Niin sanottuja multimediakökköjä eli seikkailupelejä, jotka ovat enemmänkin yhden illan elokuvakokemuksia kuin pelillisiä pähkinöitä, alkaa olla maailma väärällään. Dreamworksin Goosebumps todistaa kuitenkin, että tällaisenkin pelin voi tehdä hyvin.
Goosebumps on R.L. Stinen nuortenkirjasarja vähän Viisikon tapaan, paitsi että kakruja on kolme, koira on rumempi, tyypit eivät syö tädin lihapiirakoita joka toisella sivulla ja aiheet pyörivät kummitusten, ihmissusien, vampyyrien ja muiden öhkömönkiäisten parissa huumoria unohtamatta. Aikuiselle ei ole mikään sen ällöttävämpää kuin kestää typerien kakaroiden näsäviisasta Wesleilyä, mutta Goosebumpsissa kersat ovat oikeasti pöllähtäneitä sympaattisia touhottajia ja homma on tehty sopivasti kieli poskessa.
Dreamworksin seikkailupeli vie noin 12-vuotiaat Lizzyn, Luken ja Clayn Horrorlandiin, hurttiin transdimensionaaliseen huvipuistoon, josta löytyvät kaikki kauhuelokuvista tutut näyttämöt ihmissusien kylää ja Draculan linnaa myöten. Pelaajan on Lizzyä auttamalla järkättävä kaverinsa ja vanhempansa ihmisten ilmoille ratkomalla puzzleja ja keräilemällä kamaa sieltä sun täältä tuikiperinteiseen seikkailupelityyliin.
Menevää multimediaa
Mikä ei ole aivan perinteistä, on Goosebumpsin vahva tukeutuminen multimedian suomiin mahdollisuuksiin ja oikeisiin näyttelijöihin digitaalilavasteineen. Onhan tuota jo nähty Phantasmagoriasta ja muusta multimediamömmöstä alkaen, mutta Goosebumpsin toteutus on onnistunut huomattavasti sujuvammin, eikä filmatun kaman ja itse pelaamisen väliin synny häiritsevää kontrastia.
Goosebumps esitetään kautta pelin pelaajan omasta näkökulmasta, ja paikoista toiseen siirtymiset on toteutettu usein näyttävillä kamera-ajoilla, jotka tosin välistä näyttävät kummasti sammakkoperspektiivistä kuvatuilta. Goosebumpsissa homma toimii paremmin kuin tavallisesti.
Pelin "huoneet" ovat useimmiten staattisten ruutujen sijaan paikkoja, joissa voi pyöriä muka-kolmiulotteisesti paikallaan täydet 360 astetta ja tökkäämällä hiirellä esimerkiksi ovea tai porttikäytävää, kamera-ajo heittää seuraavaan paikkaan. Hieman ärsyttävää on se, ettei hotspotteja erota juuri mitenkään muusta ympäristöstä. Kun erinäistä hiirellä tökättävää esinettä muutenkin on äärimmäisen harvassa, tulee jokaisesta uudesta ruudusta turhauttava hiirenheiluttelusessio.
Turhuuden tunnelit
Horrorlandin huvipuiston useita eri kauhutarinateemaa mukailevien paikkojen välillä voi liikkua myös maanalaisia tunneleita pitkin, joihin käydään siellä täällä jököttävien roskapönttöjen kautta. Tunnelit on toteutettu melko ohimennen vähän Wolfensteinia paremmalla grafiikalla ja suorin kulmin.
@Teksti:Sen lisäksi että tyrmät ovat täynnä satunnaisesti vaeltavia hirviöitä, joihin törmääminen heittää pelaajan takaisin lähtöpaikkaan, niistä voi kerätä "pelimarkkoja", joita tosin löytyy myös maanpinnalta. Nämä "pelimarkat" ovat eräänlainen yleishyödyke, jota kuluu muun muassa kun pelaaja tekee jotain typerää ja satuttaa itsensä (ts. joutuu lukittuun yksiöön illanviettoon ihmissuden ja vampyyrin kanssa). Kuolla ei pelissä kuitenkaan voi, mutta joissain tapauksissa eteneminen "rahattomana" on melko mahdotonta.
Onneksi tunnelit ovat vain vaihtoehtoinen oikotie paikasta toiseen liikkumiselle, sillä ne ovat täysin tyhjänpäiväinen ja turha häiriö muuten hyvin sujuvaan pelinkulkuun. Ikävä kyllä tätä sujuvaa pelinkulkua ei pääse kovin paljoa kahdelta rompulta ihastelemaan. Näyttävät videopätkät kun ahmivat megatavuja siihen malliin että pelin hurauttaa kertaheitolla läpi, kiitos myös ekstrahelppojen puzzlejen. Ja jos ei peli ole tällaisenakaan tarpeeksi helppo, voi yhden pelimarkan kuluttamalla kysyä melko suoria vihjeitä huvipuiston oraakkelilta.
Otetaan rennosti
Muutenkaan Goosebumps ei ole pelillisesti mikään mullistava tuotos. Manipuloitavaa tai kannettavaa tavaraa on hyvin vähän eikä puzzleja ole selvästi tarkoitettukaan mietittäväksi vaan lonkalta ratkottavaksi. Tietysti voisi olettaa, että Goosebumpsin pelillinen alkeellisuus johtuu siitä, että se on suunnattu ennen kaikkea nuoremmille pelaajille, mutta sitten tekijöitä täytyisi taasen syyttää lasten aliarvioimisesta.
Goosebumps on siis upeasti toteutettu ja teknisesti toimiva multimediaseikkailu, jota ei ole tarkoitettu niinkään iltojen ratoksi ratkottavaksi, vaan katsottavaksi popcornin ja limun kera yhdeltä istumalta. Jos sen hyväksyy sellaisena, siihen ei varmasti pety. Näyttelijät ovat kelvollisia, tarina kulkee ja ohjaus ja kamerankäyttö on näyttävää. Vaikka peli onkin kirjojen tapaan enemmän nuorille suunnattu, jää siitä aikuisellekin hyvä mieli ja hymy suupieleen.
82
