Psygnosiksen seikkailuräpellys Innocent Until Caught saa jatkoa. Guiltyssa maailmankaikkeuden ällöttävin pikkuvaras Jack T. Ladd palaa jälleen, mukanaan kumppani, joka on Jackin vanginnut naispoliisi.
Innocentissa Jack oli lirissä intergalaktisen verojärjestön kanssa, mutta hänen onnistui kuitenkin (valitettavasti) selvitä jupakasta ehjin nahoin. Veri vetää takaisin bisnekseen, ja Jack on jälleen pikkurikoksia tekemässä. Hänen viimeisin keikkansa, loistavasti ideoitu maitoauton ryöstö, jää kuitenkin puolitiehen, kun paikalle syöksyy suuri ja ilkeä poliisialus. Vain hetki, ja Jack istuu aluksen ahtaassa sellissä paosta haaveilemassa. Samaan aikaan galaksi joutuu muukalaishyökkäyksen kohteeksi.
Kaksi eri seikkailua
Guiltyn voi pelata läpi kahdella eri hahmolla, joko Jackilla tai tämän vangitsijalla Ysanne Andropathilla (kas kun ei Anathema Nippelillä). Pelin paras ominaisuus onkin se, että Jackia ei tarvitse pelata laisinkaan.
Onneksi, sillä Jack on yksinkertaisesti niin ällöttävä sikailijaidiootti (keksisin kyllä parempiakin sanoja, mutta niitä ei voi tässä painaa), ettei pelimaailma ole moista nähnyt. Jack on yksinkertaisesti kuvottava, vain jalkovälillään ajatteleva, kännihakuinen öklötys ja ihmettelen syvästi, mikä on ajanut suunnittelijat Jackin kehittelyyn.
Ysanne on onneksi aivan kelvollinen sankaritar, mielipiteitään hanakasti jakeleva ja työnsä ohjesäännöstöön luovasti suhtautuva naispoliisi.
Hahmojen osuudet on onnistuttu saamaan riittävän erilaisiksi, jotta niitä voisi hyvällä tahdolla kutsua eri peleiksi. Paikat ovat samoja, mutta ongelmat erilaisia. Hahmosta riippumatta toinen osapuoli roikkuu aina mukana, mutta partnerin apua vaativia ongelmia ei pahemmin ole. Ongelmat ovat simppeliä tasoa, eikä pelin parissa nokka tuhise viikonloppua kauempaa. Teoriassa Ysannella ja Jackilla on eri päämäärä, eli Jack yrittää karata ja Ysanne yrittää viedä hänet vankilaan. Käytännössä nämä unohdetaan ja keskitytään muukalaisten pysäyttämiseen.
Pelin kulkee suoraviivaisesti. Ensin laskeudutaan planeetalle, jossa yleensä joku kaappaa sankariparin aluksen. Tätä toistetaan neljä kertaa ja lopuksi siirrytään avaruusasemalle sulkemaan muukalaisten pääsy meidän universumiimme.
Guiltystä on ilmeisesti yritetty saada hauska, mutta homma on todellakin jäänyt yritykseksi. Enimmäkseen huumori on ala-arvoisen huonoa, mutta on mukaan eksynyt sentään pari hyvääkin heittoa. Aluksen italialaista suurperheen äitiä muistuttava tietokone on myös loistava, ja pilailu Aliens-elokuvan merijalkaväen asenteellakin on oikeaan osuva. Kaikki onnistuneempi huumori on Ysanne-osuudessa, Jackin seikkailusta ei hauskuutta löydä etsimälläkään. Ehkäpä Jackin läsnäolo jotenkin negatoi kaiken potentiaalisen huvin.
Edistystä on tapahtunut
Sankareiden komentelu ruutujen halki soljuu hyvin sierramaisella systeemillä. Hiiren oikealla napilla pointteri muuttuu eri toimintoja kuvaavaksi ikoniksi, ja vasemmalla hahmo sitten yrittää tehdä haluttua toimintoa. Ikonin voi myös poimia suoraan ruudun alalaidassa pysyvästi olevasta valikosta. Systeemi toimii hyvin.
Suunnittelijat ovat ottaneet vaarin joistain viime pelin virheistä ja korjanneet niitä. Ikonit eivät enää ole ärsyttäviä animoituja pikselihirviöitä tyyliin nuolta kantava kävelyikoni, vaan pysyvät kiltisti paikoillaan. Innocentissa inventaarion esineet kasautuivat nopeasti tunnistamattomaksi läjäksi, nyt voi yhden nappulan painalluksella järjestellä inventaario siistiksi. Tämä on todella kaivattu uudistus, joka jo yksinään tekee Guiltyn pelaamisesta edeltäjäänsä helpompaa.
Keskustelu ei ole muuttunut mihinkään sitten viime pelin. Jutustelun alkaessa siirrytään erilliseen kuvaan, jossa näkyy lähikuva molemmista osapuolista. Halutut vaihtoehdot valitaan muutamasta vaihtoehdoista, mutta on aivan sama, missä järjestyksessä vaihtoehdot puhuu, koska ne kaikki täytyy loppujen lopuksi kuitenkin plarata läpi ennen keskustelun loppua.
Turruttavaa taidetta
Graafisesti Guilty ei varsinaisesti ole huono, mutta sana "tylsä" kuvaa sitä parhaiten. Taustat ovat kautta linjan mielikuvituksettomia ja suttuisia, ja hahmot sopivat samaan väsyneeseen muottiin, vaikka animointia onkin kohtuullisesti. Romppuversioon on ängetty ihan vain trendin vuoksi pari 3D-Studiolla väännettyä laskeutumisanimaatiota.
Keskustelujen naamalähikuvat ovat pelin taiteellisesti parasta antia, vaikka näyttävätkin lähinnä EGA-tilassa pyöriviltä. Naamoihin on sentään saatu elämää aivan eri tavalla kuin suorajalkaisiin ja langanlaihoihin hahmoihin.
Äänipuolellakaan ei juuri juhlimisen aiheita löydy: Tehosteet ovat vähäisiä ja sellaisena tylsää kuunneltavaa, musiikki on täysin tyhjänpäiväistä vongutusta, joka toistaa itseään pelaajan sekoamiseen asti. Puheena tulevat keskustelut on sentään äännelty hyvin.
Pelisysteemi toimii, mutta Guilty on yksinkertaisesti hemmetin tylsä pelata. Guiltyä tuntuu vaivaavan pahemman laatuinen ideattomuus, jossa yhden ajatuksen ympärillä pyöritään loppuun asti.
70
