Seppo Rätykin sen jo sanoi: Saksa on paska maa.
Kiitos digitaalisen jakelun, seikkailupelejä riittää kuin tahnaa tuubissa. Vaikka genre kuoli pystyyn vuosituhannen taitteessa, seikkailupelejä puskee eetteriin nykyään enemmän kuin ysärin huippuvuosina. Mutta kaikki tuotokset eivät ole Telltalea.
Yksi uuden aallon tunnetuimpia julkaisijoita on Saksassa toimiva Daedalic Entertainment, joka tuuttaa uutta, enimmäkseen kelvollista osoita ja klikkaa -viihdettä eetteriin aika lailla Maschinengewehr 42 -tahtiin.
Heitä Gomo pultti
Kahdeksan euron Gomo on sarjakuvagrafiikalla tyylitelty, äärimmäisen lyhyt seikkailupeli. Gomo on Säkkipoikaa muistuttava mörri, joka joutuu pelastusretkelle, kun inha muukalaiskomentaja kaappaa koirulin pihapiiristä. Koiran perässä rampataan maan alta avaruuteen ja ratkotaan todella yksinkertaisia pulmia. Varsinaista tarinaakaan ei ole koiranpelastusoperaation ohella kuin tilkkeeksi, sillä Gomo matkaa melkoisen tilkkutäkin keskellä. Kun yhdessä ruudussa korjataan tuulimyllyä, seuraavaksi tuhotaan atomipommilla muukalaisten invaasio.
Gomon minimalistinen audiovisuaalisuus on varsin näppärää ja tekee pelistä omanlaisensa kokonaisuuden, mutta kesto, pelimekaniikka, huumori, rakenne ja juonenkuljetus ontuvat niin pahasti, ettei tästä tule kuin vihaiseksi.
Tekele tuo mieleen selaimessa pelattavat Flash-pelit. Koko lyhyen seikkailun ajan tuntuu siltä, että designvaiheessa kehittäjät ovat liimanhaistelun päätteeksi rustanneet visionsa ruutupaperille ja lopulta niistä on sorvattu peli. Ehkä tämä on saksalainen huumoripeli puzzleilla, sillä se ei naurata eikä ruoski ajattelemaan.
Heilige Einfachheit!
Kompaktit pulmat ratkeavat yleensä itsestään. Kolmipaikkainen inventaario ei täyty missään vaiheessa ja löytyneille esineille on vain yksi käyttökohde. Mukaan on mahtunut vain yksi pikselinmetsästystä vaatinut hermojenkiristäjä, muuten harmaat aivosolut jätetään rauhaan.
Pahin vihollinen ei ole pulmasuunnittelu vaan käyttöliittymä. Vaikka Gomon pulmat yleensä rajoittuvat vain yhteen ruutuun, tämä ruutu on jostain käsittämättömästä syystä pilkottu kahteen tai useampaan segmentiin, joiden välillä Gomo liikkuu. Nämä segmentit toimivat omina pieninä kokonaisuuksinaan. Esimerkiksi ruudun vasemmassa laidassa seistessä keskiosan hotspotit eivät rekisteröidy ennen kuin sankarin taluttaa oikeille mestoille. Muutaman kerran olin ihan oikeilla jäljillä ratkoessani pähkinää, mutta Gomo itse seisoi väärässä paikassa. Pelin sisäinen logiikka on toteutettu aivan päin persettä.
Kolmipaikkainen inventaario antaa viitteitä siitä, ettei pelin käyttöliittymä ole kovin konstikas. Kaikki tarvittava tehdään yhdellä painikkeella ja kaavaa rikotaan toisinaan lyhyillä nappipassleilla ja järjestelynakeilla.
Yksinkertaisuus vedetään kokonaan uudelle tasolle, sillä pelitilannetta ei voi edes tallentaa. Gomossa on ilmeisesti automaattitallennus, mutta en sitä voinut varmentaa, sillä peli rullaa lähdöstä maaliin vajaassa parissa tunnissa.
Ehkä kymmenen vuotta sitten olisin ottanut Gomon kaltaisen seikkailutyngän vastaan jonkinlaisesta riemusta kiljuen, mutta nyt ajat ovat muuttuneet. Gomon tarjoamalla hahhahhauskalla sarjakuvahöpsöilyllä ei ole mitään mahdollisuuksia pärjätä töktök- ja naksnaks-meressä. Nykyajan seikkailupelimarkkina on armoton.
Paketti voitaisiin pelastaa näppärällä dialogilla, mutta Pikku kakkosesta karannut piirrosseikkailu on mykkä kuin Chaplin. Mutta tekijöiden puhetaidoille on nostettava hattua, sillä supliikin on oltava hallussa, jotta tällaiselle väkerrykselle saa julkaisusopimuksen.
PC, saatavilla Mac
Fiscow Studio/Daedalic Entertainment
Minimi: 1,6 GHz Pentium 4 tai vastaava AMD, 1 Gt RAM, Windows XP, 300 Mt kiintolevytilaa.
Arvosteltu: Intel Core i7 3550K, 8 Gt RAM, GeForce GTX660 1,5 Gt RAM, Windows 8.
Ikäsuositus: 7+
Versio: Myynti
53
