Ylipainoinen, sarkastinen ja pysyvästi krapulassa. Siinä ovat ainekset, joista on hyvät rikoksenratkaisijat tehty.
Pohjoisirlantilaisen Straandlooperin työstämä, aikuisille suunnattu rento naksuseikkailu Hector on jotain aivan muuta kuin Telltalen aikaisemmat julkaisut. Sarjakuvamaisen poliisiparodian sankari Hector on sarkastinen ja huonotapainen etsivä. Aloitusjaksossa hän selvitti kaupunkia uhkaavan terroristitilanteen, kun muut neuvottelijat olivat jo kanttuvei. Kakkososa jatkaa suoraan ykkösosan cliffhangerista.
Mielivaltaista oikeutta
Ykkösosan huumori oli alatyylistä ja paheksuttavaa, eikä linjaa onneksi pehmennetä jälkimmäisissä osissa. Päinvastoin, kierroksia lisätään vain entisestään. Karkean komisariomme tie vie yhtä lailla strippiluolan rippituoliin kuin aseita myyvään kauneussalonkiin. Kajahtaneet hahmot eivät ympäristön rinnalla kalpene. Paitsi verta luovuttaessaan ja oksentaessaan, tietysti.
Uutuutena kakkos- ja kolmososassa pääsee pelaamaan Lambertia, Hectorin ressukkamaista ja tyhjäpäistä avustajaa. Hahmosta toiseen vaihtaminen tuo ongelmanratkontaan pientä vaihtelua, mutta eniten iloa irtoaa siitä, kuinka eri tavalla (anti)sankarikaksikko maailman näkee. Ongelmien taso on henkeen sopiva, eikä yksittäisiin pulmiin jumiteta. Tavaravalikossakaan ei pyöri liikaa tavaraa. Todella kärsimättömille on vinkkitoiminto, joka tosin nauraa vasten kasvoja, jos sitä erehtyy käyttämään.
Karkeamman huumorin ystävälle Hector on nautittavaa menoa alusta loppuun. Pelin kantava voima on yhä teräväkielinen päähenkilö ja erittäin naseva dialogi. Hectorin lisäksi myös muille hahmoille on varattu liuta mainioita repliikkejä. Ääninäyttelyn taso hieman heittelee, mutta ei häiritsevän paljon. Plussaa tulee erityisesti brittiaksenteista ja perusjenkkijutuista poikkeavasta menosta.
Vaikka alapäähuumori ja kaksimielisyydet rehottavat villinä, myös kultivoituneemmalla huumorilla on sijansa. Samin ja Maxin tyyliin kaikki kelpaa kohteeksi, ja osansa saavat niin sosiaalinen media, wowittajat kuin vaikkapa David ja Victoria -pariskunnan kaltaiset julkkikset. Osumatarkkuus ei ole yhtä hyvä kuin koiralla ja jäniksellä, mutta pannaan se Hectorin kestokrapulan piikkiin.
Hetken helpotusta
Hector on kolmiosaisena pakettina juuri oikean mittainen. Peliaikaa kuluu noin 2–3 tuntia per osa, joten siitä saa hetken helpotusta tylsiin palavereihin tai VR:n lippuautomaattien jonoihin. Noin äkkiseltään arvioiden tuntuu siltä, että kakkososaan on ladattu eniten paukkuja, ja se onkin sarjan viihdyttävin osa. Päätösjakso on sekin kelvollinen, vaikka hillitön meno vähän väsähtää loppumetreillä. Tai sitten törkymittarini tuli täyteen vähän liian aikaisin.
Yhtä kaikki Hector on törkyisen toimiva kokonaisuus, enkä panisi lainkaan pahakseni, jos törmäisin huonotapaiseen etsivään vielä toiste. Vielä enemmän toivon kuitenkin sitä, että Straandlooper tajuaa pitää kiinni omasta, erityisestä menostaan. Irlantilaisilla on selvästi oma ääni, joka erottuu edukseen New Yorkin suuntaan kumartavassa peliteollisuudessa.
84
