Kun Indiana Jonesin ura elokuvasankarina hiipui, hän vaihtoi nimensä ja siirtyi etsimään aarteita ruotsalaisten leipiin.
Halpoja älypähkinöitä tehdään liikaa. Jokaista Braidia tai World of Goota kohti on tusina digihyllyjä täyttävää keskinkertaisuutta.
Tylsällä tutkimusmatkailuteemalla ja hengettömällä päähahmolla Hamilton’s Great Adventure tuntui aluksi kuuluvan tuohon joukkoon turhaan. Onneksi sinnittelin tylsähköjen alkutasojen yli, jolloin ruotsalaisen Fatsharkin puzzlaaja nousi perinteisellä puzzleosaamisellaan jo kutittelemaan maaliviivaa.
Tuttuja kasvoja
Hamiltonin suuressa seikkailussa ohjataan rotevaa Indy-kloonia läpi lyhyiden, ruutuihin jaettujen kenttien, joissa tavoitteena on ensin blokata iso kultainen avain ja suunnata sitten uloskäynnille. Reittiä ei voi valita summanmutikassa, sillä heiveröisillä puutasoilla on paha tapa sortua, kun niiden yli on kävelty. Alun yksinkertaiset esteradat muuttuvat pian vipuja, teleportteja ja vihollisia pursuaviksi komplekseiksi, joissa sekä refleksit että harmaat aivosolut saavat treeniä.
Tosimies ei tietenkään tyydy tasojen läpijuoksuun, vaan kerää talteen kaikki kenttiin ripotellut aarteet, jolloin pää joutuu entistä kovempaan testiin. Kultamitalin arvoiset suoritukset vaativat usein rasittavuuteen asti menevää täydellisyyttä, mutta tunne on sitäkin palkitsevampi, kun pahan pähkinän saa vihdoin murrettua. Kaikki haasteet ja lisätasot koluamalla saa takuulla kymmenen euron hinnan edestä peliaikaa. Hätäiset suorittajat vetävät tarinamoodin 3–4 tunnissa läpi.
Mielenkiintoisesti Hamilton’s Great Adventure toimii co-op-moodissa, vaikka peliä pelaisi ypöyksin. Hamiltonin apuna on Sasha-lintu, joka vääntelee aarteenmetsästäjän ulottumattomissa olevia vipuja ja keräilee ilmassa leijuvia (vapaaehtoisia) lisäkohteita. PC:llä Hamiltonia ohjataan näppiksellä ja Sashaa hiirellä, mikä toimii oikein hyvin. Pädillä kahden hahmon välillä pitää vuorotella (tai hankkia kaksi ohjainta). Vähän outoa, kun kerran jokaisessa nykypädissä on kaksi tattia.
Vielä paljon oudompaa on se tapa, jolla pelin geneerinen taustatarina muuttuu Hamiltonin perheystävällisistä Disney-seikkailuista Cthulhun ja Innsmouthin kalaihmisten valtakamppailuksi. Siis ihan oikeasti! Kenttien nimiin ja taustagrafiikkaan kätketyt H. P. Lovecraft -viittaukset huvittivat aikansa, mutta huonon vitsin puolelle menevä lopetus oli jo lähinnä vaivaannuttava kokemus. Sääli, ettei Fatsharkilla riittänyt pokkaa tehdä oikeasti Cthulhu-mytologiaan pohjautuvaa puzzlea.
Viattomuuden hinta
Suurin vika on se helppous, jolla kentissä voi mokata. Jo yksi varomaton askel voi johtaa epäonnistumiseen ja kentän uudelleenaloittamiseen. Haaste on tietenkin hyvä asia, mutta pidemmät koitokset lipsuvat jo turhauttavan puolelle. Tylsää alkuvaihetta pitää hinkata kymmeniä kertoja, että pääsee harjoittelemaan haastavaa loppupuolta. Vaikeustaso ei ollut muutenkaan aivan tasapainossa, sillä vaikeimmat pätkät osuivat selvästi pelin keskivaiheille.
Samanlainen kyllä ja ei -olo jäi oikeastaan koko pelistä. Hamilton’s Great Adventuren parissa viihtyy oikein hyvin tunnin parin pätkissä, pelattavaa on riittävästi. Mainittavia puutteita ei ole, mutta ei myöskään mitään kovin omaperäistä tai loisteliasta.
Hamilton ei koskaan sano: ”Osta minut!” Hamilton sanoo: ”Osta minut. Ehkä.”
75
