Lähinnä samaan kaavaan valetuista elokuvapeleistä tunnettu Ocean on rohkeasti takonut Hook-lisenssinsä seikkailupeliksi Lucasfilmin tyyliin. Miten esikoinen pärjää kovassa kilpailussa?
Peter Banning on menestyvä liikemies, jolta ei aikaa perheelleen juuri liikene. Eräänä iltana hänen palattuaan Lontoosta, ei kaikki enää ole kohdallaan. Lastenhuone on tyhjä ja oveen on isketty tikarilla viesti _ kapteeni Koukulta. Ennen kuin Banning ehtii tajuta tapahtunutta, Heli-keiju lennähtää paikalle ja kiidättää Peterin Mikä-mikä-maahan. Pelastaakseen lapsensa hänen olisi palautettava mieleensä lapsuutensa Peter Panina, poikana, joka ei koskaan halunnut kasvaa aikuiseksi.
Pehmoarvot kunniaan
Hook on seikkailupeli, mikä on tutumpaa Lucasfilmille kuin Oceanille, lisenssipelien kuningas Midakselle Juicen tyyliin. Peli on jaettu kolmeen osioon. Seikkailu alkaa Mikä-mikä-maan piraattikaupungin torilta ja tarkoituksena on hankkia kaupungilta tarvittavat tamineet, jotta pääsee Koukun laivalle. Mutta Koukkupa ei suostukaan taistelemaan Banningin kaltaisen nynnyn kanssa, vaan antaa Peterille kolme päivää aikaa etsiä kadonnut identiteettinsä, mikä käsittää pelin toisen osion. Seikkailu huipentuu kaksintaisteluun Koukun kanssa.
Ikoneita, joiden kautta vaikutetaan interaktiiviseen maailmaan, on vain viisi. Täysin hiiriohjattu systeemi on rationaalinen ja istuu selkärankaan mutkattomasti. Heli pörrää Peterin ympärillä ja kuiskii hänelle neuvoja kiperissä tilanteissa (jos kysyy kauniisti).
Kuin elokuva
Martin McDonaldin taustamaisemat ovat nätisti ja huolellisesti piirrettyjä ja sävytettyjä, ja niitä on elävöitetty runsaalla pienellä animaatiolla. Ei edes Ocean ole niin varakas, että olisi saanut kustannetuksi oikeudet käyttää filmin näyttelijöiden kasvoja pelissä, joten Peter Banning/Pan ei muistuta Robin Williamsia lainkaan. Peter-sprite herättää aluksi antipatiaa mahakkaalla ja huonoryhtisellä jupin olemuksellaan, kunnes valkenee, että tahallinen ylikorostus kuuluu asiaan. Seikkailun ehtoopuolella Peter on jälleen hyväkuntoinen itsensä. Hahmojen joukossa on muutama mainio karikatyyri, muun muassa itse Koukku.
Hookin alkumusiikki on tasokkaimpia Amiga-biisejä kautta aikain, eikä kuulostaisi vieraalta jonkin elokuvan taustalla. Siinä missä Monkey Islandit olivat ääniefektien puolesta mykkiä, Hook pursuaa autenttisia efektejä. Yhdessä grafiikan ja upean pelimusiikin kanssa ne vievät seikkailua elokuvamaisesti eteenpäin. Ei voi kuin ihailla, kun tarina huipentuu elokuvamaisiin kliimakseihin. Pelin käännekohdassa voi jopa kuulla korvissaan näyttelijöiden puheen, vaikkei filmiä olisi nähnytkään. Eipä muistu mieleen lähihistoriasta peliä, jossa olisi saavutettu yhtä vaikuttava tunnelma.
Oceanin haamukoura
Kaikki tämä kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta. Niinpä pettymys valtaa mielen, kun seikkailu tuntuu päättyvän kesken ja jättää pelaajan nälkäiseksi. Hook on nimittäin helppo. Peli kompastuu liian orjalliseen elokuvan seuraamiseen, minkä johdosta siinä ei ole riittävästi paikkoja ja ongelmia. Vähän säälittää Oceania, jota on aina haukuttu siitä, ettei sen lisenssipeleillä ole mitään tekemistä esikuviensa kanssa.
Toisaalta on epäreilua arvostella "helppoutta" aikuisen näkökulmasta, sillä Hook on selvästi suunnattu nuoremmille pelaajille, joille vaikeustaso saattaa olla sopiva. Silti peli aiheuttaa kokeneemmillekin seikkailijoille harmaita hiuksia, sillä ilman runsasta kanssakäymistä muiden henkilöiden kanssa pelissä ei juuri etene. Eli on pilvessäkin kultareuna. Onpa pelin lopussa mainiota pilaa ensimmäisestä Apinasaarestakin.
Jos Hook olisi ollut laajempi ja vaativampi, se olisi saattanut horjuttaa Lucasfilmin asemaa seikkailupelien keisarina ja koukuttanut varmasti huippupeliarvon. Vaikka Koukku jäi ilman tätä tavoiteltua arvoa, jää se silti historiaan Oceanin yhtenä parhaimpana Amiga-pelinä.
84
