakin.

Tarkkaan hiottu timantti

Hyvän käsikirjoituksen sekä kuvallisen ja etenkin äänellisen ulosannin ansiosta pelaaja on koko ajan varpaillaan, ja pelin tunnelma on käsin kosketeltava. Kerran onnistuin jopa säikähtämään itseäni liikutellessani kameraa ympäri pimeää kellaria. Moisesta saavutuksesta voi nostaa hattua pelin tekijöille.

Kokonaisuutena Gabriel Knight 3 on todella tyylikäs loppuun asti mietitty seikkailupelinautinto. Kolme päivää kestävän tarinan pelaamiseen vierähtää helposti viikko, jona aikana tunnelma vain jatkuvasti tiivistyy. Jane Jensen on jälleen ylittänyt itsensä.

Pelin loppu on yllättävä ja antaa toivoa vielä tulevista Gabriel Knight -seikkailuista. Sierra on ilmoittanut, että pelin menestyksestä riippuu, saadaanko tarinalle enää koskaan jatkoa. Arvostelukappaleesta huolimatta aion äänestää lompakollani, ja toivon että muutkin seikkailupelien ystävät tekevät saman.

Jos tämä on viimeinen seikkailupeli, jota koskaan saan pelata, ainakin kuolen onnellisena.