Pekka Poudan mukaan talvi on tulossa, joten Muurilla tarvitaan lisää miehiä.
Jälkitolkieenisen fantasiakirjallisuuden ehkäpä kirkkain tähti on George R.R. Martin ja hänen uskomattomalla vauhdilla kirjoittamansa sarja Tulen ja jään laulu. Nykytahti osien välillä on nyt noin viisi vuotta ja vähintään kaksi osaa on vielä tulossa ennen kuin sarja on pulkassa.
Mahtisarja on poikinut kehutun HBO:lla pyörivän tv-sarjan ja siistejä toimintanukkeja. Ja nyt myös ensimmäisen tietsikkapelin, jota fanipojan innolla olen odottanut jo julkistuksesta asti.
Valtaistuinpeli
Poliittista juonittelua ja selkään puukottamista sisältävä eeppinen strategiapeli kuulostaa erinomaiselta idealta. Ikävä kyllä ensimmäiset selkäänpuukottajat ovat sen tekijät, Cyaniden ranskalaiset herrasmiehet. Tiimin ensimmäinen virhe oli tehdä pelistä pienen mittakaavan tosiaikanaksu, joita markkinat ovat täynnä. Lähdemateriaali edellyttäisi mallin ottamista Total War- tai Europa Universalis -sarjoista, sillä näissä olisi sitä vaadittavaa eeppisyyttä.
Toinen virhe oli kopioida grafiikkatyyli kymmenen vuotta sitten ilmestyneistä peleistä. En yleensä perusta grafiikasta, mutta Game of Thrones näyttää rumemmalta kuin Tyrion Lannister. Virheiden trion kruunaa kökkö käyttöliittymä, joka myös on kaukaa menneisyydestä, ajasta jolloin pikanäppäimiä ei vielä oltu keksitty.
Toki Game of Thronessa on hyviäkin ideoita, parhaana pelin jakaminen rauhaan ja sotaan. Rauhan aikana sotiminen on kielletty, joten ilkeydet onnistuvat vain varjoista iskevillä salamurhaajilla, varkailla tai palkkasotureilla. Sodan syttyessä saa käyttää jalkaväestä ja ratsumiehistä koostuvia armeijoita. Tosin taistelut näyttävät niin kaameilta, että vältin sodan kauhuja viimeiseen asti.
Alussa vallitsee aina rauha, jolloin keskitytään uusien läänien hankkimiseen. Lähikylistä saa liittolaisia lähettämällä sanansaattajia viereisiin kyliin luomaan ystävyyssuhteita. Liitot eivät tosin ole ikuisia, vaan päättyvät helposti. Jos haluaa suhteesta pysyvän veriallianssin, joutuu naittamaan oman tyttärensä kylän päällikölle. Itsekin voi hankkiutua naimisiin, mikä on syytä tehdä ajoissa. Koska liha on heikko, naimattomuus poikii häpeällisiä lehtolapsia, jotka paljastuessaan laskevat kunnian määrää. Kunniapisteiden menettäminen kirpaisee aina kovaa, sillä ne ratkaisevat valtaistuinpelin lopullisen voittajan.
Nopein tapa kerätä kunniaa on vallata uusia kyliä ja linnoja. Koska muillakin Westerosin mahtisuvuilla on tismalleen samat aikeet, laajeneminen johtaa rajakiistoihin, jotka rauhan aikana ratkaistaan mahdollisimman hienovaraisesti. Omille maille tunkeutuvat vieraat sanansaattajat esimerkiksi myrkytetään.
Jotta omat lähetit välttyvät samalta kohtalolta, heitä suojellaan saattueilla. Yksinäinen salamurhaaja ei mahda mitään kokonaiselle vartijapoppoolle, mutta kimpassa vakoojan kanssa hän pystyy ohittamaan turvatarkastuksen leikiten ja surmaamaan uhrinsa. Salamurhaajan ja vakoojan yhdistelmän pystyy tietenkin torjumaan käyttämällä omaa vastavakoojaa, joka tunnistaa pahantekijät jo kaukaa.
Eniten päänvaivaa aiheuttavat molemmille puolille työskentelevät kaksoisagentit, joita saattaa löytyä jopa omasta hovista. He näyttävät tottelevan käskyjä aivan normaalisti, vaikka todellisuudessa jättävät tekemättä kaikki tärkeimmät hommat. Kerran kärkisalamurhaajani paljastui lahjotuksi kaksoisagentiksi vasta aivan loppupelissä. Viekas petturi oli lavastanut uhriensa kuoleman ja sen jälkeen auttanut heidät pakoon.
Näiden juonenkäänteiden ansiosta pelissä on paikoin hehkua, mutta onnen hetket ovat harvinaisia. Valtaosa ajasta juoksutetaan hitaasti kulkevia lähettipoikia kylästä kylään ja hierotaan diilejä.
Menneisyys mielessä
Yksinpelikampanja keskittyy kirjojen tapahtumia edeltävään aikaan, mutta Robertin kapinasta ja muista avainhetkistä ei oteta kaikkea irti. Lyhyehkön kampanjan lisäksi pelissä on vapaamuotoisempi skirmish-moodi, jonka mielenkiintoisinta antia ovat eri sukujen erikoisyksiköt. Esimerkiksi pohjoisen Starkit voivat käyttää hurjasusia henkivartijoinaan, Tyrellit saavat avukseen parannustaitoisia mestareita.
Oi ja voi. Game of Thronessa on pari omaperäistä ideaa, mutta muuten se on suuri pettymys. Toteutuksessa mättää melkein kaikki, ja yksinpeli on turha, koska siinä ei ole hyödynnetty lähdemateriaalia tarpeeksi.
Agenteilla juonitteleminen toimii moninpelissä huomattavasti paremmin, mutta siinä ongelmana on peliseuran täydellinen puute. Ilmeisesti olen ainoa, joka viitsii pelata näin huonoa peliä. Mitä kaikkea teenkään rakkauden tähden!
56
