Riittääkö menestykseen älytön juoni täynnä Ruotsin-laivan mentäviä reikiä, kunhan kovaäänistä toimintaa riittää? Independence Day vastasi kysymykseen omalla tavallaan, ja nyt Hardline yrittää saada aivot nollille.
Seuraavan vuosituhannen puolella maailma on hitaasti mutta varmasti joutumassa sectoideiksi kutsuttujen sotilasfanaatikkojen valtaan. Konejumalaansa palvovat sectoidit haluavat tuhota kaiken vanhan ja hyväksi havaitun. Niin kuin helikopteripilotti Ted Irvinen kopterin. Ted suuttuu ja lähtee kostoretkelle repullinen aseita selässään.
Hardline on erittäin suoraviivainen videotoimintapeli, jossa suurin osa pelistä selviää liipasinsormella ja ajattelukykyä vaaditaan vain harvoin. Jonkinlaista seikkailupelimeininkiä edustavat tavarat, joita käyttämällä pääsee myöhemmin eteenpäin, muuten peliaika kuluu lahdatessa kohti syöksyviä sectoideja.
Pelaaja katselee ympärillä räjähtelevää maailmaa Tedin silmin, ja paukuttelee hiirenkursorin avustuksella. Tarpeen tullen kursori osoittaa myös mahdollista liikesuuntaa tai ampumisesta poikkeavaa toimintaa.
Perustykkinään Ted käyttää elokuvistakin tuttua Desert Eagle -pistoolia loputtomin ammuksin. Asevalikoima laajenee pikkuhiljaa, mukana on kaikenlaisia tussareita konepistooleista haulikkoihin, ja eri tehoisia aseita tarvitaankin vaikeampien kohtien läpäisemiseen. Jokaisessa aseessa on myös kakkosase, useimmiten kranaatinheitin, joka laukaistaan hiiren oikean napin painalluksella. Pistooliin kiinnitetty kranaatinheitin jatkaa Hardlinen vankkumattoman realisista linjaa.
Peliä ei ole rasitettu turhalla juonella tai kimurantilla käsikirjoituksella. Parissa kohtaa se läsäyttää silmille niin uskomattomia juonenkäänteitä, että paatuneinkin pelimies hämmentyy. Riittää siinä ihmettelemistä, kun pelin puolenvälin kieppeillä Ted muuttuu ilmeiseksi jediksi, joka osaa ajatuksensa voimalla nostella esineitä ja hajottaa lukkoja. Mitään selitystä kyvylle ei etukäteen anneta.
Jos juonen typeryydet annetaan anteeksi on itse tärkein, eli toiminta, mukavan sujuvaa. Uusia ideoita ei ole, mutta sectoideja lahtaa ihan mielikseen. Liian vaikeakaan ei Hardline ole, vaan hankalimmatkin kohdat selviävät viimeistään toisella yrityksellä. Kun peli vielä näyttää hyvältä ja taustalla kaikuva musakin on tyylikästä jykevistä aseiden äänistä puhumattakaan, täyttää Hardline helposti päivän toimintapelin tarpeen. Kun olet päättänyt: kova linja.
Tapio Salminen
Hyvin soljuva toimintapeli.
80
D
Acclaim
Dos
Minimi: 486DX2/66, 8 Mt, 300 kt/s CD-ROM, DOS 5.0, 1 Mt VESA, SVGA
Äänituki: Sound Blaster -yhteensopivat, Microsoft Soundsystem, ESS 488/688 Audiodrive, Ensoniq Sounscape, Gravis Ultrasound, GUS Max
Ohjaus: H
Kiintolevy: 4 Mt
Testattu: 486DX2/66, 20 Mt, 300 kt/s CD-ROM, GUS
Verta ja suolenpätkiä
Masentavaa. Juuri kun luulin, että 7th Guestia matkivia kauhupuzzleja ei enää ilmestyisi, tulee D.
Los Angelesin keskussairaalassa on tapahtunut raaka massamurha, jonka tekijä, sairaalan johtaja Richter Harris, on sulkeutunut sairaalaan panttivankien kera. Poliisi ei mahda mitään, joten paikalle kaahaa San Franciscosta Harrisin tytär Laura, joka on varma siitä, että pystyy selvittämään isänsä persoonallisuuden äkillisen muuttumisen.
Laura kävelee sisään autioon sairaalaan ja joutuu äkkiä kosketuksiin salaperäisen rajapinnan kanssa, joka kiidättää hänet ruokasalin ovelle. Paluuta ei ole, joten tie käy eteenpäin. Vastaan tulee hämäriä huoneita, portaikkoja, vankityrmiä ja monenmoisia puzzleja, joita ratkomalla pääsee eteenpäin. Isukkikin ottaa välillä yhteyttä toisesta ulottuvuudesta, ja Lauran tarkoituksena olisi selvittää hänen kohtalonsa samalla kun välttyy tiukan aikarajan puitteissa itse joutumasta muutoksen uhriksi.
Koko peliä leimaa täydellinen omien ideoiden puute. D on 7th Guest niin ympäristöltään kuin perusidealtaankin, grafiikka vain on suttuisempaa. Itse pelihahmo, Laura, on tosin varsin näppärästi tehty.
Puzzlet ovat lapsellisen yksinkertaisia ja ratkeavat oikeastaan vain oikeiden tavaroiden kiikuttamisella haluttuun paikkaan, etenemistä hidastaa lähinnä edestakaisin juokseminen. Lauran täytyy olla toimissaan mahdollisimman ripeä, sillä peli on ratkaistava kahdessa tunnissa. Tallennusmahdollisuutta ei ole, joten kun aika loppuu, saa luvan aloittaa taas alusta.
Visuaalinen toteutus on paikoin vaikuttava, mutta itse peli tuttua interaktiivista elokuvakökköä. Viimeisenkin mielenkiinnon vie kammottavan käyttäjäepäystävällinen käyttöliittymä.
Kokonaisuutena D on sangen pitkästyttävä kokemus. Kauhuefektit jaksavat säikäyttää kerran, ja runsaasti viljellyt veri ja suolenpätkät lähinnä ällöttävät. Puzzlet ovat tylsiä ja kun peli on vielä täysin lineaarinen, ei pelaamaan viitsi ryhtyä toista kertaa, vaikka ei olisi loppuun asti päässytkään. Ketä oikeastaan jaksaa edes kiinnostaa, mikä seonneen isäpapan salaisuus loppujen lopuksi olikaan?
Tytti Paananen
Ikävystyttävä ja epäpelattava kauhupuzzle.
62
Mutant Penquins
Gametek
Dos, Windows 95
Versio: arvostelu
Minimi: tod.näk. 486, 8 Mt
Äänituki: Sound Blaster (Pro, 166), GUS, RAP-10, Intervawe, Soundscape, PAS, NV, MSS, Wavejammer, ESS688
Ohjaus: J, N
Kiintolevy: 200 kt
Moninpeli: ei
Testattu: Pentium 133, 16 Mt, S3 Trio64V+, SB16, CD-ROM 900 kt/s
Olen erilainen peli
Mutant Penguins on peli, johon ei kohdistunut mitään ennakko-odotuksia. Se tuli arvosteltavaksi ilman oheismateriaalia, mainontaa, hypeä tai ohjevihkosta. Onko kyseessä yllätyshitti vaiko yksi peli lisää alati kasvavaan unohdettujen pelien pinoon?
Ensi metreillä Mutant Penguins yllättää. Grafiikka on näyttävää ja yläviisto kuvakulma erikoinen. Pelaaja ohjaa omituista karvapalloa pitkin poikin pelikenttää, ja kerää aluksi mukaansa alueella lampsivat pikkuriiviöt (gremlins), sillä ilman niitä siellä täällä lojuvien romukasojen ja aarrearkkujen mysteeri jää selvittämättä.
Aarrearkut avautuvat riiviöiden avustuksella. Dynamiittipötkyn funktion oivaltaa nopeasti, kirjaimia keräämällä taas voi aktivoida itselleen vaikkapa pesäpallomailaa muistuttavan aseen. Ahkerat pikkuapurit herättävät henkiin myös romukasat. Mitä useampi riiviö häärii kasan äärellä, sitä nopeammin outo aparaatti ilmestyy näkösälle ja alkaa puksuttaa.
Tässä vaiheessa alkaa hurmiollinen aarrearkkujen avaus ja romukasojen tutkinta. Siellä täällä lyllertäviä pingviinipoloja ja muita rumiluksia voi välillä kurittaa mailallaan ja dynamiittikin tekee tuhoisaa jälkeä. Sirkkelireunainen ihmekone surauttaa näppärästi muutaman ohikulkijan toiseen ulottuvuuteen.
Yhtäkkiä näkymät zuumautuvat kuvaruudun ylänurkassa jököttävään helvetin huvipuistosta vohkittuun maailmanpyörään, joka suureksi ihmetykseksi alkaa pyöriä ja täristä hillittömästi. Hetkeksi voitonriemu valtaa mielen: ensimmäinen tehtävä suvereenisti selvitetty silkalla selkäytimellä! Kuvaruutuun rävähtävä Game Over -teksti palauttaa kuitenkin nopeasti maanpinnalle.
Vaaditaan uusi yritys ja vielä muutama sen päälle ennen kuin pelin idea paljastuu. Mutant Penguins onkin puzzlepeli. Viattomat pingviinit marssivat kohti edellä mainittua helvetinkonetta. Puolimatkasta osa niistä kaiken lisäksi muuttuu mystisiksi mutanttipingviineksi. Pelaajan tehtävä on estää pinqviinien joutuminen maailmanpyörän kitaan.
Puzzlepelit ovat usein mukaansatempaavia. Mutant Penguins tempoo mukaansa juuri niin kauan kunnes ensimmäisen kentän saa onnistuneesti selvitettyä. Sen jälkeen sen kimppuun ei halua palata. Ongelmanratkonta on aivan liian työlästä ollakseen hauskaa. Kerää riiviöt, aktivoi kone, kerää vapautuneet riiviöt, aktivoi pysähtynyt kone uudelleen, kerää riiviöt jne.
Puzzlepeliä pelatessa täytyy hetkittäin kokea olevansa tyhmä, muutoin peli on aivan liian helppo. Mutanttipingviinejä pelatessa tuntee olevansa alati tyhmä, oli puzzle sitten kuinka helppo tai vaikea tahansa. Silloin on jotakin pahasti pielessä.
55
