Yhdessä asiassa Nintendo on kilpailijoihinsa nähden ylittämätön. Kummallakaan kilpakumppanilla ei ole yhtä laajaa yksinoikeuspelien kirjastoa kuin Nintendolla. Kun uudet, kalliit HD-pelit eivät myy, Nintendo kaivaa klassikkokirjastostaan taas uuden osion uuden pelaajan löydettäväksi ja vanhan haikailtavaksi. Instant profit, eikö niin?
Wii Uun virtuaalikonsoliin saapui huhtikuussa ensimmäinen kasa vuosituhannen vaihteen ykköskäsikonsolin, Gameboy Advancen, pelejä. Se, että käsikonsolipelit ilmestyivät kotikonsoli Wuulle eivätkä taskussa matkaavalle 3DS:lle, kertonee siitä, että Nintendo käyttää kaikki mahdolliset keinot saadakseen Wii Uulle lisäpelattavaa. Puheiden mukaan myös DS-pelit ovat tulossa Uulle, jossain vaiheessa.
Alkusatsin pelit ovat mainio, laadukas läpileikkaus DS:n edeltäjän pelivalikoimasta. Kaappasin uusintakäsittelyyn mielestäni neljä merkittävintä. Yhteistä kaikille on se, että Advancen vaatimattoman 240 x 160 pikselin resoluution venyttäminen 44-tuumaiselle tv-ruudulleni teki joka pelistä pääsiäisen kunniaksi kamalaa pikselimämmiä. Onneksi peleihin saa reilun reunanpehmennyksen, jolloin suurinta osaa pelaa kakomatta tv:n ruudultakin.
Parhaaseen pelinautintoon pääsee kun pelaa käsikonsolipelit käsikonsolihtavan gamepadin ruudulta.
Mario & Luigi: Superstar Saga
Veljekset kuin veljekset
Mainitkaa mikä tahansa soppa, niin voin vannoa, että Mario on työntänyt lusikkansa siihen. Enkä puhu nyt kaksimielisyyksistä.
Superstar Saga on sen toisen Mario-roolipelisarjan esikoinen. Toisin kuin Nintendo 64:llä alkaneella Paper Mariolla, Superstar Sagalla oli takanaan Squarelta loikanneet, aivan ensimmäisen Mario-ropen, eli Super Nintendon Super Mario RPG:n, tehtailleet pelivelhot.
Viime kesänä arvostelin Mario & Luigi -sarjan uusimman 3DS-pelin, Dream Team Brosin, 90 pisteen arvoiseksi. Se oli hauska, värikäs ja vaiheikas seikkailu, mutta toimiiko sarjan esi-isä yhtä hyvin, niin hyvin kuin vielä yli vuosikymmen sitten?
Toimii toki, ja miten hyvin se toimiikaan! Pelimekaniikka on kantaisässä yksinkertaisempi: on vain Mario ja Luigi, jotka tottelevat omaa nappiaan niin kartalla seikkaillessa kuin vuoropohjaisissa taisteluissa pomppiessaan. Taisteluiden erikoisuus ovat quick time eventit, ajalta ennen kuin quick time event -nimeä oltiin edes keksitty. Vihollisten väistöt ja omien hyökkäysten mojovampi mätky tehostetaan oikea-aikaisella napinpainalluksella.
Ei jättitaisteluita, ei unimaailmoja. Erikoisliikkeiden quick time eventitkin ovat yksinkertaisempia, mikä ei kaltaiselleni mämmikouralle ole lainkaan huono juttu.
Vaikka pelaaminen on simppelimpää, korvaa Superstar Saga sen puhtaalla hölmöydellään ja happoisuudellaan. Dream Team Bros oli hauska peli, mutta se tuntuu lähes kaavoihin kangistuneelta liukuhihnatuotteelta Superstar Sagaan verrattuna. En muistanutkaan, kuinka hauska, yllättävä ja muiden Mario-pelien perinteitä rikkova Superstar Saga osaakaan olla.
Superstar Saga ei silti viihdyttänyt minua ihan niin hyvin kuin uniseikkailut, mutta se nauratti useammin kuin mikään peli sitten Superstar Sagan. Eiku...
88
Advance Wars
Ensimmäinen (söpö) maailmansota
Jopa sota on söpöä ja räikeän väristä, jos sitä käydään Nintendon alustalla. Vuoden 2001 Advance Wars ei ollut suinkaan ensimmäinen Wars-sarjan peli, mutta ensimmäinen, joka julkaistiin lännessä.
Näennäisen yksinkertaisen pelimekaniikan alla sykkii taktikoiva sydän, joka saa varmasti jokaisen nojatuolikenraalin veren pumppaamaan. Vuoropohjaisen taktikoinnin tarkoituksena on vallata kaupunkeja ja tukikohtia. Jokainen omistettu kaupunki lisää kassavirtaa ja korjaa omia yksiköitä, tukikohdissa taas kerääntynyt dollarikasa vaihdetaan uusiin yksiköihin.
Kentälle kovalla valuutalla ostettavien yksiköiden tasapainon löytäminen on tärkeää, sillä jokaiselle on heikkoutensa. Tankit putsaavat pöydän muista maayksiköistä, mutta ovat avuttomia helikoptereita, lentokoneita ja tykistöä vastaan. Ilmayksiköt tekevät selvää lähes kaikesta, mutta yksi hyvin sijoitettu ilmatorjuntatykki pudottaa kalliin hävittäjän tutkasta kuin malesialaisen matkustajakoneen. Myös laivastolle on oma roolinsa. Pelimekaniikan isoin vitsi on siinä, että vain ja ainoastaan heikko jalkaväki voi vallata elintärkeitä kaupunkeja.
Heittämällä parasta Wii U -painoksessa on saman koneen moninpeli. Paljon parempaa iltapuhdetta en keksi kuin neljä ystävystä saman television ääressä. Ohjain vaihtaa omistajaa vuoron vaihtuessa, liittoja syntyy ja sortuu, nyypät pääsevät pelin juonesta nopeasti kiinni konkarien opastuksella. Voi sitä tunteiden kuohua, ilon kiljahduksia ja pettyneen vaikerrusta, kun unohtaa liikuttaa helikopterinsa vihollisen ilmatorjunnan ulottumattomiin.
Vaikka jatko-osat ovat viilanneet yksikkötasapainoa, on alkuperäinen Advance Wars edelleen vaan niin yksinkertaisen toimiva peli, että seitsemän euron hinta siitä tässä ja tänään on aivan kurantti.
91
Golden Sun
Piipittävät pikselisankarit
2001 oli iso vuosi Gameboy Advancelle. Paitsi että laite julkaistiin silloin, myös moni sen muistetuimmista peleistä ehti kauppoihin puolen vuoden sisällä. Hah, kuvittele jos nykykonsoleilla olisi yhtä sama tilanne! Kuulostaa lähes utopistiselta.
Advancen roolipelien ykkösnimi oli ja on Golden Sun. Perinteinen japsirope yhdisti vuoropohjaisten satunnaistaisteluiden perinteet alkemialla ja psyykkisillä voimilla toimivaan satumaailmaan. Taistelussa vihollisten höykyttämiseen käytettyjä taitoja pystyi nyt käyttämään myös maastossa ongelmien ratkaisuun, joskin ongelmat olivat tasoa Zelda lite.
Se, mikä aikanaan sai Golden Sunin erottumaan Gameboy Advance -pelien massasta, oli sen näyttävä ulkoasu. Kun olin tottunut Gameboy Color -tason 8-bittiseen käsikonsolin grafiikkaan, en voinut uskoa ensimmäisen videon nähtyäni, että jotain niin nättiä kuin Golden Sun olisi mahdollista pyörittää käsikonsolilla.
Valitettavasti ulkoasu on se yksi juttu, mikä Golden Sunissa ei ole kestänyt aikaa. Tv:ltä pelattuna edes reunanpehmennys ei pelasta Isaacia ja ystäviä näyttämästä legoukoilta. Gamepadilla tilanne on parempi, mutta siinäkin huomaa, kuinka yksinkertaisilla kikoilla peli on saatu näyttämään paremmalta kuin ne ovatkaan simppelillä raudalla. Esimerkiksi taisteluihin on saatu näyttävät erikoiefektit taustojen hinnalla, taustat kun ovat yksinkertaisia kuvia kaukaisuudessa, joiden päällä spritet kelluvat.
Visuaalisista hikoistaan huolimatta Golden Sun on hyvää perusropeltamista niillä parilla omalla jutulla. Minulle ykkönen on edelleen sarjan suosikki, mutta kannattaa tietää etukäteen, että tarina jää siinä pahasti kesken. Toivottavasti Advancelle ilmestynyt jatko-osa Golden Sun: The Lost Age saadaan myös ennen pitkää virtuaalikirjastoon, jotta parivaljakon tarina saadaan nytkin päätökseen.
84
Metroid Fusion
Nainen kuin avaruushirviö
Gameboy Advance oli käytännössä The Kone, joka yleisti metroidvaniat. Toki Super Metroid ja Castlevania: Symphony of the Night olivat ilmestyneet jo vuosia aiemmin, mutta alagenren popularisoinnissa piskuinen käsikonsoli oli ihan omalla tasollaan. Koneelle julkaistiin peräti kolme Castlevaniaa ja kaksi Metroidia, olihan genre kuin kotonaan käsikonsolilla.
Parempi GBA-Metroideista oli vuoden 2002 Metroid Fusion. Kronologisesti se on Metroid-tarinan viimeinen peli, ja kertoo ajasta, kun Samus Aran on viimein saanut hävitettyä viimeisetkin metroid-olennot galaksista. Sitten, eräällä rutiinisaattotehtävällä metroidien entiselle kotiplaneetalle, Samus joutuu tuntemattoman parasiitin hyökkäyksen kohteeksi.
Pelastuksen tuo viimeisestä metroidista tehty lääkeaine, joka tuhoaa parasiitin, mutta myös muuttaa Samusin tunnistettavan panssarin osittain orgaaniseksi. Samusista tulee osittain metroid, joten kukapa muu olisi parempi lähtemään X-parasiittien, metroidien ykkösherkun, valtaaman avaruusaseman pelastuspuuhiin.
Fusion on Metroidiksi tavallista suoraviivaisempi, mikä on vähän tyhmää, mutta se on kuitenkin erinomaisen tunnelmallinen ja tarinallinen, mikä taas on varsin jees! Avaruusaseman tutkiminen ja muita olentoja matkivan parasiitti-infestaation räjäyttely avaruustomuksi on tyydyttävää puuhaa. Ongelmia tuottaa eniten Samusin vanhan panssarin kopioinut parasiitti, jota vastaan juuri uuden puvun saaneella neiti Aranilla ei ole mitään jakoa. Pakenemiskohdat ovat uutta ja erilaista toimintaa Metroid-sarjassa.
Metroid Fusion ja Super Metroid ovat kaksi parasta 2D-Metroidia. Ne ovat kovin erilaiset näkemykset samasta sarjasta, toisessa on suuri vapaus mennä itse, tutkia ja eksyä, toinen pitää kädestä, mutta se on tunnelmaltaan ja tarinaltaan sarjan huippua. Molemmat muuten saa Wii Uulle.
Metroid Fusion on se peli, joka muutaman vuoden takainen Wiin kökkö Metroid: Other M yritti epätoivoisesti olla.
89
